Elämänlangalla on vietetty viime pariviikkoinen jokseenkin tautisissa tunnelmissa kun kaikkien flunssien isoäiti kaatoi petiin vuoronperään jokaisen Harmonian asukkaan, viimeisimpänä uhrinaan itse maisteri Elämänlangan, joka kävi perjantaina kuittaamassa antibioottikuurin uudelleen tulehtuneeseen korvaan. Myös jälkikasvu on sairastanut, joten terveyskeskuskierros jatkunee ensi viikolla ellei vauvan yskä hellitä.
Tästä huolimatta joulu saapui myös Espooseen, ja Harmoniaan saapui vieraaksi kahdet vanhemmat sekä kaksi sisarusta perheineen. Joulusiivous sujui ilman suurempaa stressiä (eikä meillä ollutkaan siinä määrin siistiä ja tahratonta kuin monessa muussa perheessä), yläkerrasta käytiin lainaamassa lisää huonekaluja kun oma istuma- ja pöytätila loppui kesken, ruokaa oli tyypilliseen nyyttäritapaan liikaa ja lahjoja toki valtaisa kasa josta suurin osa lapsille. Maisteri itse ei saanut tällä kertaa neuleaiheisia lahjoja, mutta maisterin äiti kyllä nauroi omalle tee-se-itse -joululahjapaketilleen josta löytyi kaksi kerää Regia Silkiä ja bambusukkapuikot.
Koska kaikki joulukuvat ovat vielä erinäisissä kameroissa pitkin pääkaupunkiseutua ja valtaosalla lukijoista lienee mielessään omat jouluisen lämpöiset kuvansa, Elämänlanka toivottaa lukijoille joulurauhaa yhdellä maisterin lempiraamatunlauseista:
"mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra." (Luuk. 2:10-11)
Rauhallisia joulunpyhiä itse kullekin, ja sujuvia silmukoita alkavalle vuodelle!
maanantai 25. joulukuuta 2006
maanantai 18. joulukuuta 2006
Ikuisuusprojektin anatomia
On olemassa neulojia, joilla ei ole ikuisuusprojekteja. He tekevät yhden työn kerrallaan tai korkeintaan paria työtä rinnakkain, ja jos joku projekti ei ota valmistuakseen se puretaan. Sitten olemme me muut. Me, joilla keskeneräisten töiden määrä paisuu kuin pullataikina, ja joilla ikuisuusprojekteja tunkee ovista ja ikkunoista jos joskus uskaltaudumme inventoimaan neulekorin tilannetta.
On vaikea ennustaa, millaisesta työstä tulee ikuisuusprojekti. Joitakin yleisiä suuntaviivoja riskitekijöistä on kuitenkin mahdollista luonnostella:
1. Pitenevät kerrokset
Työllä, joka hidastuu edetessään on selvästi keskimääräistä suurempi riski jäädä ikuisuusprojektiksi. Malliesimerkki tästä on joko kärjestä tai ylhäältä keskeltä aloitettu kolmiohuivi. Aluksi työ etenee nopeasti, mutta hidastuu sitten hidastumistaan.
Kuvassa on Kiri-huivi yksinkertaisesta Merinosilkistä. Yhdellä kerroksella on tällä hetkellä nelisensataa silmukkaa, yhdessä mallikerrassa siis noin neljä tuhatta, ja huivi on leveydeltään nyt vasta noin puolet halutusta. Yhden mallikerran silmukkamäärällä saisi kevyesti tehtyä esimerkiksi vauvan sukan. Niissäkin tosin on ongelmansa, nimittäin...
2. Parillisuus
Vaikka sukat tai lapaset eivät työmäärältään ole suurensuuria, vaanii surullisenkuuluisa toisen sukan syndrooma alati nurkan takana: kun on saanut neulottua vaikkapa yhden pitsisukan, on pintaneule tuttu ja lopputulos nähty, miksi siis neuloa toinen täsmälleen samanlainen vaatekappale?
Neulepuseroissa ja -takeissa parillisuusongelma iskee usein hihoissa, joskin neuletakissa myös etukappaleet saattavat aiheuttaa ikuisuusprojektiutta.
3. Suunnittelun puute
"Mä neulon nyt tätä kuviota ja katsotaan tulisko tästä takakappale." Tällä suunnittelun tasolla syntyy toisinaan helmiä, toisinaan taas mörvelöitä. Mörvelötodennäköisyys vähenee, jos neuletta tekee kotona niin että käsillä on tasainen pinta, mittanauha, suunnitteluvihko, kynä ja pyyhekumi, laskukone ja niin edelleen. Valitettavasti tämä taas vähentää neuleen valmistumistodennäköisyyttä radikaalisti: parhaiten valmistuvat sellaiset työt, joita voi kantaa mukanaan repussa ja tehdä kerroksen bussimatkalla, toisen hiekkalaatikon reunalla ja kolmannen kahvilassa.
Kuvassa pätkä Linen Drape-neuletakkia, joka tätä menoa valmistuu ehkä Nean rippijuhliin mennessä.
Neulesuunnittelu vaatii aivoja, mutta päinvastainenkin on riski:
4. Tylsyys
Sileä neule on nopeaa, mutta valitettavasti myös tylsää. Pienikin työ, kuten esimerkiksi lapsen pusero, saattaa jäädä kesken ihan vain siksi, ettei mieli kertakaikkiaan kestä koko ajan samanlaisena toistuvaa neulepintaa.
Kuvassa esitteillä Nealle tekeillä oleva Lanett-pusero. Jos työ etenee tätä tahtia, Joel saa ensi vuoden jouluksi sievän punavalkoraidallisen paidan.
Tylsyysefekti voi iskeä myös suorakaidehuiveissa: sinänsä kaunis pintaneule toistuu toistumistaan, eikä huivi tunnu koskaan olevan tarpeeksi pitkä.
5. Aikataulun puute
Neulomisen on toki tarkoitus olla rentouttava harrastus, mutta jonkinlaiset aikataulut pitävät kuitenkin homman kasassa. Jos neuleella on edes jonkinlainen deadline, esimerkiksi "äidin syntymäpäivä" tai vaikkapa "Ullan aineistodedis", ikuisuusprojektiusriski pienenee kummasti.
Kuvan suorakaidehuivi on jo alkuvaiheessa ristitty Ikuisuusprojektihuiviksi. Se tulee minulle itselleni, eikä sillä oikeastaan ole suurempaa väliä mille talvelle se valmistuu.
Muitakin ikuisuusprojektiusriskitekijöitä toki on, esimerkiksi omaan käteen vääränkokoiset puikot, pieleen osunut värivalinta, epämiellyttävä materiaali ja niin edelleen. Näitähän riittää. Entä te? Mitä lukijoiden töistä tekee ikuisuusprojekteja?
Kuvissa esiintyvät keskeneräiset neuleet ovat maisteri Elämänlangan omista varastoista. Maisteri ei lupaa, että neuleet valmistuisivat tällä vuosikymmenellä.
On vaikea ennustaa, millaisesta työstä tulee ikuisuusprojekti. Joitakin yleisiä suuntaviivoja riskitekijöistä on kuitenkin mahdollista luonnostella:
1. Pitenevät kerrokset
Työllä, joka hidastuu edetessään on selvästi keskimääräistä suurempi riski jäädä ikuisuusprojektiksi. Malliesimerkki tästä on joko kärjestä tai ylhäältä keskeltä aloitettu kolmiohuivi. Aluksi työ etenee nopeasti, mutta hidastuu sitten hidastumistaan.
Kuvassa on Kiri-huivi yksinkertaisesta Merinosilkistä. Yhdellä kerroksella on tällä hetkellä nelisensataa silmukkaa, yhdessä mallikerrassa siis noin neljä tuhatta, ja huivi on leveydeltään nyt vasta noin puolet halutusta. Yhden mallikerran silmukkamäärällä saisi kevyesti tehtyä esimerkiksi vauvan sukan. Niissäkin tosin on ongelmansa, nimittäin...
2. Parillisuus
Vaikka sukat tai lapaset eivät työmäärältään ole suurensuuria, vaanii surullisenkuuluisa toisen sukan syndrooma alati nurkan takana: kun on saanut neulottua vaikkapa yhden pitsisukan, on pintaneule tuttu ja lopputulos nähty, miksi siis neuloa toinen täsmälleen samanlainen vaatekappale?
