maanantai 28. helmikuuta 2011

Viimeistä viedään

Elämänlangalla vietetään kuumeisissa tunnelmissa viimeistä lankahamsteripäivää. Kirjaimellisesti kuumeisissa, sillä vanhempi jälkikasvu jäi kotiin eskarista tänään oikein perinteisessä kunnon räkätaudissa. Koska nuoremmalla jälkikasvulla on muutenkin maanantaisin kotipäivä, on lisäksi luultavasti luvassa huutoa ja tappelua.



Tautinen jälkikasvu sentään malttoi sen verran olla yhteistyöhaluinen, että lainasi jalkojaan valokuvattavaksi. Yksi ystävätär kaipaili tyttärilleen villasukkia ja lupauduin neulomaan kun kotoa löytyi sekä lankaa että sopivankokoisia mallijalkoja. Pienet sukat eivät kovin paljon kartuta lankahamsterisaldoa, mutta olen kyllä muuten yllättynyt tämän vuoden tuloksestani: minulla on koossa jo viisi valmista projektia ja melkein 300 grammaa langankulutusta tältä kuulta ja suurin projekti on vielä puikoilla.

Kunnianhimoinen projektini neuloa villapusero parissa viikossa on jo näinkin loppusuoralla. Kuten kuvasta näkyy, puuttuu työstä enää pieni pätkä hihaa ja lankojen päättely. Pusero istuu minullekin ihan nätisti, mutta varsinaiselle vastaanotajalle siitä on tulossa vähän väljempi hengailupusero, hän kun on minua suurin piirtein vaatekoon verran pienempi ja 15 senttiä lyhyempi.



Tämän vuoden lankahamsteriprojektissa olen itse hirveän tyytyväinen siihen, että olen saanut käytettyä nimenomaan sellaisia lankoja, jotka ovat sinänsä kivoja mutta jotka ovat asustelleet varastossa vuosikausia kieltäytyen muuntautumasta miksikään neuleeksi. Puserokaan ei taida valmistuessaan silti aivan kiloon nostaa langankulutusta, mutta joka tapauksessa olen käyttänyt ainakin kolmea sellaista lankalaatua jota olen hamstrannut mutta josta en ole saanut mitään tehtyä. Se on selkeästi jo itsessään voitto!

Hamsterien jälkeen on luvassa sukkia ja vielä lisää sukkia, sillä niitä olen useille tahoille luvannut. Lisäksi harkinnassa on edelleen When Hell Freezes Over -asustesarja vaikka pahimmat pakkaset ehkä ovatkin hellittämässä. Ensi viikolla on ehkä tarkempia suunnitelmia Elämänlangalla.

1 kommentti:

MysteryKnitter kirjoitti...

Minä päätin nyt pitää pientä taukoa neulomisesta. Ai miksi? Hartiat ja nivelet protestoivat siihen tyyliin, että nyt on pieni pakko pitää tauko. Sitä paitsi kanavatyöt tuntuvat kutsuvan minua seireenien laila. Kukahan joskus järkkäisi Kanavatyöhamsterit? Sellaiset, että pitää tehdä kesken olevia pois, eikä saa ostaa uusia pakkauksia jne jne.