maanantai 5. kesäkuuta 2017

Lifestyleä ja ajanhallintaa

Elämänlangalla parvekelifestyleprojekti on edistynyt viikon mittaan. Reissut Ikeaan ja kahteen eri kukkakauppaan tuottivat tulosta, ja nyt parvekeella on mukava vihernurkkaus jossa on sohva.

Näiden kuvassa näkyvien lisäksi toiseen nurkkaan muutti traakkipuu sekä parvekelaatikko jossa on pieniä mehikasveja, anopinkieli sekä jokin joka ehkä on eliaksenkukka. Lasien vieressä katonrajassa roikkuu kolme amppelia, joissa on muratti sekä yksi rehu jonka tiedän saniaiseksi ja toinen joka ehkä on joku saniainen.

Kuvittelin vuosikausia, että olen täysin yhteensopimaton viherkasvien kanssa, mutta nyt viimeisen vuoden ajan olen saanut joitakin kasveja pysymään hengissä sisätiloissa. Parveke onkin nyt sitten suuri koitos, ja pääsen testaamaan opinko kaikista näistä uusista kasveista miltä ne näyttävät kun joko kaipaavat lisää vettä tai niitä on kasteltu liikaa. Olen myös yrittänyt opetella uusien kasviystävieni nimiä, joskin osa tosiaan on vielä vaiheessa "vissiin joku saniainen" ja "tääkin on ehkä joku versio muorinkukasta". Tähän mennessä vaikuttaa siltä, että jos ei tiedä mikä joku viherkasvi on, "muorinkukka" on hyvä veikkaus. Suurin osa kasveista on valittu "Hei, tässä on hassun näköiset lehdet!" -periaatteella. Aina jos olen muistanut olen sitten vielä tarkistanut, että sanooko se olevansa helppohoitoinen. Valon määrä on parvekkeella se mikä on, ja koitan muistaa pitää parvekelaseja osittain auki sitten kun kesäilma lämpenee; katsotaan, kuinka monta rehuista vie syksyyn mennessä Darwin.

Parveketouhujen lisäksi olen ulkoiluttanut polvisukkaa erilaisissa paikoissa. Viikonloppuna se oli mukana katsomassa amerikkalaista jalkapalloa. (Nyt kun GS Demons on lopettanut, seuraan Helsinki Wolverinesin naisten edustusjoukkuetta.) Tosin koska päädyin käyttämään pelikelloa en ehtinyt neuloa ottelun aikana. Nyt maanantaina sukka puolestaan kävi kuuntelemassa YTN:n järjestösektorin ajanhallintakoulutusta. Lupaavasti alkaa vaikuttaa siltä, että polvisukat valmistuvat niin, että ehdin hyvin neuloa kesän aikana elokuulle eräälle nuorelle neidille synttärilahjaksi luvatut ylipolvensukat kiireettä.

Muutakin on neulepuolella kehitteillä, mutta niistä ehkä lisää loppukesää kohti. Näissä tunnelmissa siis Elämänlangalla tänään, ja ensi viikolla lisää!


Ei kommentteja: