maanantai 11. joulukuuta 2017

Mikä maa, mikä valuutta?

Elämänlangalla tosiaan podettiin vielä pitkälle viime viikkoon flunssaa, eli melko rauhallisesti on tullut otettua. Neulottu on hiljalleen, mutta mitään uutta valmista ei ole.

Koska itsenäisyyspäivänä oli vielä ihan selvästi flunssainen olo, niin jätin kaikki riennot väliin ja katsoin Linnan juhlia. Täytyi tosin tyytyä läppärin pieneen ruutuun, koska kun avasin television, se ilmoitti että meillä ei ole kanavia. En vielä ole selvittänyt mistä tämä johtuu, koska akuutti tarve katsoa televisiosta sieltä tulevaa lähetystä päättyi jo.

Juhlien katselussa toimi seurana säärystin, josta on kehkeytymässä oikein sievä. Olen toisaalta neulonut ja kiroillut ja miettinyt että miksi neulon baijerilaispalmikoita, ja toisaalta taas miettinyt että minullahan on tosiaan ison neulepuserollisen verran suklaanruskeaa sukkalanganpaksuista merinovillaa, josta voisi tulla pusero. Olin ajatellut tavallisia palmikoita, mutta edelleen: miksi neuloa jotain helppoa ja kivaa, jos voi neuloa baijerilaispalmikoita?

Kotona lepäily auttoi onneksi sen verran, että torstaina olinkin sitten tarpeeksi terve menemään hammaslääkäriin. Villasukka auttoi, vaikka lääkäri ei tarkistanutkaan onko siinä reikiä.

Minä sain pysyvän paikan hampaaseen, joka reilu kuukausi sitten todettiin haljenneeksi - ja noottia siitä, että voisi käydä hammaslääkärissä useammin. Sukka ei saanut toruja, vaan kiitoksia siitä, että onpa kaunis lanka.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Minulle väitettiin, että jouluaatto on jo ensi viikolla, mutta sitä en kyllä usko. Katsotaan, onko ensi maanantaina jo jouluisemmat tunnelmat!


1 kommentti:

MysteryKnitter kirjoitti...

Voi hurja tuota sinun hammastasi! Tarkoitan, että toivottavasti juurihoitivat sen kunnolla. Tai tekivät mitä nyt pitääkään tehdä tuollaisessa tapauksessa. Itselläni on yksi hammas, jota on juurihoidettu senkin sata kertaa. Tuntuu se vielä kestävän, vaan miten kauan, se on ihan toinen tarina. En välttämättä halua tietää sen tarinan loppua.