Neulepuseroissa ja -takeissa parillisuusongelma iskee usein hihoissa, joskin neuletakissa myös etukappaleet saattavat aiheuttaa ikuisuusprojektiutta.
3. Suunnittelun puute
"Mä neulon nyt tätä kuviota ja katsotaan tulisko tästä takakappale." Tällä suunnittelun tasolla syntyy toisinaan helmiä, toisinaan taas mörvelöitä. Mörvelötodennäköisyys vähenee, jos neuletta tekee kotona niin että käsillä on tasainen pinta, mittanauha, suunnitteluvihko, kynä ja pyyhekumi, laskukone ja niin edelleen. Valitettavasti tämä taas vähentää neuleen valmistumistodennäköisyyttä radikaalisti: parhaiten valmistuvat sellaiset työt, joita voi kantaa mukanaan repussa ja tehdä kerroksen bussimatkalla, toisen hiekkalaatikon reunalla ja kolmannen kahvilassa.
Kuvassa pätkä Linen Drape-neuletakkia, joka tätä menoa valmistuu ehkä Nean rippijuhliin mennessä.
Neulesuunnittelu vaatii aivoja, mutta päinvastainenkin on riski:
4. Tylsyys
Sileä neule on nopeaa, mutta valitettavasti myös tylsää. Pienikin työ, kuten esimerkiksi lapsen pusero, saattaa jäädä kesken ihan vain siksi, ettei mieli kertakaikkiaan kestä koko ajan samanlaisena toistuvaa neulepintaa.
Kuvassa esitteillä Nealle tekeillä oleva Lanett-pusero. Jos työ etenee tätä tahtia, Joel saa ensi vuoden jouluksi sievän punavalkoraidallisen paidan.
Tylsyysefekti voi iskeä myös suorakaidehuiveissa: sinänsä kaunis pintaneule toistuu toistumistaan, eikä huivi tunnu koskaan olevan tarpeeksi pitkä.
5. Aikataulun puute
Neulomisen on toki tarkoitus olla rentouttava harrastus, mutta jonkinlaiset aikataulut pitävät kuitenkin homman kasassa. Jos neuleella on edes jonkinlainen deadline, esimerkiksi "äidin syntymäpäivä" tai vaikkapa "Ullan aineistodedis", ikuisuusprojektiusriski pienenee kummasti.
Kuvan suorakaidehuivi on jo alkuvaiheessa ristitty Ikuisuusprojektihuiviksi. Se tulee minulle itselleni, eikä sillä oikeastaan ole suurempaa väliä mille talvelle se valmistuu.
Muitakin ikuisuusprojektiusriskitekijöitä toki on, esimerkiksi omaan käteen vääränkokoiset puikot, pieleen osunut värivalinta, epämiellyttävä materiaali ja niin edelleen. Näitähän riittää. Entä te? Mitä lukijoiden töistä tekee ikuisuusprojekteja?
Kuvissa esiintyvät keskeneräiset neuleet ovat maisteri Elämänlangan omista varastoista. Maisteri ei lupaa, että neuleet valmistuisivat tällä vuosikymmenellä.
maanantai 11. joulukuuta 2006
Kirjavaa
Useimmilla neulojilla tuntuu olevan neuletekniikoissa joku lempilapsi: tekniikka joka sujuu ja miellyttää. Toisaalta sitten taas joku toinen periaatteessa aivan saman "vaikeusasteen" tekniikka saattaa olla samalle neulojalle isokin peikko.
Itselläni lempitekniikka on erilaiset palmikot. Mitä mutkikkaampi ja haastavampi punos sen parempi, eikä tähän mennessä ole tullut vastaan sellaista palmikko-ohjetta josta olisi tullut tunne että edessä on mahdoton tehtävä. Nykyään myös pitsineuleet sujuvat, vaikka aluksi arastelinkin niitä.
Minun peikkoni puolestaan on kirjoneule. Ihailen suuresti esimerkiksi Ilun taidokkaasti sommiteltuja värejä ja kuvioita, ja vaikka järki sanoo että harjoitus tekisi mestarin, ei mieli taivu kuvittelemaan että itse koskaan moisiin taidonnäytteisiin kykenisin.
