Hupsistakeikkaa

Hei taas, edelleen hengissä! Viime viikon Elämänlankaa unohtui, kun ilmeisesti olin niin hämmennyksissäni siitä, että piti aloittaa työt loman jäljiltä. Nyt elämä alkaa vähitellen taas asettua uomiinsa, joskin mielestäni on epäreilua että olen taas flunssassa, kun vasta marraskuun lopulla viimeksi podin.

Neuleet ovat edistyneet hitaanlaisesti. Paljon aikaa on kulunut esimerkiksi pintaneulemalleja Sukka-aapista varten neuloessa, mikä tietysti sitten hidastaa kaikkea muuta neuletyöskentelyä.

Kirjan deadline on tämän kuun lopussa, joten viikonloput on pyhitetty neulekuvaamiselle - paitsi viime viikonloppu, jonka vietin taas keinuen laineilla kansanmusiikin tahtiin Folklandialla. Instagramistani löytyy jokunen kuva ja videopätkä aihetunnisteella #folklandia.

Lisäksi Elämänlangalla on tehty larppivalmisteluja, kun olen huhtikuussa menossa pelaamaan post-apokalyptiikkaa ruotsiin Lotka-Volterra -nimiseen peliin. Tähän liittyen nostalgisoimme juuri isäni kanssa pari tuntia 80-lukulaisia koneneulelehtiä: ei sen vuoksi, että peliin kuuluisi puhvihihat ja kasaripermanentti, vaan siksi, että koneneulotun puseron raaskii paljon helpommin tuhota maailmanlopun jälkeisen näköiseksi kuin käsin neulotun, ja koneneulelehdistä löytyi osviittaa sille minkä paksuista lankaa ja kuinka paljon kannattaa tilata.

Näistä Passapin malleista voisi tietysti hakea inspiraatiota toiseen larppiin, johon olen menossa kesällä, ja joka sijoittuu 80-luvulle. Itse olen neulonut koneella viimeksi silloin 80-luvulla, jolloin alakouluikäisenä tein isän paksulankakoneella itselleni kananpojankeltaisen puseron. Ohutlankakoneeseen en saanut koskea, koska se oli liian hieno.

Tällaisissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, ehdinkö viikonlopun neulekuvauksissa napata ensi viikoksi vähän tunnelmapaloja Sukka-aapisen edistymisestä.