maanantai 26. helmikuuta 2007

Jos kaikki Suomen langat...

Kun viettää harvinaisia neulojan vapaahetkiä keskellä yötä, ajatus kulkee välillä turhankin lennokkaasti. Männäyönä vietin laatuaikaa seuranani vain pitsihuiviohje ja kaksi kerää Merinosilkiä. Mieleeni juolahti (kenties Lankahamsterikisan inspiroimana), että jos pitäisi koko lopun ikäänsä neuloa vain yhtä lankaa, olisi Merinosilk kyllä melkoisen vahvoilla. Ajatelkaa nyt: villan pehmeys ja silkin kiilto, ja lanka jota voi neuloa niin yksin-, kaksin- kuin kolminkertaisenakin, ja josta kertaamisesta riippuen tulee joko unelmankeveää pitsiä tai tarpeeksi lämmintä ja paksua neulosta puseroon.



Toisaalta taas voisihan sitä tähdätä korkeammalle. Miksi rajoittua villaan ja silkkiin, jos koko loppuelämänsä aikana ei enää saisi tuntea sormissaan mitään muuta lankaa? Miten olisi vaikkapa Debbie Blissin Baby Cashmerino, se josta neuloin kuumeisesti helmineulepuseroita? Tai jos samaa sarjaa jatketaan, niin Sublimen Cashmere Merino Silk ei kuulostaisi lainkaan huonolta materiaaliyhdistelmänsä puolesta.

Valitettavasti hyvä materiaali ja hyvä väri eivät aina kohtaa. Esimerkiksi mainitussa Sublimen langassa on värikartan perusteella maisteri Elämänlangan makuun melko aneeminen värivalikoima. Valkoisella tai luonnonvalkoisella neulon mieluusti, mutta haaleanhempeät pastellit eivät juuri iske. Unelmalangassa pitää siis olla väriä. Riittäisivätkö kenties Noron syvät sävyt pitämään mielenkiintoa yllä niin, että voisin neuloa lopun ikääni Kureyonia tai Silk Gardenia?



Toisaalta raidoittuva lanka alkaisi viimeistään kolmannen työn kohdalla tympiä, kun en jaksaisi enää keksiä uusia muunnelmia vinoon neulottavista kuvioista. Sitäpaitsi raidat ja pätkävärjäykset eivät suosi pitsiä.

Kun esitin tämän syvällisen eksistentialistisen kysymyksen #neulonta-kanavalle, minua muistutettiin alpakan ihanuudesta. Pehmeää lämmintä lankaa, ja Dropsin Alpacan värikartassakaan ei ole valittamista. Alpaca kelpaisi niin huiveihin kuin puseroihinkin.

Mutta ei sukkiin. Alpacasta voi neuloa unisukkia tai sukkia pikkuvauvalle joka ei vielä kävele, mutta kunnon käyttösukkiin se on herkästi liian pehmeää.

Loppujen lopuksi päädyin siihen, että jos yksi lanka olisi pakko valita, se olisi varmaankin joku täysvillalanka, ehkä Sandnesin Lanett tai Smart. Perusvillalanka taipuu sekä pitsiin että palmikkoon, kestää sukkana ja lämmittää puserona. Sitäpaitsi luulen, että ne kaikki erikoisemmat ihanuudet ovat niin ihania juuri siksi, että on joku "peruslanka" johon verrata. Maisteri Elämänlanka on siis loppujen lopuksi ehkä tylsästikin perusvillaihminen.

Entä lukijat. Mitä lankaa te neuloisitte lopun ikäänne? Tätä ajatusta voittekin pohtia ensi viikkoon, jolloin taas luvassa aivan uutta Elämänlankaa.

10 kommenttia:

hanna_h kirjoitti...

Mielenkiintoinen kysymys. Itselläni ei ole vielä kokemusta monistakaan ns. luksus-langoista, mutta eniten olen varmaan nauttinut ohuita, eri tavoin värjättyjä sukkalankoja neuloessani, tai sitten alpaccaa neuloessa. Luulen että tällä tuntumalla valitsisin Dropsin Alpacan. Merinosilkin ylistyksesi kyllä alkoi houkutella kokeilemaan sitäkin.. Onneksi tällaista valintatilannetta tuskin todellisuudessa tulee :)

Lyyli kirjoitti...

Mä oon niin tylsä ihminen. Mä valitsisin Novitan 7 veljestä. Sais paitaa, sukkaa ja vaaka-tilkkua sekä vielä apupupuja :D

Stricker kirjoitti...

Onpas vaikea kysymys! Hetken mietittyäni luulen päätyväni Opalin sukkalankoihin. Yksivärisistä voisi tehdä kaiken muunkin ja värikkäistä tietenkin sukkia ja muuta pientä. Langat ovat tosi hyvin pesua ja kulutusta kestäviä ja mukavan pehmeitä. Luksuslankoja minullakin on ollut ihan vain muutamia ja alpakoista ja merinosilkeistäkään ei ole kokemusta oikeastaan ollenkaan. Onneksi varastoista riittäisi aika moneksi vuodeksi aarteita, vaikka kaupoista loppuisikin lanka yhtäkkiä :-).

MariL kirjoitti...

Minä varmaan neuloisin 7 veljeksestä... tai Nallesta... tai Woolista... Vaikea päättää. :) Mutta perusvillalankaihminen minäkin, vaikka välillä tulee hairahdettua sivuraiteille. ;)

uhoava gnu kirjoitti...

Ollaanpas me kaikki perusvillalankaihmisiä! Itsekin valitsisin perusvillalangan, jos vain yhden laadun saisi valita. Ja jos rahasta ei tarvitsisi niin huolehtia, en tyytyisikään tähän nytkin puikoilla olevaan seiskaveikkaan, vaan valitsisin 100% villan. Lanettista olen tykännyt ainakin yhden kokeilun perusteella.

Suvi kirjoitti...

Valintani olisi varmaankin Sandnesin Smart. Perustelut: hyvä värikartta, lanka osoittautunut kestäväksi ja lämmittääkin hyvin, ei liian ohutta eikä liian paksua, erinomainen hinta-laatusuhde. Dropsin Alpaca on ihana mutta liian ohutta mun makuuni, värikartta tosin on aivan ylivoimainen, kakkossijalle siis :)

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Poikkeavana minä valitsisin ohuen puuvillan tai puuvilla-pellavasekoitteen.

Zoey kirjoitti...

Täälläkin on yksi seiskaveikka-neuloja. Ihaniahan nuo erikoislangat tosiaan ovat, mutta seiskaveikasta voi tehdä mitä vaan. Ja pieniä nopeasti valmistuvia neuleita tekevänä ihmisenä keskityn kuitenkin eniten sukkiin.

milliini kirjoitti...

100% villaa. Kyllä. Merkkiä ja mallia en osaa kyllä sanoa.

Linne kirjoitti...

Jotain tälläistä kuin Lang Silk Dream Yarn eli kauniit värit ja vähintään puolet silkkiä...