maanantai 17. lokakuuta 2011

Asunnottomien yö

Elämänlangan koko kesän ja alkusyksyn kestänyt suurprojekti Villaa ylle kulminoitui tänään Asunnottomien yöhön. Palasin juuri Hakaniemen torilta, jossa tapahtuman päälava Helsingissä perinteisesti on.

Tässä on keräyksen koko saalis:



Mahtavasti siis neulojat lähtivät mukaan tempaukseen, nuo laatikot on nimittäin osa tungettu aivan halkeamispisteeseen asti täyteen neuleita. Päivitän pian keräysblogiin tarkemmat numerot.

Kirjoittelin keräyksestä myös Essen kolumnissani. Neuleiden vastaanottaminen, pakettien ja kirjekuorten avaaminen ja keräystuoton lajittelu on vienyt yllättävän paljon aikaa, mutta toisaalta on ollut ihanaa tuntea kaikki ne lämpimät ajatukset, joita neulojat ovat pakanneet mukaan lähetyksiinsä. Tulevana talvena jokainen sukkapari ja kaulahuivi varmasti pääsee lämmittämään jotakuta tarvitsevaa: työntekijät kertoivat, että jopa kovimmilla pakkasilla yökahvilaan saattaa kävellä ihmisiä joilla ei esimerkiksi ole lainkaan sukkia.

Elämänlangalla oltiin siis tällä viikolla vapaaehtoistyötunnelmissa. Ensi viikolla toivottavasti uusia neulekuulumisia: puikoilla on jälleen pipoja ja Huldan takkikin alkaa olla loppusuoralla.

6 kommenttia:

tiikeriankka kirjoitti...

Olipa huima saalis ja hieno tempaus. Mahtavaa, että lähdit tekemään tätä! Se on kovin konkreettista apua sitä kipeästi tarvitseville. Hieno juttu!

Pia kertoo kirjoitti...

Hei Kristel! Piian kammari jätti laatikkoon sinulle viestin. Mahdatko saada sen?
Olipa mahtava saalis todellakin asunnottomille.

Kristel kirjoitti...

Hei!

Kaikki lähetetyt laatikot purettiin ja neuleet lajiteltiin inventoitaessa sitten eri bokseihin. Sain siis kyllä kaikki eri pakkauksissa ja laatikoissa olleet kirjeet! :)

Mohariina kirjoitti...

Hienon työn teit tämän keräyksen koordinoinnissa.

Anonyymi kirjoitti...

Huippua, en voi muuta sanoa!
Vaikkei täältä Torstilasta mitään tällä kertaa saatukaan aikaiseksi, mukana hengessä ollaan!
Nipsu

Matleena kirjoitti...

Mahtavan upea kasa saatiinkin aikaan. Hyvä me! Ja suurkiitos sinulle ideoinnista ja isosta työstä!