En ole koskaan laskenut, kuinka monta palmikko- tai pitsineulepuseroa tai takkia olen neulonut. Aikuisen kirjoneulepuseroita olen tehnyt kaksi. Ensimmäinen niistä on ylläoleva norjalaisneule, jonka ohje oli joskus muinoin Modassa silloin kun se vielä oli Novita. Neuloin puseron isossa miesten koossa nykyiselle kanssa-asujalle, tyypillisesti niin että olin luvannut paidan valmiiksi jouluksi. Ompelukone ei suostunut syömään neuletta joten jouduin ompelemaan hiha-aukkojen reunat käsin ennen leikkaamista, ja itse hihat eivät tuntuneet valmistuvan koskaan. Lopputulos on kertakaikkisen komea ja voin vain suositella Smartia lankana: neule on edelleen talvisin päivittäisessä käytössä ja erittäin hyvässä kunnossa. Himoitsisin itsellenikin samanlaista, mutta kumma kyllä kukaan Harmonian asukkaista ei ole vielä vastannut kysymykseeni "Kukahan tekisi minullekin tuollaisen?".
Toinen hurja kirjoneulesaavutukseni tapahtui viime talvena, kun jossain mielenhäiriössä osallistuin neuleolympialaisiin monivärisellä Létt-Lopi -puserolla. Tällä kertaa ihan itselleni. Huima saavutus on saanut minut kaavailemaan moniväristä Alpaca-puseroa SNY-emännöintipalkkioksi saamastani alpakkaylläristä. Tässä vaiheessa voisin tietysti muistuttaa itselleni, että olympianeule syntyi 5-millisillä puikoilla, kun taas Alpacaa ei kaksinkertaisenakaan kannata neuloa paljon 3,5-millisiä paksummilla.
Alpakka-kirjoneule ei ole kuitenkaan aivan vierasta. Säiden viilennyttyä näin syksyllä huomasin, että Nean alpakkalapaset ovat jäämässä pieniksi, tai lähinnä peukalot liian lyhyiksi. Koska kaksinkertainen lanka on lämpimämpää kuin yksinkertainen, rohkaistuin taas ensimmäisen kerran kuukausiin tarttumaan kirjoneuleeseen. Etsin neulekirjastostani sopivan kirjan, kirjasta oikean kokoisen kuvion ja ryhdyin toimeen. Lopputuloksesta tuli oikein soma ja olin itsestäni oikein ylpeä, kunnes sitten kävin blogikierroksella ja totesin, että Eunny Jang teki sen paljon paremmin.
Olisikohan minun parasta vain pitäytyä niissä palmikoissa?
Itselläni lempitekniikka on erilaiset palmikot. Mitä mutkikkaampi ja haastavampi punos sen parempi, eikä tähän mennessä ole tullut vastaan sellaista palmikko-ohjetta josta olisi tullut tunne että edessä on mahdoton tehtävä. Nykyään myös pitsineuleet sujuvat, vaikka aluksi arastelinkin niitä.
Minun peikkoni puolestaan on kirjoneule. Ihailen suuresti esimerkiksi Ilun taidokkaasti sommiteltuja värejä ja kuvioita, ja vaikka järki sanoo että harjoitus tekisi mestarin, ei mieli taivu kuvittelemaan että itse koskaan moisiin taidonnäytteisiin kykenisin.
En ole koskaan laskenut, kuinka monta palmikko- tai pitsineulepuseroa tai takkia olen neulonut. Aikuisen kirjoneulepuseroita olen tehnyt kaksi. Ensimmäinen niistä on ylläoleva norjalaisneule, jonka ohje oli joskus muinoin Modassa silloin kun se vielä oli Novita. Neuloin puseron isossa miesten koossa nykyiselle kanssa-asujalle, tyypillisesti niin että olin luvannut paidan valmiiksi jouluksi. Ompelukone ei suostunut syömään neuletta joten jouduin ompelemaan hiha-aukkojen reunat käsin ennen leikkaamista, ja itse hihat eivät tuntuneet valmistuvan koskaan. Lopputulos on kertakaikkisen komea ja voin vain suositella Smartia lankana: neule on edelleen talvisin päivittäisessä käytössä ja erittäin hyvässä kunnossa. Himoitsisin itsellenikin samanlaista, mutta kumma kyllä kukaan Harmonian asukkaista ei ole vielä vastannut kysymykseeni "Kukahan tekisi minullekin tuollaisen?".
