Elämänlangalla on vietetty syksyinen perinneviikonloppu amerikkalaisen jalkapallon parissa. Tänä vuonna Suomi-Ruotsi -maaottelu oli Finnkampen, eli se pelattiin Tukholmassa, mikä merkitsi viikonlopun viettämistä laivalla. Kaukaa viisaasti panostin sen verran, että varasin A-hytin, joten hytistä näki myös ulos, mikä paransi viihtyvyyttä merkittävästi.
Neule matkusti tietenkin mukana. Pusero jäi kotiin, koska puolta hihaa vajaa valmis villapaita on turhan suuri kannettavaksi, ja matkassa kulki perinteinen polvisukka. Sukka oli mukana SAJLin kauden päätösjuhlallisuuksissa (kanssa-asuja Minttu on tänäkin vuonna naisten vaahteraliigan all stars -kokoonpanossa), katseli reippaasti sekä naisten että miesten maajoukkuepelit (molemmat joukkueet voittivat ottelunsa) ja kuunteli pelaajien laulua kotimatkalla laivan karaokessa.
Kotiinpaluun jälkeen oli aika lopulta evakuoida viimeisetkin kasvit parvekkeelta, koska lokakuun kelit alkoivat tuntua sen verran viileiltä. Nyt olohuoneessa on viidakko, ja muutamia kasveja on laitettu amppeleihin muihinkin huoneisiin. Pianon ja minun neuletarvike- ja neulekirjahyllyjeni päällä on niin paljon kasvoja kuin niille mahtuu ja eteisen lipastolla asuu tällä hetkellä kolme ruukkua. Keittiön työtasolla on yksi parvekelaatikko, kylppärissä kuivausrummun päällä toinen. Yllätyin siitä, että sain melkein kaikki viherkasvit pysymään hengissä koko kesän, ja nyt on sitten vuorossa yritys onnistua samassa talviaikaan.
Neulepuolella oranssi pusero jatkuu, joskin hitaasti. Kävin tänään hierojalla, jolla oli muutama valittu sana sanottavana niska-hartiaseutuni kunnosta, joten koitan olla käsittelemättä raskasta neuletta kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Ainakin siihen asti, että hyvä neuleflow taas iskee.
Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, valmistuisiko tuo puolikas hiha ensi viikkoon mennessä!
1 kommentti:
Mun kanavatyöni on kuullut kaikista talouden ihme kiemuroista yhtä ja toista Ylen aamu - tv:stä. Viimeksi se kuuli jotain makean veden loppumisesta.
Lähetä kommentti