maanantai 29. huhtikuuta 2013

Hups

Kiireisten työpäivien pyörteissä maanantai pääsi unohtumaan. Elämänlangalla ollaan tänään pitkälle iltaan kokouksessa töiden puolesta, eli kuvat jäävät nyt blogaamatta.

Viime aikoina töiden lisäksi myös neulesuunnittelu on pitänyt kiireisenä. Tulevaa kirjaa varten olen neulonut viikonloppuna viimeksi BC Garnin Silkbloom Finoa, joka on aivan ihanaa lankaa, ja jossain vaiheessa pitäisi tarttua myös Wollmeiseen.

Wollmeisea on mennyt myös sukkiin: ensin neuloin kuvissa jo vilahtaneet lasten sateenkaarisukat, sitten kummityttöni äiti ilmoitti, että vauvan ainoat villasukat ovat jatkuvasti kadoksissa. Nyt on sitten puikoilla toinen pikkuruinen pari vihreästä Wollmeise Twinin keränjämästä.

Seuraavan Ullan deadline lähestyy. Ja valehtelin, tähän minulla on kuvakin, kiitos Facebookin!





Aaltoileva huivi on siis tulossa Ulla-ohjeeksi. Vielä on muuten toista viikkoa aikaa lähettää ohjeita, eli kaikki kipin kapin kaivelemaan kaapinpohjilta Ullaan alkukesään sopivaa neulottavaa! Minun kuvissani on harmillisesti vielä lumikinokset taustalla, vaikka itse lehti ilmestyykin aivan kesän kynnyksellä.

Lisäksi puikoilla on kovin kiemuraisia ja pieniä baijerilaispalmikoita, samaan tyyliin kuin Bayretissa. Näistä kuitenkin lisää vasta paljon myöhemmin. Haluaisin kuitenkin esittää kysymyksen, että mistähän ihmeestä mahtaa johtua että aina kun päädyn nysväämään niitä sieviä mutta kamalan vaivalloisia pikkupalmikoita, niin lopputulos päätyy jollekin muulle kuin minulle itselleni?

Nyt kuitenkin Elämänlangalta palkkatyön pariin ja valmistautumaan työnantajajärjestöni kevätkokoukseen. Ensi viikolla ehkä sitten paremmalla ajalla ja enemmillä kuvilla!

Ei kommentteja: