maanantai 9. toukokuuta 2011

Pitsit puikoille!

Tänään Elämänlangalla ollaan suorastaan voittajatunnelmissa. Minun ja Langankuluttajan aherrus on palkittu ja Pitsit puikoille on viimein julkaistu ja pitäisi nyt olla kaupoissa saatavilla.



Muitakin voittajia on: kun puolitoista vuotta sitten mietimme uudelle kirjalle nimeä, lupasimme palkita parhaan ehdotuksen. Nyt KatriK ja Värttinä saavat omat kappaleet Pitsejä puikoille, jahka onnistun pääsemään postille asti. Vieläkö muistatte, että onni suosi teitä?

Meillä oli lauantaina mukavat julkaisujuhlallisuudet Hobboksissa. Langankuluttajan kanssa pääsimme itsekin hypistelemään kirjaa vasta julkkareissa, koska kirja tuli painosta aivan viime tipassa. Edelleen on hieno tunne saada käteensä kirja, jossa on oma nimi kannessa! Paikalla Hobboksin kirjallisilla ompeluseuroilla oli paljon väkeä ja pääsimme esittelemään kirjan neuleita ja puhumaan kirjaprosessista.



Kirjan kaikki neuleet ovat nyt esillä myös Ravelryssä eli sieltä pääsee katselemaan kuvia. Mieli tekisi esitellä blogissakin koko satsi, mutta neuleita on sen verran paljon että saatte tyytyä tänään yhteen:



Tämän tunikan nimi on Tuomi, ja tällaisen teen itselleni sitten, kun joskus maailmassa on aikaa taas neuloa isoa projektia ihan vaan minulle!

Mainostan lopuksi vielä, että kirjailijattaria on mahdollista tavata uudelleen lauantaina 21.5. Lankamaailma Nordiassa Oulunkylässä klo 12-15. Suuri osa kirjan neuleista on jo mennyt malleille, mutta muutamia töitä on vielä Nordiassakin hypisteltävinä ja tietenkin olemme Johannan kanssa jututettavina. En tiedä, onko Nordiassa kirjoja myynnissä, hehän tavallisesti myyvät lähinnä lehtiä, mutta otamme varmasti katselukappaleen mukaan!

Nyt kuitenkin yritys palata arkiseen aherrukseen: huomenna aamulla kahdeksalta pitäisi olla ruotsia opettamassa, eikä kukaan ole valmistellut tuntia puolestani. Ensi viikolla sitten taas uutta Elämänlankaa.

10 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Onnea uuden kirjan julkaisemisen johdosta !! Lähden heti ostamaan tämän :)

hanna_h kirjoitti...

Onnea ja kiitos. Äärettömän iso kiitos.

Kaisa kirjoitti...

Isosti onnea kirjalle!!

Lankakeiju kirjoitti...

Onnea kirjan johdosta. Ravelryssa olen malleja tutkinut ja hyvältä näyttää. Pakko hankkia kirja jossain vaiheessa.

routa kirjoitti...

onnittelut kirjasta, ihanan näköisiä neuleita.

Stranded Things kirjoitti...

Onnea! Pitääkin heti mennä selailemaan malleja...

Sari kirjoitti...

Onnittelut kirjan julkaisusta!

iso gnu kirjoitti...

Lämpimät onnittelut isosta ja hienosta työstä!

Iowa Auto Insurance kirjoitti...

Paljon onnea teille hienosta saavutuksesta!

-minnaorvokki- kirjoitti...

Hei Kristel! Olen tekemässä "Pitsit puikoille" -kirjasta Silja -hihatinta, teen pienempää kokoa.


Ruutupiirros 2 olisi nyt alkamassa. Onko tuossa piirroksessa puolet vai miten...?? Teenkö toisen puolen peilikuvana? Onko kuvion keskikohta numeron 20 kohdalla???

Niin hankala lanka purkaa, että haluan olla ohjeesta ihan varma!!



Kiitos!
minnaorvokki