maanantai 7. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Elämänlangan uusi neulevuosi alkaa tutusti ja turvallisesti villasukilla. Suomen Verkkoneuleyhdistyksen syyskokouksessa ja pikkujouluissa oli käynyt joulutonttuja tuomassa lahjoja, ja minä sain kerän vihreää ja kerän punaista OnLinen sukkalankaa. Tästä on mainiota neuloa ihan perussukkia.





Vihreät sukkaset menevät lahjaksi. Suurin osa neulomistani sukista menee omaan käyttöön, mutta välillä tulee tehtyä myös kavereille - ja jos näen myöhemmin sukat käytössä, todennäköisyys saada uusia kasvaa. Tämä nimenomainen ystävä kulutti ensimmäisen saamansa parin aivan riekaleiksi ja toisen parin bongasin ennen joulua eräissä illanistujaisissa melkoisen käytetyn näköisinä. Selvästi tuoreen parin aika!

Käytännöllisesti oma jalkani on naisen jalaksi iso, kengän koko on mallista riippuen 42-43. Niinpä miesten sukkia on suhteellisen helppo testata itselle periaatteella, että jos sukka on hieman liian iso minulle, se on miehen jalkaan luultavasti sopiva.

Neulepuolen työrintamalla odottelemme Johannan kanssa pakettia norjasta - uuden kirjan ensimmäiset varsinaiset langat saapuvat toivottavasti pian, ja pääsen oikeasti laskemaan silmukoita ensimmäisiin puseroihin. Vaikka olemme tehneet yhteistyötä jo vuosia, on silti aina yhtä jännittävää pistää ensimmäisen kerran omat laskelmat toisen neulottavaksi ja katsoa, tuleeko työstä sellainen kuin olin ajatellut. Suuren maailman vaatesuunnittelijat kuulemma toimivat niin, että parhaimmillaan piirtävät vain kuvan ja sitten joku muu kirjoittaa ohjeen toteutukseen ja tekee, mutta minulle itselleni oikeastaan kaikkein luontevinta on neuloa koko vaate itse ja kirjoittaa samalla.

Myös käännöstöitä on taas tulossa Minervalle, mutta niistä ehkä lisää tuonnempana. Kannattaa kuitenkin käydä vilkaisemassa Minerva kustannuksen kevään katalogia (aukeaa pdf-muodossa): kädentaito-osiossa on kauniisti esillä Pörrön askartelumassakirja. Kuvat melkein houkuttelevat vannoutuneen neulojankin tarttumaan askartelumassoihin...


Näissä tunnelmissa siis Elämänlangan uuteen neulevuoteen. Ensi viikolla taas lisää Elämänlankaa!

2 kommenttia:

Hidiisi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Hidiisi kirjoitti...

Uudelleen...

Hei Kristel!
Mieltäni lämmitti suuresti se, että sinullakin on noin isot jalat. Minulla on myös, lisäksi vielä leveyttäkin...
Saman iloisen asian olit huomannut myös kuin minä: ei tarvita miestensukkien sukkaan mitään mittaa. Oma jalka + hiukan väljyyttä ja on sopiva melkein kaikille lähipiirin miehille.
Ja sitten jos on tiukka, menee useimmille naisille. Se sukka siis...