Todistuskappale 1: Vuoden 2014 ensimmäinen valmistunut neule on Calorimetry entiselle kanssa-asujalle. Nea toimi ansiokkaasti mallipäänä. Lankana on Noron Silk Garden, jonka kerältä ei tällä kertaa paljastunut kammottua Noro-persikkaa. Yhden epämääräisen harmaan pätkän kerin välistä pois, ja aloitin vastoin tapojani neulomisen kerän ulko- enkä sisäpuolelta väistääkseni keskeltä kerää pilkottaneen räimeän vaaleanvihreän.
Niskan nappi on muuten muinaisneulehistoriallista perua: minulla on ollut viitisentoista vuotta sitten Fjörgyn -takki, johon äiti ja isä toivat tuliaisina lapista luisia nappeja (luultavasti poronsarvea). Kun kaivelin varastojani, löysin kuin löysinkin vielä yhden näistä napeista pölyisen neulekorin pohjalta, ja nyt se päätyi uudelleen käyttöön.
Todistuskappale 2: Ylösalaisinraglan Grignascon Flavia Babystä. Neuloin jouluksi pienelle kummityttöselle villahousut, ja kun inventoin jäljelle jääneet vihreät Flavia Babyt totesin, että eihän tämä lanka enää riitä Nealle tai Joelille neulepuseroon. Niinpä kummityttönen saa villahousujen kaveriksi puseron. Kummityttösen äiti sanoi, että kun isosisko on ehkä kerran elämässään palellut, niin kummityttönen puolestaan on ehkä kerran ollut kuumissaan. Villavaatteille on siis viluisella lapsella oikeasti käyttöä.
Tästä toivottavasti tulee kooltaan noin suurin piirtein hoikalle lapselle sopiva 90 cm, mutta koska ohje on mallia Stetson & Sleeve, suomalaisemmin kumppanien Hiha ja Hattu tuotantoa, en ole ihan varma. En myöskään totellut itseäni ja neulonut mallitilkkua, sillä "hyväthän niistä housuistakin tuli".
Todistuskappale 3: Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä projektina ovat uudet Muhkean pohkeen polvisukat itselleni. Neulon jälleen Cascade Heritagesta, eli vähän ohjetta ohkaisemmasta langasta. Olen todennut, että minulle Nalle on liian paksua ja kuumaa sukkalankaa, ja Nalle-polvisukille on paljon vähemmän käyttöä kuin näille ohkaisille. Tilasin tämän langan WEBS -lankakaupasta samalla kun metsästin yllä olevan Calorimetryn Noroa. Ensimmäisen kerran koko neulojan urallani jouduin sitten tullaamaan paketin.
Tullimaksut eivät onneksi korottaneet hintaa erityisen paljon, mutta pitäisi kyllä laittaa paluupostissa lasku henkisestä kärsimyksestä. En ymmärrä, miten tullikoodien lista ei voi nykyään olla netissä ihmisten saatavilla, vaan on soitettava palvelunumeroon. Todettakoon kuitenkin, että kun nettitullauksen sai tehtyä, niin paketti tuli kotiin hyvin nopeasti postin mukana.
Nousussa: Vahva idea aloittaa itsellekin uusi neulepusero. Tai purkaa yksi vanha keskeneräinen ja tehdä paksu hartialämmitin/toppi/liivi poolokauluksella. Tai jotain aivan muuta. Katsotaan ensi viikon Elämänlangalla, mihin päädyin.
2 kommenttia:
Tullikoodit ovat toki saatavilla netissä! Tältä tullin sivulta löytyy linkki sekä CN-nimikkeistöön, joka on pdf-muotoinen koodinimikkeistölista, että TARIC-hakuun, joka on haku-ohjelma samoista koodeista. http://www.tulli.fi/fi/yrityksille/tuonti/tavaran_nimike/mista_oikea_nimike/index.jsp
Ja miksiköhän tuo hakuohjelma tarvitsi mielestäni yhdysviivaa? Sitä on niin vaikea sanoa...
Lähetä kommentti