Elämänlangalla eletään viimeistä viikkoa ennen kesälomaa, ja odottavan aika on pitkä. Onneksi kotona on ihan hyvä kesälomasimulaattori, kun voi istua illalla parvekkeella kylmän valkoviinilasillisen kanssa ja ihailla viherkasveja, jotka kaikki ovat onnistuneesti edelleen hengissä.
Uusi ystäväni arabiankahvi tekee jopa pieniä uusia lehtiä! Monessa muussakin rehussa on selvästi erilaisia vaaleanvihreitä versoja ja pienoisorkideani alkoi kasvattaa uutta lehteä - harmillisesti ei vielä mitään elkeitä uusista kukista - kun annoin orkideojen tuulettua parvekkeella muutaman viikon. Ainoa toistaiseksi selvästi kärsivä kasvi on puolitetun lankaköynnöksen toinen puolikas, mutta toinen puolikas sitten versoo senkin edestä.
Töissä ovat meneillään viimeisten päivien kiireet. Tänään käänsin vielä viimeisiä osia yhdestä projektista ruotsiksi ja huomenna tai viimeistään ylihuomenna pitäisi saada pakettiin kesän jäsentiedote.
Ja sitten olen tietysti työn puolesta myös käynyt ulkona auringossa kävelemässä; sain työtehtäväkseni käydä katsastamassa Vanhan Albergan puutarhaa loppukesän Espoo-päivän tapahtumia ajatellen. Tuo puutarha on aikalailla puolivälissä matkalta kotoani Perkkaalta töihin Säterin puolelle Kehä ykköstä, ja kyllä siellä mielikseen kävelee.
Näissä vähäneuleisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla koittaakin sitten jo kesäloma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti