Lomatunnelmissa

Perhe Elämänlanka suuntasi tänä vuonna sukset kohti Seinäjokea ja neulojan miehen vanhempia. Neulojalle itselleen tämä tarkoitti kokonaista viikkoa mukavaa neuleaikaa lasten viihtyessä kaikkien mummolan varastosta kaivettujen vanhojen leluaarteiden kanssa. Pari uutta lelua sentään löytyi tonttujen Seinäjoen päähän tuomista lahjapaketeista, Nealle iso lelukoira ja Joelille legoauto jotka olivat erityisen mieluisia.



Maisteri itse varasi #neulonta -irc-kanavan jouluvaihdon paketit mukaansa, ja oikein ihania lahjoja niistä löytyikin. Langat olivat oikein sopivasti vihreitä ja sukka-aiheisia, eksoottisempaa Ranco-sukkalankaa ja kotoisampaa Vuorelman Vetoa. Lisäksi paketeista paljastui suklaata, silmukkamerkkejä, pikkuiset kokoontaitettavat käsityösakset, nappeja ja kuvassa näkyvä itse ommeltu neulepussukka. Uudet langat vielä odottelevat, mutta silmukkamerkit, neulepussi ja tietysti suklaa pääsivätkin jo käyttöön.



Nealle yksi viikon kohokohdista oli ratsastustunti jonka Hanna-täti järjesti. (Hanna-täti on neulojan miehen pikkusisko, kuvassa taluttajana, joskin taktisesti kasvot pois kamerasta käännettynä.) Kesällä käydystä tallivierailusta Nea jaksoikin puhua näihin päiviin asti, joten saa nähdä tuleeko meille pieni tallityttö vähitellen. Vielä hepat kyllä yleisesti ottaen olivat vähän pelottavia, kun olivat niin kovin suuria. Ylpeä äiti seurasi maneesin laidalta paitsi pientä ratsastajaa myös nykyään oikein sopivaa kaarrokepuseroa. Valkoinen Florica-paita on neulottu kun Nea oli ihan pikkuinen vauva, ja oli silloin jotenkin omituisen näköinen ja valtaisan suuri.



Pääkaupunkiseudulla talvet tuntuvat olevan nykyään enimmäkseen lumettomia, mutta täällä pohjanmaalla lapset ovat päässeet nauttimaan talvisesta liikunnasta. Päivänä muutamana retkeiltiin Joupiskan rinteelle pulkkamäkeen ja sieltä vielä laavulle makkaraa paistamaan. Joelille ehdottomasti tärkein henkilö reissulla oli vaari, jota jatkuvasti kyseltiin ja etsiskeltiin jos "aavi" katosi näköpiiristä. Vaari kyllä sitten kiitettävän antaumuksella jaksoikin puuhata pienen ihailijansa kanssa koko viikon.



Vielä neuleaiheinen kuva jottei totuus unohtuisi. Sukkaputken uusin tulokas on pari sileitä perussukkia toivottavasti pieneen naisen jalkaan sopivaa kokoa, lankana Trekking Pro Natura. Nämäkin ovat menossa kaverilahjoiksi. Näiden lisäksi neuloin valmiiksi yhden viimevuotisella joululomalla aloitetun Merino Lace Sockin, mutta en sitten tullut aloittaneeksi toista koska rupesin tekemään itselleni puseroa Alpacasta. Paidanalusta ei ole vielä kuvaa, mutta eipä tuolla ole kiirettäkään sillä tähtään ohjetta vasta kesän Ullaan. Saa nähdä mitä työstä tulee, kun se puikoilla näyttää lähinnä epämääräiseltä söheröltä.

Ensi viikolla onkin sitten jo uusi neulevuosi, ja luvassa lienee katsaus Elämänlangan tämän vuoden tekeleisiin. Siihen saakka siis neulomisiin!

Tonttujoukko silloin varpahillaan

Elämänlangalla ollaan jo rauhoituttu joulua odottelemaan. Erityisesti Nea availee innokkaasti joulukalenterin luukkuja ja laskee päiviä aattoon. Asuntoa ei erityisemmin ole koristeltu koska kissa-asukas kuitenkin söisi koriteet ja hyasintit ja voisi sitten huonosti, ja joulukuusen hankintakin saa odottaa sellaiseen vuoteen kun lasten lempihupi ei enää ole juosta asuntoa hurjaa rallia päästä päähän katsomatta eteensä.



Taloyhtiö on onneksi huolehtinut joulutunnelmasta. Pihalla seisoo joulukuusi, ala-aulan peiliä koristaa jouluköynnös, ja tänään huomasin että hissin peiliin on liimattu joulukoristetarroja. Lapsia kiinnostavat erilaisten tuttujen ja sukulaisten nurkkiin tuomat joulupakettikassit. Äiti on kuulemma tylsä, kun ei anna laisinkaan raotella paketteja ennen aattoa.



En tänäkään vuonna aikonut neuloa joululahjoja, mutta sopivasti talvipäivänseisaukseksi valmistuivat hyvin miehekkäät pinkit sukat ystävälleni Kallelle. Valittelin kaveriporukassa pahaksi päässyttä sukkaputkea, ja nopeimmat kättään nostaneet pääsivät villasukkajonoon siltä varalta että putki vielä jatkuu. Kalle oli nopein ja vielä lupasi että saan tehdä ihan minkäväriset sukat vain kunhan ne ovat paksut. Ullan pikkujouluista reilu viikko takaperin voitettu seiskaveikka löysi siis suoraan paikkansa. Sukat olivat oikein sopivan kokoiset, ja juhlissa tuli lukuisia kiitoksia pirteästä väristä.



Ihan varsinaista tonttuilua harrastin kummipojalleni menevillä pipolla ja kaulurilla. Epäilen, että kauluri ei välttämättä ole cool teini-ikäiselle, mutta pipo on toivottavasti tarpeeksi simppeli ollakseen käytettävä. Tein molempiin asusteisiin italialaisen aloituksen ja kauluriin myös päättelyn, joskin manailin sitten äidille että hulluhan tässä saa olla kun käyttää useamman tunnin siihen että tekee käsinneulotusta mahdollisimman tehdastekoisen näköistä. Toisaalta on kyllä kovasti tyydyttävää tehdä siistiä jälkeä ja käyttää välillä muitakin tekniikoita kuin niitä joilla tavallisesti ihan aina tekee.

Nyt toivotan kaikille hyvää, rauhallista ja mukavaa jouluviikkoa. Ensi viikolla sitten kurkistus lahjapaketteihin, josko vaikka maisterikin olisi ollut niin kiltti lapsi että joulupukki tuo muutakin kuin risuja.

Punaisen sävyjä

Elämänlangan viikonloppu oli jouluisen punasävyinen. Lauantaina oli nimittäin Neuleyhdistys Ullan vuosikokous ja pikkujoulut. Pippalot järjestettiin tällä kertaa Stidilässä eli vanhan tulitikkutehtaan tiloissa. Paikalla oli kolmisenkymmentä yhdistyksen jäsentä, ja ilahduttavasti mukaan oli uskaltautunut useita ensikertalaisia sekä väkeä pääkaupunkiseudun ulkopuoleltakin.



Vuosikokouksen jälkeen syötiin ja saunottiin, ja lisäksi reipas vapaaehtoinen joulutonttu jakoi pikkujoulupaketit. Sain aivan sievän sukkapuikkopussin joka tuli todella tarpeeseen, sillä Langankuluttajan ompelema puikkopussi ei ihanuudestaan huolimatta syö läheskään kaikkia sukkapuikkojani. Paketissa oli myös herttainen kortti jota nelivuotias apulainen kovasti minulta kadehti.



