Vaiheessa

Syksy on ryhtiliikkeiden luvattua aikaa. Itse päätin tällä kertaa skipata kymmenen prosentin projektin, mutta uutta parempaa elämää pitäisi kyllä yrittää taas aloitella. Ajattelin jättää lankalakossa nääntymiset sitten helmikuulle ja seuraaviin lankahamsterikisoihin, mutta löytyy täältä Elämänlangalta muissakin suhteissa parannettavaa. Täytyy nimittäin tunnustaa, että tällä suunnalla on päässyt se vertauskuvallinen kevyt moottoroitu liikenneväline karkaamaan pahemman kerran tarttumaulokkeista keskeneräisten töiden suhteen.

Edes alkutilanne ei ollut hirveän hyvä. Keskeneräisiä töitähän pitää aina olla useampi: vähintäänkin joku huivi, matkasukka, pusero itselle ja jotain lapsille. Sitten tuli kirjaprojekti ja jyräsi kaiken henkilökohtaisen neuleajan. Koska olen joskus hieman älyllisesti rajoittunut, en kuitenkaan heti huomannut lopettaa uusien projektien aloittamista, ja keskeneräisten töiden pino paisui entisestään.



Kun kirjaneuleet jokunen viikko sitten tulivat valmiiksi, olisi voinut kuvitella että olisin reippaana neulojana jatkanut jotain suuresta keskeneräisten pinosta. Esimerkiksi Eristä itselleni tai Nean Pisara-puseroa. Turha toivo. Olen viimeisten parin viikon aikana aloittanut kokonaista kolme puseroa tai takkia. Niistä kaksi on puikoilla sillä ajatuksella, että ohjeet tulisivat syksy-Ullaan, jonka deadline on vajaan kuukauden päästä. Puolustuksekseni sanon kuitenkin, että molemmat aikataulutetut neuleet ovat itseäni huomattavasti pienemmille ihmisille ja suhteellisen yksinkertaisia malleja.



Kuten viime viikolla esitellyistä Monkey-sukista voi päätellä, on sukkakärpänen tai oikeammin sukkalankakärpänenkin puraissut. Tällä kertaa tartunnan on aiheuttanut Colinetten Jitterbug, johon olen aivan rakastunut. Tuoreen rakkauden polte ei kuitenkaan polvisukkien suhteen ole riittänyt ensimmäistä sukkaa pidemmälle.

Säät alkavat näyttää jo lupaavasti siltä, että neuleille on pian oikeasti käyttöä. Voisin siis omana henkilökohtaisena ryhtiliikkeenäni luvata, että en aloita yhtään uutta työtä ennen kuin vähintään Ulla-projektit ovat valmiita ja polvisukkakin saanut parin. Tosin, katsotaan kuinka käy. Viimeksi kun julistin viimeistelyviikot, taisi käydä heikommansorttisesti.

Ensi viikolla ollaankin jo syyskuun puolella. Silloin taas uutta Elämänlankaa.

Neulebloggaajan uusi ystävä

Tarkkasilmäiset lukijat ovat saattaneet huomata, että blogissa on pari viime viikkoa ollut tavallista enemmän kuvia. Siihen on muitakin syitä kuin kirjaprojektit ja kuvaukselliset tapahtumat. Elämänlangalla tehtiin nimittäin jokunen viikko sitten hieno uusi ostos:



Se on upouusi ja se on minun. Ensimmäinen ihan ikioma digikamerani! Aikaisemmin olen kuvannut Teemun aikoinaan ostamalla uskollisesti palvelleella suunnilleen kahden megapikselin Digital Ixus -sarjan kameralla, jolla silläkin saa loistavasti neuleblogikelpoisia kuvia, mutta uudella lelullapa saa vielä parempia. Kaikkia kameran hienouksia en vielä toki hallitse, mutta harjoitus tekee mestarin. Niiden noin kolmen viikon aikana kun olen kameran omistanut, olen ehtinyt ottaa sillä kai jo melkein kolmetuhatta kuvaa. Suurin osa on tietysti roskaa, mutta joukossa on jo muutama oikeasti hyväkin otos.



