maanantai 12. syyskuuta 2011

Markkinahumua

Viikonloppuna Elämänlangalla tehtiin vierailu Tieteiden talolle, jossa järjestettiin Silmä, pisto, tikki, takki -käsityötarvikemarkkinat. Valitettavasti en päässyt paikalle lauantaina, sillä silloin kuulemma oli reippaasti markkinahumua, kauppa kävi ja esitelmiä oltiin kuuntelemassa sankoin joukoin.

Itse olin sunnuntaina puhumassa neulekirjailusta Langankululuttajan kanssa sekä myöhemmin Hannan avustuksella Ullasta. Yleisöä oli molemmissa esitelmissä vain kourallinen, mutta toisaalta keskustelua syntyi paljon paremmin kuin täyden salin kanssa.

Messuostokset jätin tällä kertaa väliin: vaikka rahaa tulee nykyään eksoottisesti säännöllisesti kuukausittain, on osa-aikainen palkka aika pieni ja lähiaikoina on tulossa iso menoerä kun saimme viimein aikaiseksi tilata uuden sängyn. Nyt tilattua petiä rakennetaan Patjamestarin tehtaalla jossain eteläisellä Pohjanmaalla ja se saapuu meille toivottavasti parin viikon päästä. Sekä minulla että Teemulla on ollut viime kuukausina selkävaivoja, kun vanhojen runkopatjojen jouset ovat alkaneet väsähtää, joten nyt pääsemme sitten kokeilemaan uutta viskoelastaanimateriaalia. Eksoottista on muuten petikauppa, Unikulma tarjosi uuden sängyn hinnaksi 6-8000 euroa, kun Patjamestari pystyy toimittamaan vähän päälle kahdella tonnilla. Saa tosin nähdä, täytyykö nyt sitten uuden sängyn kunniaksi uusia peitto, tyynyt ja lakanat saman tien.

Seuraavaksi alan valmistautua ensi viikonlopun edustustehtäviin: lupauduin tulemaan Leppävaaran kirkolla järjestettävään sukkasunnuntaihin neulomaan ja tarvittaessa neuvomaan sukkatekniikoissa. Tapahtuma järjestetään aamun messun sekä iltapäivän Tuomasmessun välillä, klo 12-17. Itse en pääse paikalle heti alkuiltapäivästä, mutta lienen siellä pari viimeistä tuntia.

Nyt tosin taidan juoda kahvia ja hoitaa tautista lasta: viime viikolla Nea oli köhässä, nyt Joelilla on yskä ja kuume. Tällaista tämä lapsiperheen elämä. Ensi viikolla sitten toivottavasti terveempiä kuulumisia!

5 kommenttia:

Maj kirjoitti...

Mitä kaikkea tuollainen sukkasunnuntai tapahtuma pitää sisällään? Löytyykö jostain lisätietoa? Heti alkoi kiinnostaa, että olisi sellainen juttu, minkä voisi järjestää meidänkin seurakunnnassa. Hmmm...

Kristel kirjoitti...

En itseasiassa tarkalleen tiedä, yksi Leppävaaran seurakuntapastoreista vain mailasi minulle ja pyysi mukaan. :)

Susannafin kirjoitti...

Ooh, uusi sänky! Kyllähän se ehdottomasti vaatii uudet petivaatteetkin.

Tää syksy tuntuu kaikilla olevan aika sairastelua. Ikävää ja kurjaa :( Taemppiä sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Kristel!
Löysin Ravelrysta ohjeesi "Magic Mirror Mittens". Lapaset ovat todella kauniit ja haluaisin kokeilla tehdä sellaiset. Neulojan taitoni eivät kuitenkaan ole niin hyvät, että uskaltaisin neuloa "englanniksi". Onko sinulla suomenkielistä ohjetta, voinko ostaa sen sinulta?
Ystävällisin terveisin: Päivi P.

seijap kirjoitti...

Kiva oli piipahtaa Ullasta kuulemassa ;-).
Sukkasunnutai hmm, siinä olisi ideaa myös koti- ja työseurakuntaan.