Pikkujoulupakettien lisäksi noudatettiin muitakin perinteitä ja kilpailtiin Ulla-tietovisassa. Tällä kertaa olin toiseksi tulleessa joukkueessa ja sain valita palkintopussista kaksi kerää lankaa. Nähtyään epätyypilliset värivalintani, Marjut kyllä vihjaisi välittömästi sopivasta sukan koosta. Täytyy laittaa harkintaan, joskin muitakin ideoita on.

Tällä viikolla Elämänlangalla jatketaan sukkaputkea, ja pohditaan josko seuraavaksi voisi neuloa jotain muuta. Saa nähdä iskeekö inspiraatio, vai onko pikkuneuleista mahdoton päästä irti. Ensi viikolla sitten jatketaan jouluisissa tunnelmissa.

Hidasta

Eilen illalla menin nukkumaan ja sängyssä pohdin että jotain olen nyt kyllä unohtanut. Aamulla havahduin nousemaan lasten kanssa ja jatkoin unia sohvalla. Vasta joskus aamu-Pikkukakkosen ja Muumien jälkeen hampaita pestessä välähti: tänään on maanantai, eikä kukaan ole laittanut tikkua ristiin Elämänlangan eteen. Hups.

Ei sinänsä, että Elämänlangalla olisi viikonloppuna erityisen paljon neulottukaan. Lauantaina olin ystävien luona pelaamassa uudemman kerran joku viikko sitten mainittua Galactica -lautapeliä joka tällä kertaa loppui vain parissa tunnissa, jonka jälkeen söimme suomalaiskansallisesti karjalanpaistia, perunamuusia, karjalanpiirakoita, munavoita, jälkiuunileipää ja graavilohta. Sen jälkeen katsoimme linnan vastaanottoa juomapelinä (vaikka tarkennettakoon tässä vaiheessa että juoman ei tarvinnut olla alkoholipitoista eikä joka kohdassa tyhjennetty lasia vaan huulten kasteleminen riitti). Tässä vaiheessa iltaa laitoin suosiolla sukankutimen syrjään, sillä televisio oli hämärässä huoneessa ja neule tumma.

Sunnuntaina vietin sosiaalista elämää hieman erilaisissa tunnelmissa, sillä järjestin EveLace -kotikutsut. En ole koskaan ollut erityisen innostunut erilaisista kotimyyntikutsuista, mutta tarvitsin kipeästi rintaliivejä. Esittelijä oli oikein mukava ja asiantunteva, sovitutti kaikenlaisia mahdollisia rinnakkaiskokoja ja osasi heti sanoa kokeilluista liiveistä pitääkö vaihtaa kuppikokoa vai rinnanympärystä vai säätää olkaimia. Ihan siitä ilosta että sekä ympärys että kuppikoko olivat aiempaa pienemmät tilasin kolmet tavalliset ja yhdet urheiluliivit. Vähän miinusta tuli sovitusmallien kokovalikoimasta, mutta se ei ollut esittelijän vika. Hän kysyi etukäteen toiveita, oli välittänyt toiveet eteenpäin mallikappaleiden jakelijalle ja saanut silti mitä sattuu.



Ettei nyt täysin neuleettomaksi jäisi, kerron vielä että postinkantajatyttö on alkanut jo pihalla tervehtiä niin että selvästi tunnistaa, sen verran usein posti nykyään soittaa ovikelloa. Sukkalankojen invaasio taloudessa jatkuu edelleen reipashenkisesti, sillä viime viikolla saapui neljä vyyhtiä Ranco-sukkalankaa. Kauppana oli tälläkin kertaa Little Knits. Olen ollut tuohon paikkaan hirveän tyytyväinen. Vaikka paketti lähtee liikkeelle paljon hitaammin kuin monista vain verkkokauppaa pitävistä paikoista, palvelu on aina ollut mukavaa ja ystävällistä. Lisäksi saatoin ehkä mahdollisesti sortua osallistumaan kimppatilaukseen että pääsen kokeilemaan Noron Silk Garden -sukkalankaa kun Kureyon Sock on nyt nähty. Mitään en toki nyt myönnä.

Alkupuolella merkintää mainitsin, että tekeillä on sukka. Työn valinta on ihan hyvä siihen nähden kuinka sukkalankojen ostelu on viime viikkoina revennyt käsistä. Valitettavasti tästä työstä ei tule kuvaa, koska koeneulon omaa tekeillä olevaa ohjettani, eikä kuvia voi levitellä intternettiin tässä vaiheessa prosessia. Olen aina ihan suhteettoman hermostunut siitä, että ohjeissani olisi virheitä (vaikka kyllä tiedän että joskus niitä virheitä ei huomaa kuin ehkä kymmenes neuloja), ja yritän parhaani mukaan testata ja testauttaa ohjeet hyvin ennen julkaisua. Tämän tekeillä olevan sukan pienintä kokoa neuloo parhaillaan Tui joka on yksi luottouhreistani, itse olen tehnyt keskimmäisen koon ja nyt tosiaan sitten päätin neuroottisesti testata vielä suurimmankin.

Nyt jatkamaan päivän harjoituksia ulos tahtovan jälkikasvun kanssa. Ensi viikolla ehkä sitten valmistautuneempaa Elämänlankaa.

Sukatuttaa

Elämänlangan sukkaputki jatkuu vahvasti. Viimeviikkoiset Kureyon-sukat ovat valmiit, ja niistä tuli oikein ihanat ja värikkäät (kuva tuossa merkinnän keskivaiheilla). Tekaisin saman tien myös reilut pohjemittaiset sukat ystävälle jonka syntymäpäiväjuhlia lauantaina vietettiin. Itseasiassa syntymäpäiväsankareita oli yhteensä neljä, mutta vain pienijalkaisinta lahjottiin sukilla.



Sukat syntyivät Isoveljestä suorastaan uskomattoman nopeasti, aloitin joskus alkupuolella viikkoa ja olin valmis perjantaina. Sukkien mitta on reilusti yli puolenvälin pohjetta, ja jalkaterän koko ehkä 35. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että sukat sopivat vastaanottajalle täydellisesti vaikka mitoitin aikalailla hihasta ja hatusta. Lahjottava kun oli ulkomailla koko juhlaa edeltävän viikon, ja lisäksi yritin saada sukat aikaiseksi yllätykseksi. Sain langan kulutettua sopivasti niin, että molemmista käytössä olleista keristä jäi muutama metri tähteeksi, eli ajelehtimaan ei jäänyt puolikkaita keriä mutta ei tarvinnut myöskään jännittää langan riittämistä.

Vaikka sukkaputki pysyisi pahana, ei myöskään näemmä tule tekemisen puutetta, sillä kaveripiirissä nousi heti useita käsiä kun totesin että saa ilmoittautua jos nyt sattuisi pitkittymään tämä hinku neuloa sileitä sukkia. Joskin täytynee käydä lähimarketissa lankaostoksilla, sillä ainakin parissa toiveissa oli seiskaveikkasukat, kun oma sukkalankavarasto on jokseenkin siihen ohuenohueen 420 metriä/100 grammaa -painottunutta. Jos oikein jaksaisi panostaa, voisi mennä Tapiolaan Neuletikkiin ostamaan Maijaa ja Jannea, jotka ovat suurin piirtein samanpaksuisia kuin Nalle ja 7 veljestä. Vai tuleeko jollekulle mieleen jotain muita mukavia paksuja sukkalankoja?



Myös nettilehtien päätoimittajat yllyttävät sukkahullua. Tarjosin viimeisimpään Knittyyn sukkaohjetta, joka ei lehteen asti päätynyt mutta päätoimittaja pyysi saada pitää ohjeen harkinnassa kevätnumeroa varten ja kysyi lisäksi mistä mahtaa olla peräisin ohjekuvissa vilahtava neulovia pupuja esittävä muki. Kyseessähän oli siis se Heljä Liukko-Sundströmin pupumuki jota suomalaisissa neuleblogeissa muutama kuukausi sitten näkyi yhdessä jos toisessakin osoitteessa. Lupasin lähettää hänelle mukin, ja Amy taas laittoi vastineeksi kanadalaista sukkalankaa. Kamera ei taas vanginnut sävyjä kovin hyvin, mutta kevyemmin sävytetty violetti on Indigo Moonin merinovillasukkalankaa joka tuntuu samalta kuin esim. Koigu, Jitterbug tai Shibuiknits Sock. Monivärisempi lanka taas on Dye-Version -nimisen kaupan lankaa jossa on merinovillaa, silkkiä, nylonia ja vyötteen mukaan vielä 2% sterlinghopeaa. Sävyt vaihtelevat syvästä pinkistä violetin ja indigonsinisen kautta tummansiniseen.



Uusista langoista ei kuitenkaan ole vielä ollut aikaa aloittaa mitään, sillä takavasemmalta iski suunnittelutehtävä. Knotionsin blogissa peräänkuulutettiin sukkia kevään numeron, ja olin juuri aloittanut pintaneulesukat toisesta jemmassa olleesta kerästä Kureyon-sukkalankaa. Niinpä Elämänlangalla siis neulotaan puikot solmussa raidoittuvaa lankaa, ja ohje on liki valmis koeneulontaan. Näissä sukkaisissa tunnelmissa siis tällä viikolla. Jotta älkäätten ihmetelkö jos loppuvuosi kuluu sukkien parissa. Ensi viikolla varmaaan ainakin vielä sukkaillaan.

Voiko ihanammin päivä enää alkaa?

Viime viikko ei kertakaikkiaan ollut minun viikkoni. Pienet vastoinkäymiset paisuivat suuriksi ja koko ajan kärtytti. Perjantai-iltana olin jo sitä mieltä että roskiin koko viikko, mutta lauantaiaamu pelasti paljon. Könysin pystyyn pedistä lasten herätessä aamuvarhaisella, avasin tietokoneeni ja totesin uuden Ullan ilmestyneen.



Oma ohjepanokseni jäi tämän Ullan osalta Hugo-kauluriin, mutta lisäksi kirjoittelin pyynnöstä ohjeartikkelin peukalokiilan neulomiseen. Tosin ehkä hyväkin että rouva päätoimittajan kanssa sovittiin kaulaliinasta Jotain Aivan Muuta, sillä Ulla on tällä kertaa tupaten täynnä kaikenlaista ihanaa. Kannen Taran labyrintti -puseron isompi koko saattaisi jopa sopia minulle... Joskin neuleaika on tyypillisesti kortilla jos on tarkoitus myös suunnitella.

Viime viikolla tuli todettua myös, että liikunta tosiaan vaikuttaa mielialaan (ihan niin kuin en olisi sitä ennestään tiennyt). Erinäisten menojen vuoksi viikolla ei tullut juurikaan liikuttua, ja kun lauantaipäivälle sovittu ryhmäliikuntatunti peruuntui ohjaajan sairastumisen vuoksi, aamun hyvä tuuli katosi ja kiukutus iski taas.

Päivä kuitenkin parani jo toistamiseen kun sain kutsun ystävien kommuuniin pelaamaan Battlestar Galactica -lautapeliä. Tyypillisesti olen sääntövammainen enkä osaa pelata edes Afrikan tähteä, ja lisäksi tunnustettakoon nörttipisteiden menettämisen uhallakin etten ole koskaan nähnyt jaksoakaan Galacticaa (en uutta enkä vanhaa), mutta peli oli siitä huolimatta hauska. Itseasiassa niin hauska, että jäin mieluusti pelaamaan toisenkin kierroksen.



Kahteen peliin kului suurin piirtein kahdeksan tuntia, ja koska pelissä oli suhteellisen vähän käsin tehtävää toimintaa oli peliaika samalla myös mainiota neuleaikaa. Pelitoverit tosin pilkkasivat puikkojani hammastikuiksi ja katselivat Kureyon-sukkalangasta valmistuvaa sukkaa epäluuloisesti. Tuleehan näistä sukista värikkäät, mutta väriterapiaahan tähän pimeään vuodenaikaan tarvitsee. Toivoin saavani vähän enemmän eriparisukat, mutta onnistuin näemmä vahingossa neulomaan ensimmäisen sukan melkein väritoiston mittaiseksi. Kureyon-sukkalanka on kaikkien merinovillaisten ihanuuksien jälkeen karhean tuntuista ja yksisäikeisenä myös voimakaskierteisiä lankoja joustamattomampaa, mutta tykkään kuitenkin. Keinovalossa otettu kuva ei oikein vanginnut Noron voimakkaita värejä, mutta eiköhän tuosta jotain osviittaa saa.

Onnistuin siis pääsemään irti peittotilkkukoukusta, joskaan sileät sukat eivät ehkä ole älyllisesti kovin paljon korkeammalla tasolla. Josko sitten ensi viikolla etenisin lapasiin asti? Silloin jälleen uutta Elämänlankaa. Nyt lasten kanssa ihmettelemään lunta niin kauan kun sitä täällä pääkaupunkiseudulla on maassa asti.

Vapaa viikonloppu

Neulojalla ja neulojan miehellä oli vapaa viikonloppu, kun maisterin vanhemmat kaappasivat jälkikasvun yökylään peräti kahdeksi yöksi. Lauantaiaamuna nukutti ruhtinaallisesti melkein kahdeksaan, ja sunnuntaina uni maittoi kymmeneen asti kun viimein upposi tajuntaan asti se, että voi nukkua ihan kokonaisen yön eikä kukaan valita aamuneljältä että makuuhuoneen kaapin takana on jotain pelottavaa ja äidin pitää ehdottomasti katsoa taskulampulla kaapin ja seinän väliseen rakoon.



Mitä mahtaa neuloja tehdä viikonloppuvapaalla? Neuloo television ääressä viiniä siemaillen, toki. Lauantai-illaksi sain houkuteltua ystävän katsomaan kanssani On the Beach -minisarjan, jossa maailmanloppu tulee vaihteeksi ydinlaskeuman muodossa. Väitin kyllä nyyhkyelokuvien riittävän taas vähäksi aikaa, mutta katselin silti vielä illan ratoksi itsekseni Moulin Rougen. DVD-kokoelmani on kieltämättä vähän aneeminen, mutta parantelen tilannetta vähitellen heräteostelemalla elokuvia.



Viime viikon tilkkuilu jäi päälle, ja vapaana viikonloppuna tilkkumopo suorastaan karkasi käsistä. Nyt on käytetty jämät niin Koigusta kuin Lorna's Laces -sukkalangasta, Shibuiknits Sockista ja tuikitavallisesta Sisusta. Ettei sukkalanka loppuisi, piti sitten sortua tilaamaan Little Knitsistä Ranco-sukkalankaa... Vasta sunnuntai-iltana iski äkillinen halu neuloa jotain aivan muuta kuin tilkkuja. Tarjolla olisi keltatweediä lankaa jota myöskin ostin Little Knitsistä, ja josta olisi tulossa itselleni vaate jahka osaisin päättää yksityiskohdista. Huppu? Haluaisin hupun vaikka en keksi mitä ihmeen järkevää käyttöä sillä minulle olisi. Takki vetoketjulla vaiko paitaversio? Taskut? Millaisia palmikoita? Arvannette, että jatkoin peittotilkkujen neulomista koska päätösten tekeminen oli liian vaikeaa.



Jotain neulesuunnittelun hedelmiä on viimein myös julki, sillä Knotions selvisi viimein teknillisistä ongelmistaan, ja talvinumero julkaistiin yöllä. Yllä näkyvien Magic Mirror Mittensien lisäksi numerossa on minulta myös pieni pakina. Ravelryssä oli yön aikana ehtinyt tulla jo yksi kiittävä kommentti siitäkin. Jänskää!

Näissä leppoisissa tunnelmissa tähän neuleviikkoon. Ensi viikolla siis lisää Elämänlankaa.

Luova tauko

Pitkin syksyä jatkunut palmikkokaulaliinaepisodi ehkä yhdistettynä runsaaseen muuhun neulesuunnitteluun söi salakavalasti Elämänlangalla neulomisen ilon liki kokonaan. Kun aloin stressata kaulaliinasta, en neulonut mitään muuta, ja kun stressasin ei tehnyt mieli neuloa kaulaliinaa joka aiheutti stressiä, ja niin edelleen. Onneksi Ullan rouva päätoimittaja pelasti minut pulasta ehdottamalla ihan yllättäen ja pyytämättä toisenlaista järjestelyä tekeillä olevalle ohjeelle. Kaulaliina siis odottaa parempaa viimeistelyä, kunnon kylpyä ja kuivattelua vielä toistaiseksi, ja Ullaan on minulta näillä näkymin tulossa muuta.



Neulelamaan löytyi yllättävä apu omasta lankavarastosta vihreän Nalle-kerän muodossa. Tästäkin saa itseasiassa syyttää neuleyhdistys Ullaa, sillä kerä oli peruja viime vuoden pikkujouluista. Päivänä muutamana eräs ystävä valitti palelevia varpaita, joten päätin sitten yllättää sukkaparilla. Pienellä salapoliisin työllä sain suurin piirtein oikean koon selville, ja sukat neuloituivat kuin itsekseen ihan siitä ilosta että tekeillä oli jotain muuta kuin kaulaliinaa. Sileät perussukat Nallesta ovat muuten yllättävän nopsat tehdä, kun on neulonut lähinnä ohuita sukkalankoja ja erilaisia pinta- ja pitsineuleita iät ja ajat.



Sukkien jälkeen ei ole edelleenkään riittänyt puhtia tarttua neulesuunnitelmiin, mutta onneksi aina voi neuloa peittotilkkuja. Torkkupeittoni alkuperäinen idea oli käyttää esimerkiksi sukkalankavyyhdistä jääviä pieniä nöttösiä, ja näissä loppuviikosta syntyneissä tilkuissa olenkin saanut tuhottua parin viime aikojen neulesuunnittelutyön jämiä. Ainaoikeinneule on kovin terapeuttista, ja pienet tilkkuset valmistuvat nopeasti ja täysin aivoja käyttämättä. Voisin ehkä jatkaa luovaa taukoa tilkkuviikolla tai ehkä toisellakin sukkaparilla, josko sitten taas jaksaminen riittäisi suunnittelutyöhön.



Vilautan nyt kuitenkin viimeisintä suunnitelmaa. Kuvan lapasten ohje ilmestyy seuraavassa Knotionsissa, jota olen jo viikon verran odotellut kuin kuuta nousevaa. Kyseessä on nimittäin ensimmäinen ihan kansainvälisesti julkaistavaksi hyväksytty ohjeeni. Numeron piti ilmestyä alkukuusta, mutta julkaisijan palveluntarjoajalla on ilmeisen pahoja teknisiä ongelmia. Elättelen toiveita, että ohje tulisi julki tällä viikolla.

Nyt jatkamaan peittotilkkuilua, ja sitten pohtimaan jos vaikka uskaltaisin rasittaa aivojani jollakin haastavammalla. Ensi viikolla taas sitten uutta Elämänlankaa.

Vaihteeksi syntymäpäivä

Taas kävi niin että lapsen syntymäpäivä yllätti takavasemmalta. Minun pieni vauvani nimittäin eilen otti ja täytti kaksi vuotta. Joel juhli merkkipäiväänsä kollektiivisilla sukulaissynttärikahveilla, kun juhlistimme samaan aikaan suurin piirtein puoltakymmentä syksyllä syntynyttä suvun jäsentä ja joimme vielä tehokkaasti isänpäiväkahvitkin samalla viikkoa ennakkoon. Juhlahumu jatkuu vielä ensi viikonloppuna kun meille kotiin on kutsuttu Harmonia-sukulaisia. Päivänsankari juhli ikävän räkätautisena, joten viralliset syntymäpäiväkuvat ovat nyt sitten kesältä.



Kaksivuotias on jo oikein reipas. Pallon potkiminen sujuu mukavasti, ja ulkona yritetään myös kovalla touhulla joskin vielä aika heikolla menestyksellä kiipeillä kaksi vuotta vanhemman siskon perässä kiville ja kiipeilytelineisiin. Tasapainottelu sujuu erilaisilla reunoilla ja penkeillä, mutta onneksi rahkeet eivät vielä riitä hirveän korkeisiin paikkoihin. Reippauteen liittyy myös kesän mittaan löytynyt erittäin voimakas oma tahto. Olenkin valittanut että lapsi ei ole lukenut lastenkasvatusoppaita, joissa väitetään että harhauttaminen, huomiotta jättäminen tai tiukka sylissä pitely saa taaperon lopettamaan raivokohtauksensa, vaan saattaa iloisesti huutaa toista tuntia, nukahtaa päiväunille ja jatkaa samaa huutoa herättyään. Onneksi näitä päiviä on harvassa.



Joel oppi puhumaan paljon myöhemmin kuin Nea, ja puolitoistavuotisneuvolassa lähes ainoa sana oli "auto". Kaikenlaiset pyörillä kulkevat härvelit ovatkin kova sana. Puhetta on nyt alkanut tulla reipasta tahtia, oikein kekseliäitä lauseita jopa. Viimeksi nyt viikonloppuna Tuusulaa kohti ajellessa Joel selitti takapenkillä kovasti, että "Mofan auto, kova vauhti!". Lähileikkipuistossa pitää aina tarkistaa paloauto, ralliauto sekä vielä juna, ennen kuin voidaan asettua hiekkalaatikolle leikkimään puiston leluilla - enimmäkseen autoilla ja traktoreilla.



Kun kirjoitin Joelin yksivuotisjuhlamerkintää, totesin että tavoitteena olisi neuloa Joelille jotain omaa niin ettei lapsi joutuisi kulkemaan siskon vanhoissa. Tavoite ei ole hirveän hyvin toteutunut, mutta ainakin puistoautoilukuvissa näky päässä keikkuvan sininen soijasilkkimyssy. Olen yhdelle jos toisellekin lupaillut lapsen palmikkopaidan ohjetta, mutta aikaansaavuus ei ole ollut huikea. Ehkä sitten kolmevuotissynttäreihin mennessä?

Näissä lapsellisissa tunnelmissa Elämänlangalla tänään. Ensi viikolla sitten paluu neulearkeen.

Parempaan päin

Viime viikon pohjalukemista ollaan menossa selvästi parempaan suuntaan, vaikka jostain kumman syystä lapset eivät siirtyneet kellojen mukana talviaikaan vaan kuvittelivat että kello kahdeksantoista yli viisi oli aamu. Ulla-ohjeet ovat toistaiseksi kuvattomia koska valokuvaussääkeiju ei sunnuntaina suosinut, mutta hyvällä mallilla mennään. Kaulaliinaohje ei ihan sunnuntaina valmistunut, mutta tänään kyllä varmasti.



Viikonloppuna vietin väsyneen kotiäidin virkistyskampanjaa ystävän syntymäpäiväjuhlilla. Täytyy sanoa että en muista koska viimeksi olisin tullut kotiin juhlista puoli kuudelta aamulla (kesäaikaa), jos koskaan, mutta SingStarin pelaaminen ja juomalaulujen ja kaksimielisten kansanlaulujen laulaminen pitkin yötä oli täysin aiheuttamansa sunnuntaikooman arvoista. Todettakoon siis näin varmemmaksi vakuudeksi, että laulan valitettavasti mieluummin kuin hyvin mutta onni on ystäväporukka jossa se ei haittaa. Lisäksi uusi parempi elämä kantaa hedelmää, sillä ihmettelin juhlissa kovasti että kuka on tuo viehättävä nainen joka kylpprin peilistä katsoo vastaan. Ilmeisesti ensimmäinen liikunnan kadottama kilo on lähtenyt poskista, ja Ninjasta ostetut rihkamakorut ja hassut hiuslaitteet sekä uudet silmälasit piristivät ilmettä kovasti.



Hyvän viikonhan tekee entistä paremmaksi uusi lanka. Kuluneella viikolla varasto on kasvanut vain vähän, mutta sitäkin ihanammilla asioilla. Kirkkaanvihreäkirjava lanka on Ilun värjäämää bambu-mohairsekoitesukkalankaa, ja sininen ja tummanvihreä (joka eilisen surkeista valokuvausolosuhteista johtuen näyttää kuvissa ruskealta) ovat Schaefer Yarnin Mini-Marjaanaa. Sukkalanka tahtoo luultavasti ryhtyä joksikin iloisen keväiseksi, ja jommasta kummasta Mini-Marjaanasta tulee ehkä itselleni Bayret. Pitäisi vain päättää kummasta. Vihreä on ehkä enemmän minua, mutta turkoosinkirjavakin on yllättäen alkanut miellyttää silmää vaikken edes pitä sinisestä. Miellyttäviä ongelmia tällaiset.

Nyt odottelemaan aamupäivällä kyläilemään saapuvaa neuleystävää. Josko lapset vaikka viihtyisivät rauhallisesti niin että äiti saisi neuloa. Ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa.

Ei minun neuleviikkoni

Elämänlangalla ei tälläkään viikolla ole neule kulkenut. Loppumaton kaulaliina vain jatkuu ja jatkuu. Minulla oli listalla seuraavaan Ullaan vielä pipo, mutta voi olla etten vain kertakaikkiaan ehdi deadlineen mennessä. Varsinkaan kun Joel avuliaana poikana yritti auttaa sotkuisen vyyhdin kanssa:



Poika kyllä tietää, kuinka vyyhdinpuita käytetään, mutta käytännön toteutus on vielä hieman hakusessa. Onneksi saan kaulaliinan valmiiksi ilman tuota viimeistä vyyhtiä, sillä muuten voisi päästä itku. Niin, ja onneksi tuo ei ollut esimerkiksi pitsineulepaksuista mohairia, sillä villassa on sentään toiveita saada sotku auki. Että sori vaan, Pirre, voi olla että yksi lähettämistäsi vyyhdistä jää käyttämättä. Ellei tuo irtoa ilman väkivaltaa, voi nimittäin käydä niin että pääsevät sakset töihin. Tällaista se neulesuunnittelijan elämä lapsiperheessä on.

Näihin kuviin ja tunnelmiin onkin hyvä jättää lukijat odottamaan ensi viikon Elämänlankaa. Ainakaan tästä ei päässe alemmas?

Pitkäpiimäistä

En äkkiseltään muista koska olisin viimeksi neulonut aikuisen kaulaliinan. Vähitellen on alkanut myös muistua mieleen miksi.



Olen neulonut neulomasta päästyäni, ja kaulaliina vain jatkuu ja jatkuu. Toinen lankakerä ei tunnu pienenevän lainkaan, ja työ on joka mittauksella yhtä pitkä. Lisäksi vaikka aloittaessani kuvittelin että Ullan deadlineen on aikaa vaikka kuinka, Bayretiin tuhrautunut ylimääräinen viikko kostautuu nyt. Viime viikon loppupuolella tosin elin jonkun päivän ihan väärää viikkoa ja neuloin kuin heikkopäinen kuvitellessani että Ulla-ohjeet pitäisi lähettää jo tällä viikolla. Tiukkaa tekee edelleen, sillä vielä olisi tehtävälistalla pipo. Niin, ja sekä kaulurille, kaulaliinalle että pipolle pitäisi keksiä Ulla-kelpoiset nimetkin. Ehdotukset "Kauluri", "Kaulaliina" ja "Pipo" eivät saaneet valtaisaa kannatusta.



Työ muuttui entistäkin takkuisemmaksi kun olin aikeissa kovalla kiireellä keriä uuden vyyhdin lankaa keräksi. Levitin vyyhdin, laitoin vyyhdinpuille ja aloin keriä. Lanka oli solmussa, ja eikä vyyhdinpuilta keriminen onnistunut lainkaan. Manasin huolimattomuuttani, otin viimeisen jäljellä olevan vyyhdin, avasin sen huolellisesti, laitoin vyyhdinpuille... Aivan sama juttu. Kaksi vyyhtiä käyttäytyi mainiosti, kaksi viimeistä solmiintui ihan kiusallaan.



Vyyhtiä ei voinut edes Teemun avustuksella keriä sisältä neulottavaksi keräksi, sillä tekeillä olevaa kerää piti välillä pujotella lankojen välistä. Se taas onnistuu heikosti, jos kerä on keritty oman peukalon ympärille niin kuin itse keskeltä aukeavat kerät teen jos kerijälaite ei syystä tai toisesta ole vaihtoehto. Nyt minulla sitten on ensimmäisen kerran ties kuinka pitkään aikaan tällainen perinteinen pallokerä, joka karkailee neulepussista ja kierii pitkin lattioita.

Nyt jatkamaan urakkaa, josko tämän saisi valmiiksikin. Ensi viikolla uutta Elämänlankaa, tätä menoa luultavasti edelleen loppumattoman tummansinisen villalangan merkeissä.

Huvituksia

Elämänlangalla on jatkettu uutta parempaa elämää reippaasti, mikä on syönyt neuleaikaa. Sen vuoksi tälläkin viikolla mennään vielä vähemmillä neuleaiheisilla kuvilla.



Kampissa on Narinkkatorilla vierailemassa brittiläinen tivoli, ja kun Teemu piti vapaailtaa keksin sitten viedä lapset ihmettelemään huvipuistomenoa lauantai-iltana. Joel ei vielä ole oikein oivaltanut erilaisten kieputtimien ihanuutta, mutta Nean piti päästä kokeilemaan kaikkia pikkulasten laitteita. Minikokoisessa lasten vuoristorata-karusellihybridissä tyttö hyökkäsi heti mönkijän selkään, väistäen äidin iloksi tarjolla olleen vaaleanpunaisen Barbie-auton.



Ja suuret trampoliinit ne vasta houkuttivatkin, hyppy kantoi paljon korkeammalle kuin lähipuiston pienenpienellä trampoliinilla ja valjaat toivat turvaa. Hauskaa oli äidilläkin, eivätkä loikat edes hirvittäneet kun suuntana oli lähinnä ylöspäin eikä esimerkiksi voltilla ympäri. Itseäkin olisi houkuttanut käydä isossa ketjukarusellissa, mutta epäilen ettei suhteellisen laaja takalistoni olisi mahtunut siihen vaikka olisinkin kehdannut dumpata koko lapsikatraan mukana olleen Mirvan niskoille.



Venytän nyt vielä sitten tätä yhtä ja samaa esiteltävää neuletta, mutta lupaan että tämä on viimeinen kerta! Bayret on siis valmis ja ohje Ravelryssä kaupan. Mallintyöstä saan taas kerran kiittää Veranoa. Projekti oli hauska, vaikka siinä vaiheessa turhauttikin kun piti purkaa jo melkein valmiiksi ehtinyt myssy. Nyt olen tosi tyytyväinen, että tein alusta pitäen kunnolla uudestaan.

Puikoilla on tällä hetkellä aktiivisena lähinnä Ulla-kaulaliina jota on jo kertaalleen esitelty, mutta ehkä ensi viikkoon mennessä keksin jotain hauskaa. Silloin siis lisää Elämänlankaa.

