maanantai 30. kesäkuuta 2014

Sadepäivän pusero

Valkoinen pusero valmistui ja saatiin kuvattuakin, vaikkas sää ei ihan hirveästi suosi. Sadekuurojen välissä pystyi hetken jopa istuskelemaan pihan puuportailla ilman, että takapuoli totaalisesti kastui.


Vaikeimmaksi osoittautui saada kuvaan kaula-aukon linja. Pilvisenä päivänä valo on tietysti tasaisempi, mutta kalpea rintakehä ja luonnonvalkoisen kauluksen reuna sekoittuivat suurin piirtein joka kuvassa. Puserossa on siis syvähkö V-pääntie. Kuvaaja nappasi paparazzikuvan kun asettelin helmoja, ja siinä näkyy ehkä vähän paremmin.


Rohkaistuin välillä jopa hymyilemään kuvassa. Alla myös vilahtaa tuosta käsivarren alta hitusen verran puseron kyljen pitsiyksityiskohtaa.


Olen oikein tyytyväinen tähän kesäpaitaan. Lanka on siis useita vuosia huolellisesti marinoitu Safran, mutta en ole turhaan mittaillut langanmenekkejä sun muita.

Näissä tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla jatketaan kesälomatunnelmissa.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kesäloma!

Elämänlangalla ei ole tapahtunut sitten viime viikon oikeastaan mitään - paitsi, että kesälaitumet kutsuvat. Se tarkoittaa neuleajan lisäksi sitä, että voi valvoa myöhään ja pelata hömppää tietokoneella. Ostin Steamin alennusmyynnistä Papers, please -dystopiapelin, ja olen viettänyt tuntikausia tarkastaen passeja kuvitteellisen itäblokin maan rajalla.

Valkoinen pusero on edelleen kesken: olen neulonut kyllä vähän joka päivä, mutta edistyminen on hidasta. Ehkä sitten ensi viikolla on näytettävääkin, sillä lomailloiksi on luvassa muun muassa roolipeliä, joka on mainiota neuleaikaa.

Näin tuossa männäyönä puserosta painajaistakin: langan väri vaihtui juuri tasan rinnan kohdalla kaikkein näkyvimmässä paikassa luonnonvalkoisesta melkein beigeksi. Tämähän johtuu siitä, että vanhoissa langoissa oikeastikin on värivaihtelua, ja olen sitä jo tekeillä olevassa puserossa tarkastellut, mutta vaikutelma on enemmänkin pätkävärjätty kuin vaakaraitainen. Kovasti yritin heti tämän huomatessani päättää, että kyseessä on design feature eikä virhe, koska harmi olisi jättää hyvät langat käyttämättä. Sitäpaitsi erot ovat sen verran pieniä, ettei niitä esimerkiksi saa minun kamerallani ja taidoillani erityisen hyvin edes valokuvattua. Siispä ei nyt kuvia.

Sain myös nettineuletutuilta runsaasti vinkkejä kauhtuneen langan valkaisemiseksi, joista luultavasti otan käyttöön soodavedessä liotuksen: katsotaan sitten, tuleeko jotain tulosta. Selvästi asia kolkuttelee jossain takaraivossa, kun kerran uniinkin tulee.

Lomatunnelmissa lyhyestä virsi kaunis - seuraavaksi jotain laiskanpulskeaa tekemistä. Katsotaan, mitä Elämänlanka ensi viikolla tuo tullessaan.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

KesäUlla on täällä!

Elämänlangalla vietettiin näin kesäkaudelle tyypillisesti sunnuntai jälleen jenkkifudiskentän reunalla, ja kun pääsin kotiin, oli Kesäulla salakavalasti päässyt ilmestymään! Harmillisesti Nea ei päässyt kansikuvatytöksi, mutta kannen pitkät sukat ovat kyllä erinomaisen ihastuttavat.

Minulta tosiaan on Ullassa ohje, joka loppujen lopuksi sai nimekseen Virpi.





Lisäksi sain aikaiseksi jo aiemmin lupaillun arvion ostamastani ruutupiirrosohjelmasta, eli tällä kertaa onnistuin tuottamaan lehteen sisältöä kaksin kappalein.

Seuraavaksi voikin suunnata katseet syksyyn. Ajatelkaa, hyvät ihmiset, Ulla täyttää 10 vuotta! Ullan ansiota on esimerkiksi se, että minusta tuli neulesuunnittelija, ja moni muukin on kotimaisen ja helposti lähestyttävän netti-neulelehden kautta ponnistanut.

Syysnumero on Ullan 10-vuotisjuhlanumero. Nyt jos koskaan on jokaisen Ullaa lukeneen aika miettiä, mitä itse voisi tehdä kymmenvuotisen taipaleen juhlistamiseksi. Onko juuri sinulla joku perinteinen lapasohje, jolla syntyvät maailman parhaat lapaset? Lähetä ohje Ullaan meidän muidenkin saataville! Neulooko naapurisi tosi ihania vauvannuttuja? Rohkaise häntäkin lähettämään ohje! Numeron aineistodeadline on 5.10. ja teemana Ikivihreät ja parhaat hitit. Myös tekijöitä kaivataan toimitukseen, esimerkiksi oikolukuun ja ohjeiden ja juttujen latomiseen html-pohjaan verkkojulkaisua varten. Toimitukselle voi laittaa kysymyksiä ja avuntarjouksia vaikkapa osoitteeseen paatoimittaja@ullaneule.net.