Toinen hurja kirjoneulesaavutukseni tapahtui viime talvena, kun jossain mielenhäiriössä osallistuin neuleolympialaisiin monivärisellä Létt-Lopi -puserolla. Tällä kertaa ihan itselleni. Huima saavutus on saanut minut kaavailemaan moniväristä Alpaca-puseroa SNY-emännöintipalkkioksi saamastani alpakkaylläristä. Tässä vaiheessa voisin tietysti muistuttaa itselleni, että olympianeule syntyi 5-millisillä puikoilla, kun taas Alpacaa ei kaksinkertaisenakaan kannata neuloa paljon 3,5-millisiä paksummilla.
Alpakka-kirjoneule ei ole kuitenkaan aivan vierasta. Säiden viilennyttyä näin syksyllä huomasin, että Nean alpakkalapaset ovat jäämässä pieniksi, tai lähinnä peukalot liian lyhyiksi. Koska kaksinkertainen lanka on lämpimämpää kuin yksinkertainen, rohkaistuin taas ensimmäisen kerran kuukausiin tarttumaan kirjoneuleeseen. Etsin neulekirjastostani sopivan kirjan, kirjasta oikean kokoisen kuvion ja ryhdyin toimeen. Lopputuloksesta tuli oikein soma ja olin itsestäni oikein ylpeä, kunnes sitten kävin blogikierroksella ja totesin, että Eunny Jang teki sen paljon paremmin.
Olisikohan minun parasta vain pitäytyä niissä palmikoissa?
torstai 7. joulukuuta 2006
Vielä kerran SNY
Vaikka emäntä on jo oikeastaan vetäytynyt joululomalle, tässä vielä kerran SNY-päivitys. :)
Viikon mittaan on vielä saapunut paljon viestejä saapuneista paketeista. Tässä tunnelmakuvana blogittoman Pirjon saama paketti.
Nyt siis viimeisen kerran SNY-blogibongauksia:
KaSil's, Metallilankaa, Vikkelyyttä, Hasbun kolo, Kultalankaa, Puikottelua, Nyhertäjä, SikSak, Kultalankaa, Himmee kuosi, Hävityksen kauhistus ja Maartsin matkassa.
Viimeiset blogittomat kiitoksetkin ovat saapuneet. Tässä viestiä Heidiltä:
Kiitokset Jaanalle paketeista. Monet langat on jo käytetty, huivia, pipoa ja sukkaa on tullut tehtyä. Tai sukat on vielä työn alla, mutta aloitettu on. Lankavalinnat ja värit ovat olleet erittäin mieluisia.
Vielä on muutamia jotka eivät ole muistaneet ilmoittaa itsestään minulle, laittakaa siis vielä viestejä!
Viikon mittaan on vielä saapunut paljon viestejä saapuneista paketeista. Tässä tunnelmakuvana blogittoman Pirjon saama paketti.
Nyt siis viimeisen kerran SNY-blogibongauksia:
KaSil's, Metallilankaa, Vikkelyyttä, Hasbun kolo, Kultalankaa, Puikottelua, Nyhertäjä, SikSak, Kultalankaa, Himmee kuosi, Hävityksen kauhistus ja Maartsin matkassa.
Viimeiset blogittomat kiitoksetkin ovat saapuneet. Tässä viestiä Heidiltä:
Kiitokset Jaanalle paketeista. Monet langat on jo käytetty, huivia, pipoa ja sukkaa on tullut tehtyä. Tai sukat on vielä työn alla, mutta aloitettu on. Lankavalinnat ja värit ovat olleet erittäin mieluisia.
Vielä on muutamia jotka eivät ole muistaneet ilmoittaa itsestään minulle, laittakaa siis vielä viestejä!
maanantai 4. joulukuuta 2006
Itsekästä neulomista
Vaikka neulesivuista voisi toisin päätellä, Elämänlangalla on oikeasti neulottukin pitkin syksyä.
Ensinnäkin täällä on neulottu mallitilkkuja erilaisia neulesuunnitteluprojekteja varten. Isoja mallitilkkuja, pieniä mallitilkkuja, kuviollisia mallitilkkuja, sileitä mallitilkkuja, sinisiä mallitilkkuja, vihreitä mallitilkkuja, valkoisia...
