maanantai 14. elokuuta 2017

Kotiseutupäivillä

Elämänlangalla työmatkaillaan aika rajallisesti, mutta näin elokuussa vietän yleensä pitkän viikonlopun Kotiseutupäivillä jossain päin maata. Tänä vuonna matka suuntautui Jyväskylään, ja neule oli tietysti mukana.

Muutamana aiempana viikkona reissussa olleet punaiset sukat valmistuivat vihdoin autossa matkalla Jyväskylään, joten kuunnellessani Kaikki kotona! -keskustelutilaisuutta kerin samalla takarivissä uutta lankaa. Koska olen urautunut, on tämäkin lanka Wollmeisen Twiniä, väri Frosch.

Uusi polvisukka osallistui reippaasti kotiseutupäiviin mm. Arkkitehtuuri kotiseutujemme mielenmaisemassa -keskustelukammarissa sekä myöhemmin Naisen kynästä -kierroksella, jolla tutustuttiin naisarkkitehtien piirtämiin rakennuksiin Jyväskylässä.

Tietysti Jyväskylässä käydessä oli vierailtava Toivolan vanhalla pihalla ja lankakauppa Titityyssä! Sukka arvosti kovasti erityisesti sitä, että sai uudet puikot; noissa kuvissa olevista harmaista puikoista on pyöröpuikon toinen pää kulunut varmaan puoli senttiä toista lyhyemmäksi ja ihan pyöreäksi.

Vaikka väsymys uhkasi niin piti kuitenkin käydä vierailemassa myös Suomen käsityön museossa. Sinne täytyy mennä toisenkin kerran vähän virkeämpänä, niin jaksaa myös kokeilla kangaspuita ja muita tarjolla olevia aktiviteetteja!

Kotona oli aikaa vielä kaivella kassista muu Titityyn saalis; tässä on minulle uusi syysmyssy sekä viisi kerää jotka eivät vielä ihan tiedä miksi aikovat ryhtyä, paitsi että joksikin sellaiseksi työksi jossa väri vaihtuu vähitellen.

Näissä lankaisissa tunnelmissa siis tällä viikolla, kiitos aktiivisen työmatkustamisen. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan!

1 kommentti:

MysteryKnitter kirjoitti...

Sukat ne jaksavat seikkailla! Sai se punainenkin sukka nähdä melkein puoli Suomea. Saapa nähdä, mitä kaikkea vihreä sukka saa nähdä ennen valmistumistaan.