Itse aion saada aikaiseksi ainakin jonkun ohjeen juhlanumeroon. Tässä kaipaisin kuitenkin lukijoiden apua. Mitä lähtisin tekemään? Pitäisikö joku vanhoista ohjeistani päivittää nykypäivään, tai olisiko joku aivan uusi ohje toiveissa? Rajoitteena mainittakoon, että kirjoneuleet eivät ole omaa alaa, palmikot taas mieluisia.

Näissä tulevaan katsovissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla ehkä jotain muuta.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Neuleiden ulkoilutusta

Elämänlangalla päästiin viikonloppuna vihdoin ja viimein jo perinteiseksi käyneeseen kesätoimintaan, ulkoiluttamaan neuleita Velodromille naisten jenkkifudiksen SM-sarjan pelien tiimoilta.





Valkoinen pusero pääsi katsomaan, kuinka viime vuoden kultajoukkue GS Demons kohtasi viime vuoden hopeajoukkue Seinäjoki Crocodilesin. Pusero etenee jo hyvän matkaa lantiolisäyksissä, ja kotijoukkue voitti vieraat komeasti 42-0. Neuleaikaa tosin vähensi se, että perinteiseen Anonyymien Kyllä-sanojien tapaan olin luvannut sekä kirjoittaa pelistä lajiliiton vaatiman otteluraportin että päivittää Demonsin Facebook -sivulle otteluselostusta pelin edetessä.


Keskeneräisen neuleen lisäksi ulkoilemaan pääsi myös pari vuotta sitten neulomani GS Demons -fanihuivi. Onteloneuleessa ulkona tälläkin kertaa tumma puoli, mutta ensi viikolla ehkä sitten valkoinen: sunnuntaina Velodromin ulkopuolella harjoituskentällä kohtaavat naisten sarjan molemmat helsinkiläisjoukkueet, mutta kotijoukkueena toimii se toinen eli Roosters.

Huivi toi mieleen sen, että jotain kesäistä päähinettä täytyisi kehittää. Vanha Parnassius Apollo -baskerini alkaa olla jo vähän käytetyn näköinen. Kumma kyllä, onhan se vasta viisi vuotta vanha! Vaan mikä mahtaisi olla mukava kesäinen lanka? Pitäisiköhän sitä suorastaan harkita ostavansa lankaa?

Näissä ulkoilutunnelmissa Elämänlangalla ensi viikolla. Katsotaan, missä ensi viikolla mennään.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Edistystä

Elämänlangalla ollaan tänään melko myöhässä, sillä iltapäivä ja alkuilta menivät Saumatonta neulontaa -käännöksen taittovedosten tarkistamiseen. Loppusuoralla ollaan!

Viime viikolla vilautettu valkoinen pusero on edistynyt. Viime viikolla oli vielä vähän tuskailussa, että mitä muuta tähän paitaan tulee kuin sileää neuletta, mutta sitten keksin. Laskelmissa oli ajateltu molempien kainaloiden alle 12 uutta silmukkaa, joten piirrustelin pikaisesti sopivan levyisen ruutupiirroksen.






Olen edelleen tosi tyytyväinen uuteen ruutupiirrosohjelmaan. Tältä pintaneule näyttää puserossa:





Puseron kädenteistä on tulossa hieman toivottua suuremmat, mutta sellaista elämä on: itsehän aina valitan siitä, että kaikissa paidoissa on liian kapeat hihat. Kerrankin ei pitäisi olla valittamisen aihetta.

Neulekuvauksen hoiti tällä kertaa Nea, jonka kanssa päästiin myös kokeilemassa valokuvaustekniikkaa. En ole erityisen taitava valokuvaaja, mutta nyt ero oli aivan silmin nähtävä. Kun kuvaajan silmien taso on suurin piirtein mallin rinnan tasolla, korostuu vartalon koko kuvassa ja pää näyttää suhteettoman pieneltä. (Voin vakuuttaa, että en ole erityisen pienipäinen.)





Seuraavaksi komensin kuvaajana käytetyn lapsityövoiman kapuamaan tuolille, ja kuvakulma on heti paljon parempi:


Elättelen toiveita, että pusero valmistuisi jos ei ensi viikon Elämänlangalle niin sitten seuraavalle. Helmoissa, hihoissa ja kauluksessa on vielä runsaasti neulottavaa, mutta jos inspiraatio iskee niin kyllä kesäpusero suhteellisen nopeasti etenee.

Kaikella todennäköisyydellä Elämänlangalla ollaan kuitenkin ensi viikolla vielä keskeneräisissä tunnelmissa.