Parsimista

Elämänlangalla on viime aikoina harjoiteltu sukkien parsimista. En osaisi tehdä siistiä perinteistä ristikkoparsintaa vaikka aseella uhattaisiin, joten yritän pelastaa kuluneet sukat jo siinä vaiheessa kun langat alkavat hiutua ohuiksi, ennen kuin neuleeseen kuluu varsinaista reikää.

Minun sukkani kuluvat yleensä aina ensimmäiseksi kärjestä, siitä kohdasta jossa neulepinta jää isovarpaan kynnen ja kengän sisäpinnan väliin. Nyt tuli kuitenkin vastaan harvinaisempi pulma: ihanat oranssinkeltaiset polvisukkani ovat alkaneet kulua puhki päkiän alta.

Onneksi huomasin kuluman jo ennen kuin mikään lanka katkesi, joten neulepinnan vahvistaminen silmukoita jäljitellen onnistui vielä mainiosti. Tiedän, että tästäkin langasta on pieni kerä jossain jäljellä, mutta ei se tähän hätään löytynyt. Onneksi samaa lankaa osui näppärästi käteen vihreä kerä.

Tältä näyttää valmis paikka. Se tuntuu jalan alla vähän hassulta, mutta pääsen kokeilemaan kunnolla vasta kun saan toisenkin sukan paikattua vastaavasti. Toivon, että tämä pidentää sukkaparin elinikää taas muutamalla kuukaudella.

Sukkakirjakin on koko ajan työn alla, ja tätä hommaa tehdessäni pohdiskelin erilaisia tapoja vahvistaa tai paikata sukkia. Valitettavasti tämä ei ole oma leipälajini, mutta ehkä työryhmästä löytyy asiantuntemusta!

Näissä tunnelmissa tällä viikolla. Ensi viikolla taas sitten uutta Elämänlankaa.