maanantai 19. syyskuuta 2011

Pääasioita

Elämänlangalla on näemmä meneillään pahanlaatuinen putki pääasioita. Viikonloppuna valmistui vihdoin ja viimein Bayret, joka on nyt viimeistelyä vaille valmis. Lankana tässä tosiaan Koigu KPM, joka toimi aivan samoin kuin alkuperäisessä käyttämäni Shibuiknitsin sukkalanka. Nyt puikoilla jatkavat pääasiat, eli ihan peruspipo Dalegarn Falkista.



Jossain vaiheessa Bayret-projektia meinasi iskeä uskonpuute, kun tuntui siltä, että väännän aina vain palmikonkiertoja mutta mikään ei etene, mutta työ valmistui viimein eilen kun olin istuskelemassa Leppävaaran kirkolla, jossa järjestettiin Sukkasunnuntai. Paikalla oli iso laatikollinen lankoja, mm. Jannea, jota sai halutessaan ottaa hyväntekeväisyysprojekteja varten sekä parinkin eri projektin yhteystiedot. Itse sain tapahtumaa organisoineelta neuloavalta pastorilta muovikassillisen sukkia Villaa ylle -keräykseen. Paikalla ollut diakoniatyöntekijä muuten vinkkasi, että jos on neuleita joita haluaisi antaa hyväntekeväisyyteen mutta ei löydä sopivaa projektia, niin aina voi tarjota paikallisen seurakunnan diakoniatoimistoon ja sanoa, että antakaa jollekin tarvitsevalle.



Vielä viimeinen pääasia: ystävä neuloi Wurmin, jonka oli tarkoitus mennä viisivuotiaalle. Aina ei kuitenkaan mitoituskaan mene niin kuin Strömsössä, joten minä sain "hassun hippimyssyn". Tämä on paksua puuvillaa, eli ihan mainio näihin syksyn säihin kun ei vielä ole kauhean kylmä, mutta päälle kaipaa jo lämmikettä.

Pääasiatunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla taas sitten uusia tuulia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

muiks Kristel!
Onko tuo Koigu virolaista lankaa? Vai onko jostain päin kotimaata hommattu? Ja millaista koostumukseltaan? Näyttää vaan niin hyvältä tuo tekemäsi keltainen päähine! Seurailen innolla tätä sinun blogia, on mielekästä luettavaa. Harmittelen vaan, etten asu missään sielläpäin, missä tuntuu olevan jos vaikka mitä neuletapaamisia sun muita juttuja... Mukavaa syksyä toivottaen Niina-Liisa ja kehräävä kattinsa Torsti

Kristel kirjoitti...

Koigu on kanadalaista. Googleen "koigu yarn" niin jo löytyy. ;) Kristel