Aloitusmania

Keskeytämme vakituisen ohjelman tärkeän uutislähetyksen vuoksi:



Paljon onnea 1-vuotiaalle Ronjalle! Eilen vietettiin hurjia bileitä lahjojen ja ilmapallojen kera. Tämä päivä meneekin sitten varmaan toipumiseen.

Sitten normaaliin päiväjärjestykseen. Viime viikon runsaudenpulaongelma on onneksi väistynyt, ja puikoilla olevien uusien asioiden tilanne näyttää nyt tältä:



Kesä on selvästi tulossa, sillä puikoilla on nyt pitsiä, pitsiä ja pitsiä. Elämänlangan lukijat viisaasti muistuttivat minua siitä, että useaa työtä voi aloittella rinnakkain. Niinpä Elämänlangalla neulotaankin nyt enemmän tai vähemmän onnellisesti sekä ponchoa, pitsihuivia että neuletakkia.

Onnellisin tapaus on Kirin alku:



Tässä ei ole mennyt mikään pieleen. Jopa Merinosilkin keriminen tapahtui suotuisien tähtien alla, eikä aiempi kauhukokemukseni toistunut. Viimeksi kun kerin Merinosilkiä siis kävi niin, että vyyhti meni vyyhdinpuille niin, että yksi lankalenkki jäi roikkumaan väärin, ja vyyhdinpuiden pyöriessä lenkki kasvoi kasvamistaan. Lopulta yhden vyyhdin kerimiseen kului runsaasti kirosanoja sekä kahden hengen noin kolmen tunnin työpanos. Myönteisenä puolena mainittakoon, että tuli samalla siivottua olohuoneen lattia, kun koko liki puolentoista kilometrin vyyhdi lopulta kiemurteli pitkin mattoa.

Koska en ole koskaan aiemmin neulonut Merinosilkiä yksinkertaisena, aloitin nyt erilaisten suositusten jälkeen 2,5 -millisillä puikoilla. Ajattelin, että teen mallitilkuksi minikokoisen huivin, ehkä noin 90 senttiä leveän, pingotan sen ja lähetän lahjaksi Pollylle britteihin kiitokseksi ohjeesta. Näin saan kätevästi käytettyä enemmän lankaa ja lisäksi näen, kannattaisiko minun tehdä isompi versio huivista hitusen isommilla puikoilla.

Myös kanssa-asujan lapsen mielipidettä kuunneltiin, jos ei muuta niin syntymäpäivän kunniaksi, ja kanssa-asujan poncho pääsi puikoille. Tulossa on helman reunapitsi:



Tässä on hieman enemmän haastetta kuin Kirin kaltaisessa hyvässä valmisohjeessa. Ensimmäinen ongelma tuli vastaan siinä, etten osannut lukea mallikirjan ruutupiirrosta, ja jouduin improvisoimaan kavennukset... Mutta ei kerrota kenellekään, eihän?

Tarkoitukseni on ommella reunapitsi lenkiksi ja poimia yläreunasta sitten silmukat vartalo-osaa varten. Tässä on tiettyjä ongelmia, kuten: a) Mistä tiedän, onko reunus tarpeeksi pitkä, ellen pingota sitä kokeeksi? ja b) Jos pingotan reunuksen ennen kun poimin silmukat, tuleeko sitten ongelmia siitä, että vartalo-osaa ei luonnollisestikaan voi viimeistelykäsitellä ennen kuin kappale on valmis. Lisäksi voisin myös todeta, että kun suunnittelee neuletta, kannattaisi kirjoittaa muistiin, mitä mallineulepintoja aikoo siinä käyttää.