Uusi parempi elämä

Varoitus: merkintä sisältää vain nimeksi neuleasiaa, eivätkä kuvat juuri liity aiheisiin.

Elämänlangalla ei tunnetusti liiemmälti harrasteta terveitä elämäntapoja, koska neulominen on hyvä unen ja liikunnan korvike ja kahvi-suklaaruokavalio pitää mielen pirteänä. Lopulta vaaka ja niska kuitenkin ilmoittivat, että on taas aika aloittaa uusi parempi elämä, joten ilmoittauduin Elixian personal trainer -painonhallintaryhmään. Ryhmä kestää 10 viikkoa eli liki koko syksyn, personal trainer on suurin piirtein painonsa arvoinen Noron langoissa ja liikuntakeskuksen jäsenmaksullakin ostaisi melkein puserolangat kuukaudessa, mutta armas aviomies ilahtui liikuntainnostuksestani niin, että lupasi maksaa kaikki kulut. Ensimmäisellä personal trainer -tapaamiskerralla tutustuin vähän niihin keskiaikaisten kidutusvälineiden näköisiin laitteisiin joissa olisi tarkoitus treenata (ei, en ole ikinä ennen käynyt kuntosalilla) ja henkilökohtainen ohjaajani joka muuten vaikutti ihan mukavalta ja selväjärkiseltä oli sitä mieltä, että salilla pitäisi käydä kaksi kertaa viikossa, sen lisäksi kaksi kertaa ohjatuilla tunneilla ja lisäksi vielä vesijuoksemassa ja/tai sauvakävelemässä. En kehdannut kysyä, että missä vaiheessa tässä olisi tarkoitus neuloa.


Välikevennys 1: Kävimme kyläilemässä Puputsin
luona ja Nea ihastui massanappeihin. Puputsi lahjoitti yhden sydännapin, ja kotona Nea ompeli melkein itse napin kangaspalaan ja liimasi pahviin tauluksi.

Minulla, kuten ilmeisesti suurella osalla muutakin 70-lukulaista ikäluokkaa, on valtaisat traumat koululiikunnasta. Eheytyminen on kuitenkin mahdollista, sillä olen yllätyksekseni pitänyt kovasti Elixian ryhmäliikunnoista vaikka olenkin noin kaksi kertaa tyypillisen osallistujan levyinen. Ohjaajat ovat mukavia ja kannustavia, ja tunteja on tarjolla laidasta laitaan. Tähän mennessä on vain pariin otteeseen iskenyt koulujumppatakauma ja paniikkiahdistus, kun surkealla koordinaatiollani en ole pystynyt toteuttamaan liikkeitä joissa pitäisi tehdä käsillä yhtä ja jaloilla toista asiaa ja vielä muistaa hengittääkin. Pilates-ohjaaja lohdutti, että on ihan normaalia olla täysin pihalla kymmenen ensimmäistä tuntia, ja ohjatussa kuntopyöräilyssä yhdeksi syypääksi paljastuivat vääränlaiset kengät jotka saivat jalkaterät särkemään kuin koulun luistelutunneilla ikään.


Välikevennys 2: Jos en liikunnalta ehdi neuloa, niin voin ainakin ensi vuonna luea neulomisesta joka päivä. Posti toi nimittäin uuden kalenterin.

Ruokavalion tarkkailuun olen jo muutamia kuukausia käyttänyt Kalorilaskuri -palvelua. Varsinaiseen painonhallintaosioon en vielä ole päässyt, koska tahdonvoima on hukassa, mutta ainakin olen vähitellen alkanut hahmottaa paremmin kuinka paljon energiaa erilaisissa ruoka-aineissa ja erityisesti rakastamissani herkuissa on. Tuoreita kasviksia pitäisi jaksaa syödä enemmän, kukahan niitä hyviä salaatteja tulisi tekemään meille? Teimme sentään ilmastotalkoiden nimissä alustavan sopimuksen miehen kanssa että yritämme korvata yhden naudanliharuuan viikossa kasvisruualla, jos olisi reipas niin voisi vielä yrittää tehdä jotain kevyttä ja terveellistä. Ongelmaksi muodostuvat lapset, joista varsinkin Nea on ryhtynyt syystä tai toisesta nirsoilemaan kovasti, joskin olen vähän sitä mieltä että ei terve lapsi ruokapöydän ääressä nälkään kuole.


Välikevennys 3: Viimeviikkoinen myssy alkaa näyttää jo vähän enemmän baskerintapaiselta ja vähemmän päätä kiristävältä pipolta.

Merkinnän alussa väitin, että kuvat eivät liity tekstiin. Valehtelin. Yllä vielä vähän todisteita siitä, että kyllä täällä uudesta paremmasta elämästä huolimatta vielä neulotaankin. Myssy ei ole vielä valmis, mutta kyllä tämä tästä, ja pikkuisen sain kaulaliinaakin jatkettua. Ensi viikolla toivottavasti lisää neulontaa, ehkä jopa jotain valmista.

P.S. Vielä ilmoitusluontoisena asiana tutuille, että mikäli joku vielä käyttää yliopiston mailiosoitettani, se lakkaa toimimasta kuunvaihteessa. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa siis ottaa käyttöön iki-osoitteeni.

Jos se ei toiminut, se oli mallitilkku

Vaikka Elämänlangalla kannatetaankin lämpimästi mallitilkkujen neulomista, totuuden nimissä tunnustettakoon että niitä harvoin tulee neulottua sukkien, lapasten ja myssjen kokoisiin pikkutöihin. Tämä kostautuu harvoin, mutta männäviikolla maisterille kävi ns. vanhanaikaisesti, ja neulojan vihollinen Uusixmän kävi vierailulla.

Viimeviikkoisessa kuvassa oli vyyhdinpuilla punasävyistä Shibuiknit Sockia. Siitä on nyt tulossa baskeri. Mopo lähti käsistä heti alkumetreillä, kun lasillisen viiniä juotuani en uskonut ystävien järjen ääntä siitä, ettei mutkikkaiden baijerilaispalmikoiden ruutupiirroksia kannata piirtää keskellä yötä. Mallasin kahden erilaisen kuvion mallikerrat mielestäni saman mittaisiksi, mutta koska luin Überlieferte Strickmuster aus dem Steirischen Ennstal vihkon vähintäänkin omintakeisia alkuperäiskuvioita luovasti huomasin neuloessani etteivät kuvitelmani sovikaan yhteen todellisuuden kanssa.



Neulepinta näytti kuitenkin hyvältä, joten jatkoin reippaasti. Mitäs siitä, vaikka kuviot ovat vähän epäsynkassa? Neulominen oli kuitenkin hauskaa ja työ eteni ripeästi. Takaraivossa nalkutti pieni ääni, että myssy vaikuttaa tiukahkolta ollakseen baskeri ja itseasiassa jopa ollakseen ihan tavallinen aikuisen päähine, mutta onnistuin torjumaan epäilykset mielestäni. Kun kavennukset olivat vain muutaman sentin päässä, oli kuitenkin pakko myöntää totuus.



Tai no, itseasiassa neuloin vielä muutaman kerroksen kiellon päälle, pohdin pelastaisiko kunnon pingotus vielä tilanteen ja nukuin yön yli ennen kuin totesin parhaaksi purkaa koko työ ja aloittaa alusta. Valitettavasti en saanut selvää kuvaa työstä, mutta eiköhän tästä käy tarpeeksi selväksi että tekeillä oli baskerin asemesta tuluskukkaro.

Koska kuviomallikertojen yhteenlaskettu leveys on kokonaista 24 silmukkaa, alkoi langan riittävyys tietysti huolettaa. Tarkistuspunnitus ennen purkamista oli rohkaiseva, jäljellä oli yli puolet langasta. Käytän siis kahta kerää vuorotellen, että sävytetty lanka käyttäytyisi rauhallisemmin.



