maanantai 5. toukokuuta 2014

500!

Ohops! Yllättäen Blogger kertoi minulle, että tämä merkintä on 500. teksti Elämänlangalla. Nyt pitäisi tietenkin asiaankuuluvasti olla kahvia ja kakkua, mutta en ollut laisinkaan valmistautunut tähän suureen juhlaan.

Sen sijaan esitetään, tadaa, valmis neule:


Nea pääsi taas kokeilemaan huippumallin elämää, eli kampaamaan tukkansa, sonnustautumaan liian tiukkoihin ja epämukaviin kuvausfarkkuihin sekä pukeutumaan vuodenaikaan nähden vähiin vaatteisiin. Julmana äitinä istutin lasta kivellä epämukavassa asennossa ja käskin kuvittelemaan, että on viisitoista astetta lämpimämpää kuin oikeasti onkaan. Sentään ehdimme sisään ennen jäätävää rankkasadetta. Totesinkin, että tälle tytölle ei taida ehtiä kehittyä virheellisiä käsityksiä siitä, miten helppoa ja kivaa hommaa valokuvamallin työ on.

Ettei lapsi olisi aivan ehtinyt jäätyä, ja että saataisiin vähän luontevampia ilmeitä, piti keksiä vähän muuta puuhaa välillä:


"Tee vaikka pari kärrynpyörää siinä nurtsilla, niin katotaan saanko mä siitä kuvan."


"Juokse tosta vinosti vasemmalta kameran edestä. Ei liian lujaa! Uudestaan!"






Vähitellen saatiin ihan iloisen näköinen hymy ja kelvollisia kuvia paidasta. Kirjoitin ohjeenkin, ja lähetin tarjolle kesä-Ullaan. Yleishyödyllisenä ilmoituksena muistutan, että Ullan 2/2014 ohjedeadline on tämän viikon sunnuntaina 11.5., ja ohjeita kaivataan toki jatkuvasti!

Näissä  tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten taas uusia kujeita.

5 kommenttia:

Neili kirjoitti...

Kaunis neule ja mallityttö.

Tuazophia kirjoitti...

Ihana malli ja neule sopii hyvin. :)

Aino P. kirjoitti...

Kaunis on :-). Ihana tuo pääntie.

Päivikki kirjoitti...

Onnea 500:lle! Kaunis pusero ja kivat kuvat.

MysteryKnitter kirjoitti...

Upea neule taas ja upea mallityttö!