Lopulta puikoille pääsi myös pitsineuletakki itselleni jo aikaa sitten hamstraamastani Rowanin Linen Drapesta:



Katsotaan mitä tästä takista tulee. Mallitilkku on neulottu kuukausia sitten, eikä minulla ole minkäänlaista valmista mallia kädentiekavennuksiin tai kaula-aukkoon. Takin varhaisista vaiheista voisin todeta, että ei, 115 cm jaettuna kahdella ei ole 75 cm. Ensimmäinen yritykseni takakappaleeksi olisi näillä laskelmilla tuottanut ympärysmitaltaan liki 40 cm liian suuren takin, joka arvatenkaan ei olisi ollut erityisen pukeva. Päivän opetus onkin, että yksinkertaiseenkin laskelmaan on hyvä käyttää laskukonetta.

Neuleenaloitusongelmista ja äkillisestä aloitusmaniasta opin ainakin sen, että minulle ei laisinkaan sovi se, että kesken on vain yksi tai kaksi työtä. Se olisi kenties tehokkaampi tapa, mutta on kyllä paljon vapauttavampaa aloittaa samanaikaisesti kolme uutta projektia.

Uusia projekteja olisi ehkä neljäskin, mikäli yksi puserolanka ei olisi niin pahuksen itsepäistä. Tästäkin saatte varmasti kuulla vielä joskus lisää.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla riittääkin iloista kilkuteltavaa pitkäksi aikaa. Ensi viikolla taas uusiin aiheisiin.

Runsaudenpula

Elämänlangalla on viime päivinä kärsitty harvinaisesta tilanteesta. Minulla ei tunnu olevan mitään neulottavaa! Sain valmiiksi tilaustyön ja vaakatilkun sekä tein tuskallisen päätöksen purkaa keskeneräinen pusero. Tikkusinpa vielä valmiiksi lahjan meneillään olevalle kierrokselle Nordisk hemmelig venniä, ja äkkiä havaitsin ettei minulla ole mitään muuta aktiivista työtä kuin repussa kulkeva sukkapari:



No, myönnettäköön, että ikuisuusprojektirintamalla on vielä tehtävää. Olohuoneen nurkasta sohvan ja sohvapöydän välistä löytyy varmasti keskeneräinen huivi tai pari, ja lankahyllyssä asustelee keskeneräinen poncho. Se ei kuitenkaan ole yhtään sama asia, eihän?

Haluaisin aloittaa jotain isoa. Tahtoisin itselleni puseron tai neuletakin, tai ehkä jonkun uuden suuritöisen huivin. Hätätilassa välttäisi joku pienemmällekin ihmiselle tehtävä projekti, pusero pienikokoiselle kanssa-asujalle tai vaikka lapsellekin. Mitä tahansa, kunhan työ olisi jotain muuta kuin sukka tai lapanen!



Ongelma ei voi johtua siitä, että lankaa olisi liian vähän. Vaikka en lankahamstereiden pudotuspelin takia voikaan ostaa uutta lankaa, on varastossa vaikka mitä ihanaa. Ongelma ei myöskään ole se, että ei olisi ideoita: niitä on lähinnä liikaa! Olisi hupparia ja puuvillaneuletakkia Nealle ja Ronjalle, pitsiponchoa kanssa-asujalle, ainakin neljänlaista puserolankaa itselle. Voisi tehdä kirjoneulelapaset tai baskerin, kaulaliinan tai pipon... Toisin sanoen tehtävää on liikaa, lankaa on liikaa ja ideoita on liikaa. Mikä neuvoksi?

Ensiavuksi keräilin katseltavaksi muutaman vaihtoehtoisen langan ja yritin päättää aloitanko itselleni pitsineuletakin, puuvillapuseron tai paksun villatakin, vai tekisinkö kenties Nealle pikkujakun, itselleni huivin vai kanssa-asujalle pitsiponchon. Ronja yritti auttaa valinnassa, ja selitti hyvin konkreettisesti, että täytyy tehdä nyt heti äidille poncho:



Mitä yleisö sanoo?


a) Usko nyt kun lapsi sanoo, että äiti tarvitsee lämmikettä. Neulo se pitsiponcho! Lupasit sen jo viikkoja sitten!
b) Mitä jos yrittäisit pitää viikon neulomistaukoa? Kyllä vieroitusoireet sitten auttaisivat uuden työn aloittamisessa.
c) Nyt on kohta kesä! Tee hyvä nainen itsellesi pitsineuletakki!
d) Joku muu, mikä?