Tyypillisesti projekti ei enää niin kovasti houkuttanut purkamisen jälkeen, mutta tartuin kuitenkin toimeen. Erityisesti motivoi se, että hattu ei ole tulossa minulle itselleni, ja työstä pitäisi vielä kirjoittaa ohjekin. Piirsin ruutupiirroksen vielä uudemman kerran, suurin piirtein kolmannen tai neljännen, ja aloitin reippaasti uudestaan. Nyt tekeillä oleva aloitus näyttääkin jo huomattavasti enemmän baskerilta, tai ainakaan se ei kiristä päätä. Edistystä ei vielä sunnuntai-iltaan mennessä ollut kuvattavaksi asti, mutta katsellaan.

Nyt jatkan neulomista hartiavoimin. Jahka baskeri valmistuu, Ullaan tekeillä oleva palmikkokaulaliina tuntuukin varmasti taas oikein mukavalta projektilta. Ensi viikolla Elämänlankaa sitten toivottavasti taas myönteisemmissä merkeissä.

Sää suosii neulojaa

Sää viileni lopulta kunnolla, ja onnellinen neuloja sai kaivaa kaapista villapuserot. Sormikkaat kuluvat reippaasti lasten käsissä, ja maisteri itse sai vetää viimein päähänsä kesällä neulotun kaulurin.



Harmillisesti viileneminen kyllä myös hankaloittaa parvekkeen neulestudion käyttöä. Pikapuoliin täytynee keksiä joku muu paikka vyyhdinpuille ja kerijälle. Myös kuvausvalon heikkenemisen alkaa vähitellen huomata, joskin nyt muutamana päivänä on aurinko paistanut. Pimeä tulee kuitenkin ilta illalta aikaisemmin, joten vähitellen alkavat blogin kuvituksessa varmaankin ankeammat ajat.

Syksyn tullen palmikot ovat huudelleet aina vain kovempaa, ei silti ettäkö ne koskaan olisivat minulle täysin vaiti. Pitsineuleprojektit ovat ryömineet koloihinsa, ja sen sijaan puikoilla on parikin uutta palmikollista projektia.



Tämä kaulaliina on tulossa Ullaan, lankana edelleen se sama sininen Visjögarn josta viimeviikkoinen kaulurikin syntyi. Olinkin unohtanut kaulaliinan neulomisen perusteet, eli "neulo kunnes tylsistyt niin, että aivosi valuvat ulos korvista". Tähän mennessä olen saanut tehtyä noin 40 senttiä, eli tylsistymisaikaa on vielä runsaasti. Onneksi Ullan deadline on vasta kuukauden päästä. Viikonloppuna piti ottaa vapaata ja neuloa välillä ihan muuta, katsotaan mitä siitä tulee. Toivottavasti baskeri, tuosta ylemmän kuvan punaruskeasta Shibuiknit Sockista. Vähän uhkasi olla alkuvaikeuksia kun en uskonut kaveria joka huomautti ettei viinilasillisen jälkeen kannata piirtää mutkikkaita ruutupiirroksia, mutta nyt olen taas raiteilla.

Nyt aloittelemaan reippaasti uutta neuleviikkoa. Ensi viikolla taas sitten uutta Elämänlankaa.

Syksyisiä sävyjä

Elämänlangalla neulotaan kuin viimeistä päivää, ja valmiita töitä ilmaantuu kuin sieniä sateella



Teemun kaulurista tuli hyvä. Lanka siis Tinttamarellin Pirren ystävällisesti lahjoittamaa Visjö-lankaa. Ohje on menossa tarjolle Ullaan, ja kaveriksi on tulossa muitakin asusteita koska lankaa oli paketissa ruhtinaalliset neljä vyyhtiä. Tällä kertaa puikoilla on palmikkokaulaliina kaulurin vaihtoehdoksi, ja pipoakin olen piirrustellut.



Joelin sormikkaatkin valmistuivat, joskin olen sitä mieltä että a) pojasta tulee konserttipianisti ja b) lapsilla on ihan liikaa sormia. Taisin neuloa yhteensä 13 sormea näihin sormikkaisiin, kun jouduin pidentämään ensimmäisestä kolme keskimmäistä sormea sopimaan meidän musikaaliselle lupauksellemme. Toinen vaihtoehto on tietysti, että lapsi on apinain sukua. Tämänkin teorian tueksi olisi ihan riittämiin todisteita, kun koko ajan näyttää olevan pakko kiivetä jonnekin joko isosiskon perässä tai sitten ihan oma-aloitteisesti. Epäilen, että huomaan joku päivä näiden kasvattaneen tarttumavarpaat ja pitkät hännät.



Sitten viimein niitä otsikossa luvattuja syksyn sävyjä, sillä pitkään työn alla olleeet Fall Fantasy -sukkani ovat valmistuneet. Sillä aikaa kun väänsin omaa pariani, reipas testineulojani Hanna teki löysästi neulottavaan kokoon peräti kaksi malliparia, vihreän ja oranssin. Nuo minun neulomani kirjavat sukat siis suurin piirtein jäävät lattialle pystyyn kun otan ne pois jalastani. Pitäisiköhän järjestää jonkinlaisia rentoutumiskoulutuksia meille tiukkiksille? Melkein mitä tahansa muuta neuloessani saan ottaa käyttöön hippusen pienemmät puikot kuin ohjeessa, mutta sukissa käsialani muuttuu tiukaksi kuin mikä.

Nyt aloittelemaan viikkoa reippaalla aamukävelyllä, ja sitten taas neuleiden kimppuun. Olen lupaillut itselleni, että jahka nämä Ullaan tulossa olevat neuleet vähitellen alkavat muotoiltua, saan sitten aloitella itselleni kellerväntweediä hupparia. Viime päivinä on myös mielen perukoilla kummitellut kovasti kummallinen ajatus jostain liivistä tai sliparista itselleni, vaikken kuollaksenikaan keksi missä sellaista käyttäisin. Katsotaan, mitä ensi viikon Elämänlanka tuo tullessaan.

Asustautumista

Koska säät ovat ihan oikeasti kylmenneet ja syyskuukin pääsi alkamaan, residentti mies teki pitkän ja vaarallisen matkan kellarikomeroon metsästämään talviasustepusseja. Kaikenlaista myssyä ja huivia kotiutuikin taas tänne yläkertaan, ja talvikengät pitäisi taas inventoida. Muistaakseni olen jo noin kolmena edellisenä talvena todennut, että olemassaolevat kengät ovat täysin irtipoikkipuhkirikki ja pitäisi ostaa uudet joihin ei tulisi loska ihan suoraan läpi.

Talviasusteita tutkiessa käytiin seuraavanlainen keskustelu, joka saattaa järkyttää vannoutuneita neulojia:

Mies: Huomasin, että missään noista pusseista ei ollut sormikkaita Joelille.
Minä: Ei Joelilla ole. Meinaatko, että sille jo saisi sormikkaat käteen.
Mies: Toki. Ostetaanko sille? Vai haluatko ehkä neuloa?
Minä: *hetken tyrmistynyt hiljaisuus* Kaupan lastensormikkaat ovat aina täyttä muovia.
Mies: Kai sellaisiakin voi käyttää?

Kuten arvata saattaa, noin viisi muuta projektia meni telakalle saman tien, kaivoin hyllystä mustaa Marks&Kattensin Karusellia (koska ainoa kirkasvärinen ohut merinovilla oli limenvihreä, ja Nealla on jo sen väriset sormikkaat) ja aloin neuloa.