Yhtenä loistavana esimerkkinä uuden kameran ihanuudesta on lähikuvien tarkkuus. Ylläolevassa kuvassa lisää uusia leluja, metsäaiheinen sarja kerrosmerkkejä sekä roolipelaajauskottavat silmukkamerkit. Teetin nämä Helmetin Outilla. Loistava palvelu muuten, kutsutin itseni ja vauvan kylään, tarjoutin itselleni kahvia ja sain vielä valita merkkeihin jokaisen kiven ja killuttimen ihan omakätisesti.



Kuva vielä lähempää. Kameran linssi oli ehkä kahden sentin päässä kohteesta, ja kuva on edelleen täysin terävä. Mittakaavaksi voisin todeta, että pyöreät kivihelmet ovat 6-millisiä halkaisijaltaan ja merkit roikkuvat 2,5-millisellä puikolla. Kuvatessa paistoi aurinko, enkä vielä ole oppinut oikein hallitsemaan voimakkaassa valossa kuvaamista, mutta yllättävän hyvin värit kuitenkin vastaavat todellisuutta.



Varsinaisia neulekuviakin kameralla on jo otettu, mutta suurin osa niistä on vielä huippusalaista aineistoa. Yllä kuitenkin todiste siitä, että Elämänlangalla vielä myös ihan neulotaan. Dingon sanoin voisi todeta, että mennään apinatarhaan eikä ikinä pois... Valmiina on jo kahdet Monkey-sukat Jitterbugista, toiset Sockapaloozaa varten ja toiset ihan itselleni. Sormia hieman kutittelisi tehdä vielä kolmannetkin. Toisaalta varastossa olisi saman suunnittelijan ihan osto-ohjeitakin.

Nyt lienee aika laskea kamera käsistä ja tarttua puikkoihin. Ensi viikolla jälleen uudenuutukaista Elämänlankaa.

Se aika vuodesta

Loppukesä on saapunut, ja on jälleen Ropeconin aika. Maisteri Elämänlanka pitikin viikonlopun enimmäkseen vapaata muista puuhista ja suuntasi tuhansien muiden roolipeliharrastajien tavoin Otaniemeen. Tänä(kin) vuonna oli hyvä aikomus mennä nauttimaan tapahtumasta maksavana asiakkaana, mutta jo muutamia viikkoja sitten ohjelmatiimin kätyri hyökkäsi kimppuun takavasemmalta ja ilmoitti että ohjelmassa olisi vielä maisterin mentävä aukko.



Ropeconin tämänvuotinen teema oli romantiikka, joten minulle annettiin vieläpä valmis otsikkokin luennolle: "Suurin niistä on rakkaus - Raamatun näkökulmia rakkauteen". Romantiikkateema näkyi monessa asiassa, esimerkiksi käsiohjelman kannessa. Kuvassa käsiohjelman kanssa poseeraa ropecon-neuleeni, polvisukka Jitterbugista. Tunnetustihan con-neule ei saa olla älyllisesti kovinkaan vaativa, ja sukka tuntui voittajan valinnalta - varsinkin kun jalkaterä oli jo valmis ja Ropeconissa pääsi aloittamaan kantapäästä.



Rakkausteemasta väännettiin toki Lovecon, joka taas oli loistava aasinsilta Love Boatiin eli takavuosien Lemmenlaiva -sarjaan. Pääjärjestäjät Seppänen ja Nikander esiintyivätkin suuren osan tapahtumaa valkoisissa kapteeninasuissa tai ainakin kapteeninhatut päässä. Sain kapteenit houkuteltua poseeraamaan Dipolin parkkipaikalle rakennetun hiekkarannan edustalla.



