Lapsiperhe-elämässä flunssa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tänään harvinaisesti molemmat lapset ovat kotona lievässä räkätaudissa. Vaikka täytyy myöntää, että sitten aamuherätyksen on jo pariin otteeseen tullut mieleen myydä jälkikasvu seuraavalle ovikelloa soittavalle pölynimurikauppiaalle, niin ovat nuo toisaalta ihan suloisiakin. Nean ääni kuulostaa klassiselta viskibassolta ja Joel aivastelee komeasti.
Nea oli sitä mieltä, että on kokkausaika. Neiti teki vain ihan pikkuisen avustetusti puolen litran lettutaikinan ja jaksoi paistaakin sen melkein kokonaan itse. Nean päällä oleva neulemekko on muuten Ullassa ilmestynyt Hulivilin hellemekko! Pellavamekon sileät osat ovat vielä aivan mainiossa kunnossa, pitsihelmasta on parista langankierrosta lanka katkennut. Lapset ovat muuten leikki-ikäisinä ja pieninä koululaisina siitä hauskoja, että eivät kasva erityisemmin leveyttä vaan enimmäkseen pituutta, käsiä ja jalkoja. Tämäkin noin nelivuotiaalle Nealle neulottu mekko sopii mainiosti kohta yhdeksän vuotta täyttävälle, pituus vaan on hyvin eri näköinen.
Joel puolestaan sai toivomansa sateenkaarisukat. Neulekuvauksiin piti ottaa mukaan myös lelukäärme, muuten kameran edessä olo olisi ollut ihan tyhmää. Sukat istuvat suhteellisen mukavasti, jalkaterät on tosin tarkoituksella neulottu toistaiseksi vielä pikkuisen isoiksi. Seuraava projekti on neuloa samasta langasta Nealle sukat, kunhan keksin jonkun kivan neulepinnan joka on eri näköinen kuin Joelin sukissa.
Näissä lapsiperheellisissä tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan, silloin tas uutta Elämänlankaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti