Sukallista

Olin ajatellut kirjoittaa oodin villasukalle, tuolle välipalaprojektien ruhtinaalle. Kartoitettuani keskeneräisten sukkaparien määrän havahduin huomaamaan, että minulla taitaa olla piilevä toisen sukan syndrooma, vaikka olin kuvitellut tilanteen olevan täysin hallinnassa. Tilanteen huomioonottaen oodi vaikutti liian mahtipontiselta ja päädyinkin rustaamaan limerikkejä. (Vaikea laji, muuten, sopii kokeilla vaikka kommentteihin.)


Oli neuloja näppäränlainen,
taikoi pitsit ja palmikot taiten.
Mutta ain' yksinään
sukkaparka nyt jää
ailahtaa aina vaan mieli naisen.



Neule kiintoisa kesken on mulla,
ihkulanka tais maailmalta tulla.
Ohje on tuttu
ja vanha se juttu:
kaksi jalkaa on sittenkin sulla.



Noro-raitoja kaikki nyt rustaa:
värit kirkkaat, ei valkoista, mustaa.
Mintunvihreä raita
ei minulle maita
mutta leikkely tuottaisi tuskaa.



Sukkapuikkoja väännän ja taitan.
Niillä silmukat siisteiksi laitan.
Sormessa rakko,
lopettaa pakko.
Ehkä neulonkin seuraavaks paidan.


Tässä tämän viikon Elämänlanka. Nyt lienee aika mennä puurtamaan valmiiksi pari edes jollekin noista sukista. Vai aloittaisinko jotkut uudet? Ensi viikolla ehkä sitten taas enemmän tavallista tekstiä ja vähemmän ontuvia riimejä.

Aina ei voi voittaa

...ei edes joka kerta, sanoi Hugo-peikko telkkarissa joskus vuosia sitten. Tämä viikko on aika vahvasti noudatellut tätä viisautta.

Muistattehan viimeviikkoisen flunssavalituksen? Loppujen lopuksi Joel tervehtyi mutta Nealle iski kuume, ja allekirjoittanut oli kolme päivää pelkästään kuiskausäänen varassa. Harmoniassa asuessa Nea oppi tukiviittomia, mutta ne ovat käytön puutteessa näemmä päässeet unohtumaan, joten komentaminen ilman ääntä oli aika haasteellista. Edellisestä räkätaudista ei ole kuin pari viikkoa, joten toivottavasti kevätflunssat on nyt podettu.

Lauantaina olin päivällä puolikuntoisena vapaaehtoistyöntekijöiden liikunnallisessa virkistyspäivässä (Walkersin tiimoilta), ja vaikka yritin ottaa kuntoni huomioon riekuin ilmeisesti liikaa eri liikuntapisteillä, sillä sunnuntaiaamuna oli kurja olo. Menimme tänäkin sunnuntaina käymään Tuusulassa vanhempieni luona, äiti keitti aamukahvia ja yritin istuskella, lainata hierontatyynyä, loikoilla ja venytellä, mutta olo huononi hetki hetkeltä. Päätä särki, valo aristi ja oksetti, ja näin jälkeenpäin ajatellen minulla ehkä oli lievä migreenityypinen kohtaus. Totesinkin, että täytyy varmaan yrittää joku päivä ensi viikolla kolmatta vierailua putkeen, josko seuraava kyläily selvittäisiin ilman jotain tautia (vaikka vanhempien hoivassa onkin hyvä sairastaa).

Neulontarintamalla kuuluu edelleen pitsihuivia, vaikka sekin tökkii nyt. Sievästi kerijällä aikaansaamani sisältä neulottava kerä päätti sylkäistä uumenistaan valtaisan massan sotkuista ohuenohutta pitsineulelankaa, ja lisäksi kerä vielä jakautui kahdeksi solmua selvitellessäni. Kulutin useita tunteja neuleaikaa ensi yrittäessäni saada lankaa auki neuleen päästä, ja sitten keriessäni koko kerän uudestaan käsin ulkopuolelta.



Koska pitsineulekeiju ei ollut suosiollinen, tartuin välityönä Thuja -sukkiin jotka lupasin eräälle ystävälle. Vastoinkäymiset kuitenkin jatkuivat. Tiesittekö, että on olemassa sukkapuikkokeijuja, jotka käyvät neulojien laatikoissa ja vaihtavat tarvittavia puikkoja muun kokoisiin? En löytänyt ainuitakaan 3,5-millisiä sukkapuikkoja, mutta sen sijaan kylläkin neljät 3,25-milliset sekä puolitoista settiä 4-millisiä. Neuloin ensimmäisen sukan sitten 3,25-millisillä puikoilla, ja pidän peukkuja että vastaanottaja pitää napakoista sukista. Olen yrittänyt löysyttää sukkakäsialaani parhaani mukaan, ja olen suurin piirtein jopa onnistunutkin projektissa vaikka normaali sukkapeltini pyrkii näkyviin. Seiskaveikka on käyttäytynyt huomattavasti ystävällisemmin kuin oikukas pitsineulelanka, joskin harmaasta löytyi harmillinen parin silmukan levyinen valkoinen pätkä joka osui juuri jalkapöydän päälle.

Nyt takaisin neuletöiden pariin. Tällä viikolla näemmä näin aikaisin, koska vanhempi jälkikasvu on siinä harhaluulossa että aamu on kun aurinko nousee. Täytyy yrittää korjata tämä luulo hyvissä ajoin ennen juhannusta! Ensi viikolla toivottavasti pirteämmissä ja vähemmän tautisissa tunnelmissa.

Äänetöntä

Kuten eilisessä pikaviestissä totesin, Elämänlangalla on iskenyt flunssan pojan koston paluu. Joelin kuume huitelee lähellä 39 astetta (ainakin eilen, tänään kuume on selkeästi ainakin näin aamusta matalampi), kauhea köhä valvottaa ja lapsi on reppana ja kaipaa kovasti syliä ja hoivaa. Maisteri itse alkoi sunnuntaina yskiä: aluksi epäilin katupölyköhää, mutta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä iski kurkkukipu, ja maanantain mittaan ääni katosi lähes kokonaan.



Kuten kaikki tutut tietävät, olen kaikkea muuta kuin pieni ja hiljainen, joten äänen puuttumattomuus rassaa melkoisesti. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy, joten eiköhän puhe taas taivu muutaman päivän päästä. Teini-ikäisenä ääni teki täydellisen katoamistempun eräänä vuonna Maata näkyvissä -reissulla Turussa, ja sain koko viikonlopun kommunikoida lappuja kirjoittamalla. Jälkikasvun luetun ymmärtäminen on valitettavasti vielä vähän kehitysvaiheessa, mutta onneksi Nea päätti ihan itse kutsua itsensä mummolaan yökylään. Voimme siis Joelin kanssa sairastaa koko päivän sohvalla hörppien lämmintä mehua ja katsoen Totoroa. Toivoa sopii, että pienemmälle potilaalle kelpaa vieressä kyhnääminen, niin että äitipotilas saa edistää neuleita.



Neuleet ovat täällä olleet kovin yksipuolisia viime aikoina. Tekeillä on nimittäin jo toinen kappale Springtime Swirl -mysteerihuivia. (Huomenna muuten vielä ehtii ryhmän jäseneksi, sitten pistän liittymiset sulki. Jäseniä on jo viitisen sataa, mikä on huikeasti enemmän kuin osasin odottaa.) Pingotin ensimmäisen kappaleeni, ja olen ollut aivan tulisilla hiilillä kun en voi esitellä sitä blogissa tai Ravelryssä, mysteerineulojat kun ovat vasta vihjeessä 2. Totean kuitenkin taas kerran, että kunnon viimeistely tekee neuleelle ihmeitä. Pingottamaton pitsihuivi oli pieni, ryppyinen ja korkeintaan "ihan kiva", valmiiksi pingotettu oli ehkä kauneinta mitä olen koskaan neulonut.