Tästä syystä Elämänlangalla ei valitettavasti ole tarjolla tällä viikolla kovin inspiroivia neulekuvia, sillä tekeillä olevaa oranssinkirjavaa sukkaa on esitelty jo kahdesti, eikä valmiista parista ole vielä tietoa kun sormikkaat kiilasivat edelle. Reissuneuleena taas on kulkenut tummansininen kauluri, ja vaikka Visjögarn onkin harvinaisen hyvin käyttäytyvää sinistä lankaa, kovin kuvauksellista se ei ole (vaikka nalle kovasti yrittikin auttaa). En vielä tiedä, kuinka aion ottaa siitä neuloutuvista asusteista Ulla-kelpoisia kuvia, mutta eiköhän tuo jotenkin onnistu. Onneksi aikaa on vielä melkein kaksi kuukautta. Kathmandu Tweedistä on sentään syntynyt mallitilkku, mutta valitettavasti sileä suorakaidekaan ei taida pelastaa viikon kuvallista antia. Tätä menoa en uskalla luvata ensi viikoksikaan kiintoisia palmikoita.

Suonette anteeksi, poistun nyt tikuttelemaan tummansinistä ja mustaa, jotta voisin hyvällä omallatunnolla taas palata omempien värieni pariin. Ensi viikolla ehkä sitten värikkäämpää Elämänlankaa?

Sade se sieniä kasvattaa

Vähitellen alkaa näyttää siltä, että syksy on tulossa. Niissä harvoissa aurinkoisissa ja suorastaan helteisissä päivissäkin on jo syksyn hajua, ja Nea osoittelee innoissaan puistossa maassa piilottelevia sieniä. Enimmäkseen sataa. Puikoilla on villasukkia ja lapasia, ja viime viikolla sain Tinttamarellista lankapaketin josta pitäisi tulla jotain miehekästä asustetta syksyn Ullaan.



Yritin kovasti markkinoida miehelle kirkkaan oranssia tai limenvihreää, mutta tällä kertaa voitti käytännöllisyys. Ei kuulemma tarvitse pistää sitten koko talvivaatevarastoa uusiksi jos uudet asusteet sointuvat jo olemassa oleviin takkeihin. Edes loistava argumenttini siitä, että oranssin pipon kanssa voisi lainata kuvausrekvisiitaksi joltain tutulta hirvikivääriä ei ottanut tuulta alleen. Tosin taitaa olla tuo oma mies niin rauhanomainen tapaus, ettei ase oikein istuisikaan käteen. Niin ja tuo lanka tosiaan, se on ruotsalaisen Östergötlands Ullspinnerin Visjö-lankaa, suurin piirtein Lanettin vahvuista ja ainakin minun käteeni oikein pehmeän tuntuista.



Ravelryssä peräänkuuluttelin muiltakin neulojilta miehekkäitä neuleideoita, ja kovasti niitä tulikin: pipoja, lapasia, kaulaliinoja tai kaulureita, eri mallisia kynsikkäitä eri harrastuksiin... Minulla on nyt tuota lankaa ruhtinaalliset neljä vyyhtiä, ja riittoisaa pitäisi olla, joten saa nähdä mihin kaikkeen aika ja ideat riittävät. Pipon ainakin teen, ja jotain kaulalle mutta vielä on mietinnässä tuleeko tarjolle kaulaliina vaiko kauluri. Huutoäänestyksellä kommenteissa voi yrittää tätäkin kautta vaikuttaa inspiraation kulkuun, mutta kuten tunnettua neuleideat elävät kovasti joten mitään varmaa en lupaa. Suoranainen ideaähky yrittää vaivata, joten jos joku keksii miten saisi kasvatettua ylimääräisen käsiparin tai pari tai vastaavasti vähennettyä unentarpeen nollaan että voisi neuloa yöt läpeensä, saa ilmoittautua.



Itsellekin tekisi mieli neuloa, kun tunikasta tuli niin mieluinen ja onnistunut. Jo joskus viikko-pari takaperin samainen Little Knits josta tilasin Wool Cottonia toimitti minulle laatikollisen ihanaista uutta tuttavuutta nimeltään Queensland Collection Kathmandu DK. Tiedän että tweedsävyt ovat joidenkin silmään epäsiistin näköisiä, mutta minulle ne ovat aina kolahtaneet kovaa, ja tämä hitusen silkillä ja kashmirilla maustettu merino-tweed on huomattavan paljon pehmoisempaa kuin monet muut. Olen kyllä väittänyt, että en tarvitse Punahilkan jälkeen enää lisää hupullisia neuleita, mutta niinpä tuo vain kovasti kuiskuttelee tahtovansa huppariksi.

Tänään illalla on onneksi luvassa neuleaikaa roolipelin lomassa, joten ehkä joku töistä eteneekin eikä kaikki jää ideoiden tasolle. Ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa, silloin onkin sitten jo syyskuu!

Mallikelpoista

Kun suunnittelen neuleita, minulla on yleensä myös malli valmiiksi mielessä. Näin olen puolivahingossa löytänyt jokusen luottomallin (tai vakiouhrin). Tässä on hyvät puolensa mutta tietenkin myös riskinsä.

Muistatteko tämän?



Se on Kesäheinä, vuoden takaisesta Ullasta. Viehättävä ystäväni Verano teki tässä ensiesiintymisensä neulemallinani. Tämän jälkeen hän on esitellyt myös Ansa-viittaa Punokset puikoille -kirjan kuvissa sekä White Nights Camisolea.

Jos minulta on pyydetty, olen laittanut Ullassa ilmestyneistä ohjeista käännöksiä Ravelryyn. Lauantaiaamu alkoikin sitten hilpeissä merkeissä, kun ohjeeseen oli tullut kommentti, että tyttäreni on oikein kaunis ja muistuttaa minua kovasti. Vaikka tämä nimenomainen luottomallini onkin minua melkoisesti nuorempi, ei ikäeroa kuitenkaan ole ihan tarpeeksi, että hän olisi tyttäreni. Tosin pohdimme vaihtoehtona, että minä näytän kymmenen vuotta todellista ikääni vanhemmalta, sillä tätäkin on toki sattunut.



Muitakin mallikelpoisia ystäväpiiristä toki löytyy, poimitaan nyt esimerkiksi vaikkapa Hanna, joka on osoittautunut erityisen helpoksi houkutella pitsihuivi- tai huiviohjepalkalla. Ja ennen kuin kukaan huomauttaa, että näyn valitsevan pieniä ja laihoja malleja: jos haluan neuloa isokokoiselle sopivan työn, teen sen itselleni. Suuri osa hauskuudesta onkin päästä miettimään hyvinkin eri kokoisille ihmisille sopivia vaatteita ja asusteita.

Muista mallikelpoisista yksilöistä voisi toki vielä mainita perheen, erityisesti sen ihan oikean jälkikasvun, mutta en tiedä ovatko he varsinaisesti vapaaehtoisia. En nimittäin yleensä erityisemmin kysele lasten suostumusta neulekuviin, joskin Nea on viime aikoina halunnut itse valita uusien neulevaatteidensa värit.



Tälle työn alle olevalle sukalle on tulossa paitsi pari, myös rinnakkaiskoko niille, jotka eivät tee kuten minä ja väännä sukkapuikkoja suunnilleen rusetille. Siihen värväsin mallikelpoista apua, joka neuloo vastaavasta langasta puolta milliä pienemmillä puikoilla noin neljä silmukkaa vähemmän kymmenelle sentille kuin minä. Yksivärisestä langasta, sillä tavoitteena oli sukka, jota neuloessa ei ole tylsää, ja omissani monivärisyys taisi olla hippasen liikaa pitsin ja palmikoiden lisäksi. Vaikka itse pidän tuloksesta kovasti ei kuvioita nimittäin saa kuvattua millään ilveellä. (Näissä omissani lankana Shibuiknitsin Sock, jonka tuntumasta pidän kovasti.)

Nyt voisin siirtyä pois blogin äärestä, ja mallikelpoisesti mennä katsomaan, mitä jälkikasvun kanssa tänään puuhaisi. Hyvää neuleviikkoa itse kullekin. Ensi viikolla taas lisää Elämänlankaa.