Toisekseen Elämänlangalla on neulottu sukkia. Rosa Matildassa on tuloillaan joulumyyjäiset, ja Rosa kysyi josko jaksaisin neuloa muutaman parin sukkia myyjäisiä varten. Hyllyssä oli sopivasti vähän Maijaa jäljellä (ja lisäksi tässä oli hyvä tekosyy käydä Neuletikissä ostamassa muutama kerä lisääkin) joten lupauduin.
Onneksi Rosalle kelpaavat Lyyra-sukat, sillä näiden tekemiseen en oikeasti kyllästy ennen kuin jossain viidennen peräkkäisen parin tienoilla.
Jossain vaiheessa viime viikkoa sitten iski yliannostus. Piti valita, teenkö seuraavaksi pinkit myyntisukat, keltaisen mallitilkun, vai aloitanko kenties... mallitilkun sukkaa varten!
Totesin, että tässä vaiheessa on aika pitää vähän lomaa, ja neuloa välillä jotain ihan itselleni.
No, eikö lapsille neulominen ole melkein sama kuin itselle? Neuloin Joelille kypärämyssyn ja kaulaliinan lahjaksi saamastani Debbie Blissin Baby Cashmerinosta. (Kiitos Johanna!) Vauhtiin päästyäni tein vielä Nealle Pinjan pipon uusimmasta Ullasta. Lapsiparka kun on kärttänyt "Mamma neuloo Nealle tämästä hattu!" siitä lähtien kun korkkasin ensimmäisen ruskean alpakkakerän Joelin haalaria varten. Samalla vauhdilla aloitin tytölle vielä uusia lapasiakin.
Näemmä itselle neulominen on kovasti haastavaa hommaa, eikä tällä kierroksella lykästänyt. Tällä viikolla palaan siitä huolimatta kiltisti ruotuun ja jatkan mallitilkku-urakkaani seuraavia suuria muotiluomuksia varten.
Ensi viikolla sitten taas Elämänlankaa uusin aihein.
Ensinnäkin täällä on neulottu mallitilkkuja erilaisia neulesuunnitteluprojekteja varten. Isoja mallitilkkuja, pieniä mallitilkkuja, kuviollisia mallitilkkuja, sileitä mallitilkkuja, sinisiä mallitilkkuja, vihreitä mallitilkkuja, valkoisia...
Toisekseen Elämänlangalla on neulottu sukkia. Rosa Matildassa on tuloillaan joulumyyjäiset, ja Rosa kysyi josko jaksaisin neuloa muutaman parin sukkia myyjäisiä varten. Hyllyssä oli sopivasti vähän Maijaa jäljellä (ja lisäksi tässä oli hyvä tekosyy käydä Neuletikissä ostamassa muutama kerä lisääkin) joten lupauduin.
Onneksi Rosalle kelpaavat Lyyra-sukat, sillä näiden tekemiseen en oikeasti kyllästy ennen kuin jossain viidennen peräkkäisen parin tienoilla.
Jossain vaiheessa viime viikkoa sitten iski yliannostus. Piti valita, teenkö seuraavaksi pinkit myyntisukat, keltaisen mallitilkun, vai aloitanko kenties... mallitilkun sukkaa varten!
Totesin, että tässä vaiheessa on aika pitää vähän lomaa, ja neuloa välillä jotain ihan itselleni.
No, eikö lapsille neulominen ole melkein sama kuin itselle? Neuloin Joelille kypärämyssyn ja kaulaliinan lahjaksi saamastani Debbie Blissin Baby Cashmerinosta. (Kiitos Johanna!) Vauhtiin päästyäni tein vielä Nealle Pinjan pipon uusimmasta Ullasta. Lapsiparka kun on kärttänyt "Mamma neuloo Nealle tämästä hattu!" siitä lähtien kun korkkasin ensimmäisen ruskean alpakkakerän Joelin haalaria varten. Samalla vauhdilla aloitin tytölle vielä uusia lapasiakin.
Näemmä itselle neulominen on kovasti haastavaa hommaa, eikä tällä kierroksella lykästänyt. Tällä viikolla palaan siitä huolimatta kiltisti ruotuun ja jatkan mallitilkku-urakkaani seuraavia suuria muotiluomuksia varten.
Ensi viikolla sitten taas Elämänlankaa uusin aihein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)