Oleellinen osa Ropeconia ovat T-paidat, kuvassa työvoimapaita sekä tänä vuonna ekstrabonukseksi tilattu My Little Coni -paita. Vaikka vaaleanpunainen ei ihan lempiväreihin osukaan, tämä pinkki ihanuus piti ostaa. Taittelinkin ennen Ropeconin ovien aukeamista myyntipaitoja Kaubamajassa vain päästäkseni jonon kärkeen kun ponipaidat tulivat myyntiin.



Vaaleanpunaista linjaa jatkoivat myös kovasti viehättävät vaaleanpunaiset piraatit.



Piraatit kulkivat aamuisin jakamassa ihmisille kahvia (meidänkin taloutemme pumpputermari oli heillä lainassa) ja haastattelemassa uhrejaan videolle. Kahvi oli hyvää, mutta minulle ei vielä selvinnyt mihin haastatteluvideot päätyvät.



Bongailin myös erilaisia käsityötaitajia. Neulojia näin vain jokusen (kuvassa tekeillä kuulemma Lehtiköynnössukat), mutta lisäksi oli sitten ompelijoita, lautanauhan tekijöitä, neulakinnastekniikan harrastajia...



...ja Kaubamajassa toki sitten myös koruntekijöitä. Pukuja en ehtinyt liiemmälti nähdä, koska missasin tänä vuonna gaalan ja tanssiaiset kokonaan. Erilaisia asujahan käytävillä näkyy Ropeconissa koko ajan, mutta perinteisellä tavalla taidokkaimmat käsityötaidon näytteet löytyvät yleensä tanssijoiden yltä.

Ropeconin jälkeen olo on näin klassisesti ilmaistuna väsynyt mutta onnellinen. Ensi vuonna siellä taas. Ehkä sitten seuraavalla kerralla maksavana asiakkaana?

Jos metsään haluat mennä nyt

Maisteri Elämänlanka siirtyi viikonloppuna kotipihan yleisön hauskuuttamisesta yleiseen puistoon. Langankuluttaja saapui pääkaupunkiseudun kiertueelle ja samaan syssyyn järjestettiin kirjan viralliset kuvaukset. Sattuneesta syystä tänään on siis tarjolla paljon valokuvia ja vain vähän tekstiä.



Leiriydyimme molempina kuvauspäivinä metsään samalle suhteellisen varjoisalle kallionpätkälle. Kuvassa vasta ensimmäinen puolisko Base Campiksi ristimämme leirin varustusta. Pahvilaatikossa majailivat päivän aikana kuvattavat neuleet.



Pääsin itsekin leikkimään paparazzia ja väijymään puskissa kuvauskohteita. Tässä salakuvassa valokuvaaja saapuu paikalle. Vesipullo oli oleellinen varuste, sillä viikonloppu oli melkoisen lämmin. Onnneksi ei kuitenkaan tullut aivan niin helteistä kuin jossain vaiheessa ennustettiin.



Neuleiden kanssa uhkasi tulla pikkuriikkisen kiire, ja Langankuluttaja neuloikin viimeiseen asti. Itse päättelin langanpäät ja ompelin viimeisen napin kokonaista kaksitoista minuuttia ennen mallille alunperin sovittua kuvausaikaa.



Kuvia otettiin...



...kolmen...



...tai parhaassa tapauksessa neljän kameran voimin.



Kuvausassistentti Sahlberg oikoi helmat...



...ja järjesti huput ja soljet.



Base Campin vartijaksi värvättiin välillä yhden mallin mukana tullut aviomies.



Loppukevennyksenä vielä vilaus Langankuluttajan tekniikasta pitää kuvausta odottavia neuleen osia ja koruja tallessa ja puhtaana otosten välissä.

Lupaan ja vannon pyhästi, että ensi viikolla kirjoitan jostain muusta kuin kirjaprojektista! Nyt kuitenkin vielä valmistelemaan jäljelläolevia kuvauksia.