Kiehtovan suuräänestyksen tulokset ja ehkä jotain uutta puikoilla ensi viikolla Elämänlangalla.

Vieroitusoireita

Ensimmäinen kierros Lankahamstereita loppui jo tältä vuodelta, mutta halukkaita jatkajia oli niin paljon, että julistin vielä pudotuspelin. Tämähän toki tarkoittaa sitä, että minun täytyy esimerkillisenä emäntänä itsekin pidättäytyä lankaostoksista vielä ainakin kuukausi tai pari, riippuen osallistujien reippaudesta.

Helmikuun lankapaasto sujui yllättävän kivuttomasti, mutta näin maaliskuulla vieroitusoireet ovat alkaneet hiipiä kimppuun. Maailma on erilainen lankahamsterin silmin:



Vähitellen vieroitusoireet ovat alkaneet pahentua. Päivänä muutamana pohdin pitkään lehmuksenvihreän Nalle-kerän ostoa, kun aiemmin ostetun kerän jämistä ei enää riitä sukiksi minulle. Järki sentään voitti, ja totesin, ettei hyvää lankapaastoa kannata Nallen takia mennä katkaisemaan.

Langanosto tulee uniinkin. Eräänä yönä olin kaupassa ostamassa ohjetta vähintäänkin kymmenvärisiin kirjoneulelapasiin. Heräsin kauhistuneena siihen, että ymmärsin ohjeen hintaan kuuluvan iso pussillinen 7 veljestä, yksi kerä kutakin lapasissa käytettyä väriä. Onneksi oli vain unta. Tosiasiassahan juurikin veljekset ja yllämainittu Nalle ovat pannassa, ja yksi hamsterien pudotuspelin tavoitteistani on tehdä hyllyssä asuvista niiden jämistä jotain käyttökelpoista.

Olen kokeillut lanka-addiktioon siedätyshoitoa. Perjantaina istuin tuntikausia Neuletikissä juoruamassa omistajan kanssa, ja lauantaina luotsasin neulonta-listan ekskursiota kaukaiseen Soukkaan Menita Outletiin. Selvisin molemmista reissuista urheasti ilman lankaostoksia, mutta muutama kerä jäi kyllä itkemään hyllyyn. Huomaan tekeväni mielessäni listoja. "Tuota ostan sitten, ja tuota, ja eikös tuossakin langassa ole kiva uusi väri..." Kaikki nettikaupat on selattu moneen kertaan, jos vaikka olisi tarjolla jotain ihanaa, jota ei pian enää saa. Tähän saakka luottokortti on saanut olla ihan rauhassa, ja lakko on pitänyt.

Väreistä puheenollen liityin sitten minäkin Project Spectrumiin ajatuksenani inspiroitua varastolangoista väriteeman kautta. Aloitinkin jo maaliskuun teemaväriä ajatellen punaiset sukat vaihtolangoista, jotka Sia lähetti minulle vastineeksi parista Alpaca-kerästä. Projektihan on täydellinen lankahamsterin kannalta. Kun etsii inspiraatiota jämälankojen käyttöön, voi vaihteeksi lähteä liikkeelle kuukauden väriteemasta. Tai sitten järkeily menee kuten minulla:

"Maaliskuu ja punainen, tekeillä jo. Huhtikuu ja oranssit ja keltaiset, ei mitään ongelmaa. Toukokuu ja vihreä, no sehän on lempivärini. Kesäkuu ja sininen... Sininen? Sininen! Enhän minä pidä sinisestä. Ei minun varastossani ole mitään sinistä! Pakko ostaa sinistä lankaa heti nyt!" Onneksi pieni ääni päässä sanoi, että top tykkänään, tutkitaanpas nyt sitä lankavarastoa ihan objektiivisesti ennen kun rynnätään ostamaan lähin lankakauppa tyhjäksi:



Taidanpa mennä jatkamaan niitä punaisia sukkiani, ja yritän hätistää pois itsepintaista tietoisuutta siitä, että heinäkuun väri on violetti. Sitä minulla ainakaan ei ole varastoissani.

Villin pitsihuivin kutsu

Viime viikkoina Elämänlangalla on harrastettu hyvin kurinalaista neulomista. Ensin alkoivat Lankahamsterit, jolloin piti keskittyä varastolankoihin ja projektien loppuunsaattamiseen. Suorastaan ennenkuulumatonta itsekuria osoittaen neuloin sukkaa ja nukenpeittoa ja viimeistelinpä jopa vuoden verran ikuisuusprojektina ajelehtineen huovutettavan Fritidsgarn-takin Nealle. Kyllä, vetoketjun ompelua myöten!

Sitten tulivat takavasemmalta vielä neuleolympialaiset. Olympianeulekin valmistui kahden viikon itsepintaisella puurtamisella, ja keskityin sinä aikana toden totta lähinnä yhteen ainoaan puseroon. Mikä ihmeellisempää, en olympiapuseron neulottuani rynnännyt heti aloittamaan kolmea uutta isoa projektia, vaan olen viimeistellyt kynsikkäät, neulonut lahjasukat ja aloittanut minulta tilattuja lapasia.



Johtuneeko sitten keväästä vai kenties kurinalaisuuden yliannostuksesta, mutta viime päivinä pitsineulelankojen seireeninkutsu lankavarastoistani on käynyt aina vain pahemmaksi. Maailma on tulvillaan ihania ohjeita, kuten esimerkiksi Heirloom Knittingin Green Moss Shawl. Langat löytyisivät hyllystä, ja ohje on ostettu aikaa sitten.



Myös vyyhti vihreää Merinosilkiä huutelee hyllystä. Mitä kaikkea saisikaan neulottua tuhannestaneljästäsadasta metristä ohuenohutta silkkivillaa? Suuren unelmankevyen Kirin Pollyn sivuilta? Print O´ the Wave Stolen Eunnyn ohjeen mukaan? Jonkun ihan oman mallin? Mikään keskeneräinen ei enää tunnu niin hauskalta. (Eivät edes ne pari jo puikoilla olevaa pitsihuivia.)



Huivikirjojakin olisi hyllyssä vaikka lampaat söisivät, ja jokaisessa olisi monta pitsistä unelmaa, jotka huutavat pääsyä puikoille. Pitsineulelangoistakaan ei varsinaisesti olisi pulaa sen jälkeen, kun ryöstin isän hyllystä muutaman kartion neulekonelankoja, ja Marjut lahjoitti minulle suklaanruskeaa Texere Yarnsin silkkilankaa. Lankahamsterien ei muuten kannata katsoa esimerkiksi tämän Enigma -langan hintaa ja värikarttaa. Tulee vain paha mieli. Itse jäin selaamaan noita yllämainittuja Texere Yarnsin sivuja, ja täytyy myöntää, että tämän lankalakkolaisen sortuminen oli lähellä.



Katumusharjoitukseksi aloitin sitten proosallisesti Vaaka-tilkun lankahyllyn siivouksessa löytyneistä pienistä nöttösistä 7 veljestä. Nyt on kuitenkin vasta maaliskuun alku, ja pitsihuiveja ehtii kesemmälläkin. Mikä olisi sopiva määrä näitä katumusharjoituksia ennen kuin antaudun villien pitsihuivien kutsulle? Vaakatilkku ja tilauslapaset valmiiksi? Nordisk Hemmelig Venn -lahja vielä päälle? Vai pitäisikö minun vain hylätä kaikki, kuunnella sydämeni ääntä ja aloittaa uusi huiviprojekti tai kolme?

Epäilemättä kuulette tästä vielä lisää Elämänlangalla, sitten kun joskus tulevaisuudessa taas manailen keskeneräisten töiden määrää...