Ensimmäinen Springtime Swirlini on tehty virolaisesta ehkä käsinkehrätystä pitsineulelangasta jonka joskus aikaa sitten sain Liinulta, ja joka on odottanut lankavarastossa arvoistaan projektia. Toinen on tekeillä Tallinnasta ostetusta TitanWoolin Merinos Extrasta, joka on sitten toisella tavalla ihanaa: liukasta, kiiltävää ja unelmanpehmeää.

Tottumuksen voima on muuten ihmeellinen asia, sillä kun välissä käsittelin Lanettia se tuntui hirveän paksulta vaikka työssä oli ohuemmat puikot kuin pitsissä. Päässä vilistää erilaisia ideoita ohuenohuille langoille Merinosilk-jämälankahuivista 1,25 -millisillä puikoilla neulottaviin pitsipolvisukkiin. Toivottavasti kyseessä ovat vain kuumehoureet, ja palaan vähitellen vaikkapa ihan tavalliseen villasukkaruotuun. Ulla-puseroakin pitäisi edistää jos aikoo kesänumeroon alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, mutta pakolla en aio neuloa.

Ensi viikolla Elämänlankaa toivottavasti sekä ajallaan että vähemmän kurkkukipuisissa tunnelmissa.

Force majeure

Tämän viikon Elämänlankaa siirtyy huomiselle tai keskiviikolle, koska pääsiäisenä onkin ollut yllättävän paljon menoa, ja flunssan kosto iski takavasemmalta. Nyt maisteri suuntaa äidin lihapatoja kohti, koska kuski odottaa jo pihalla, ja päivittää tosiaan paremmalla ajalla ja asialla lähipäivinä.

Tiivistä

Elämänlangalla on puuhasteltu viime aikoina sivuprojektina varmaankin henkilökohtaista neuletiheysennätystä. Ystävä on menossa pääsiäiseksi Lappiin vaellukselle, ja vaellusoppaassa kuulemma oikein käskemällä käskettiin etsiä neulova ystävä asusteita varten. Tilauksessa ovat kynsikkäät, ja ohjeeksi sain neuloa ohuesta kutittamattomasta villasta mahdollisimman tiivistä neulosta.



Tunnetustihan hullun yllyttäminen on pahasta, ja tällä kertaa taisin toellakin ylittää itseni: kynsikkäät ovat Lanettia 2-millisillä puikoilla, ja neuletiheys on huikeat 44 silmukkaa kymmenellä senttimetrillä. Lisäksi sain vielä jännittää sopivuutta useamman päivän ennen kun onnistuimme sopimaan kokeilutreffit, sillä vastaanottajalla on reilusti pienempi käsi kuin minulla, ja Sellon neuletapaamisen pienikätisimmätkin osallistujat arvelivat pari viikkoa takaperin että käsine ei sovi aikuiselle. Onneksi ensimmäinen valmistunut kynsikäs oli vastoin odotuksia sopiva. Nyt kynsikkään pari on sormissa, ja perjantaihin on vielä monta päivää aikaa.

Tiivistä neulomista on muutenkin ollut ilmassa, sillä olen työstänyt mysteerihuivin vihjeitä, koitos kun alkaa keskiviikkona. Jännittää kamalasti, sillä listalla on jo lähemmäs neljäsataa osallistujaa.



Aion neuloa itse toisen kappaleen huivia samaa tahtia muiden kanssa, mutta kukahan kerisi Titan Woolit? Vaikka käytössä on vyyhdinpuut ja kerijä, on ohuen huivilangan saaminen vyyhdiltä neulottavaan muotoon aina tuskallinen kokemus. Kumma kyllä vapaaehtoisija kerijöitä ei ole ilmaantunut oven taakse jonoksi asti, vaikka keittäisin kyllä kahvitkin vaivanpalkaksi.

Ilmeisesti on siis itse tartuttava toimeen. Ehkä kuitenkin ensin neulon sormen. Tai pari. Ensi viikolla sitten taas uutta Elämänlankaa.