Viikko Elämänlankaa...

...eli mitä tein viime viikolla. Kirjoittanut Kristel, 29 v. Opettavainen tutkielma elämästä Elämänlangalla.

Maanantaina keskustelin taas ompelukoneen kanssa. Ystävä odottaa esikoistaan syntyväksi lähiviikkoina ja halusi itselleen ja kantoliinavauvalle lämmikkeeksi Punahilkan. Koska ystävä on villa-allergikko, valitsimme langaksi sekoitelangan jossa on vain puolet villaa, ja lisäksi lupauduin hellämielisyyksissäni vielä vuorittamaankin ponchon. Illalla sentään pelattiin roolipeliä, ja sain edistettyä raidallista polvisukkaani monta senttiä.



Viikon opetus numero 1: Jos mielenhäiriö iskee ja haluat vuorittaa neuleen, vuorita sellainen neule jossa a) on pelkkiä suoria kappaleita ja b) jota ei neulota yhtenä kappaleena, vaan sellaisina paloina jotka on helppo laittaa kankaalle malliksi.

Tiistaina teimme kanssa-asujan ja vauvojen kanssa shoppailu- ja hermoleporeissun Selloon. Ekskursion aikana ostettiin Nealle takki, Ronjalle myssy ja hipelöitiin lankoja Anttilan lankaosastolla. Päätettiin urheasti, että viimeisiä sinisiä Loopy-keriä ei ole pakko ostaa, vaikka ne ovatkin yksinäiltä korissaan. Ostettiin kuitenkin 3- ja 3,5-milliset pyöröpuikot, koska kaikki olemassaolevat kappaleet molempia jostain kumman syystä ovat kiinni jossain keskeneräisessä neuleessa. Syötiin lounasta ja molempien lasten nukahdettua rattaisiinsa mentiin vielä kahvillekin. Rahaa kului vähän enemmän kuin oli tarkoitus, mutta kuluipa päiväkin mukavasti.

Viikon opetus numero 2: Liikkeellelähtö edistää mielenterveyttä. Jos aiot suorittaa päivän ulkoilun kauppakeskuksessa, kannattaa kuitenkin tehdä ostoslista.

Keskiviikkona Elämänlangalla neulottiin kuumeisesti, sillä maanantain kohdalla mainitun hellämielisyyden jatkeena lupauduin neulomaan pikaisena työnä pienenpienen pitsisen vauvanpeiton. Sellaisen, johon voi kietoa vastasyntyneen laitokselta tuotaessa ja ottaa ällösieviä valokuvia. Omasta hyllystä sentään löytyi sopivaa vaaleanvihreää Sivillaa, joka niiden surullisenkuuluisten viimeistelyviikkojen jäljiltä oli kierrätetty kylvyn kautta uusille vyyhdille. Ystävä lupasi, että pitää jalkoja ristissä laskettuun aikaan asti, niin että peitto ehtii valmistua.



Viikon opetus numero 3: Älä koskaan lupaa neuloa mitään sukkia ja myssyä suurempaa tulevalle vauvalle alle kuukautta ennen laskettua aikaa.

Torstaina pakkasin taaperon rattaisiin ja lähdin käymään tullipostissa, sillä Kanadasta tullut lahjapaketti oli jäänyt tullin haaviin. (Syyksi Tullin haaviin jämähtämiseen paljastui rasia vihreitä fusilleja: lahjan lähettäjä oli sitä mieltä, että paketissa ollut Ruffles -huivi näytti tekovaiheessa aivan kierremakaronilta.)



Matkalla Helsinki 10:n tullipostiin tapahtui pieni reittihairahdus, ja luottokortti vaikersi lankakaupan asemesta vaihteeksi Viipurin erikoiskorsettiliikkeessä. Nyt ei tarvitse ostaa rintaliivejä varmasti vuoteen. Jos muuten lankojen hinnat kauhistuttavat, niin miettikää huviksenne kuinka paljon kankaan metrihinnaksi tulee naisten alusvaatteissa jos on sen kokoinen, ettei sopivia liivejä löydy Lindexiltä. Illan roolipelisessio (Ihan tosi, teen joskus iltaisin muutakin. Esimerkiksi nörttään tietokoneella.) keskeytyikin sitten pitkäksi toviksi, kun juttelimme porukan toisen naispelaajan kanssa tisseistä ja liiveistä.

Viikon opetus numero 4: Oikean kokoiset rintaliivit ovat paljon mukavammat kuin sellaiset, joissa on liian pieni kuppi ja 10 senttiä liikaa ympärysmittaa.

Perjantaina toteutettiin kanssa-asujan kanssa juoni töissä raatavien miesten pään menoksi ja siivottiin. Kirjahyllyistä katosi jätesäkillinen vanhoja videokasetteja, vessan kaapista löytyi suuri muovipussillinen roskaa ja keittiön kuivatavarakaapeista sai raahata toista säkillistä pois heitettävää tavaraa. Liinavaatekaapit siistittiin ja kylppärin lattia kuurattiin ensin juuriharjalla ja sitten vielä luutulla. Maisteri Elämänlanka kaivoi omin akateemisesti koulutetuin pikku kätösin auki tukoksen vessan lavuaarin putkesta ja puhdisti kylppärin lattiakaivon. Lopuksi päätettiin vielä valmistaa päivälliseksi sushia, ja komennettiin toinen miehistä palaamaan kotiin Stockan Herkun kautta. Kaiken siivousriehumisen ja riisipallonvääntämisen jälkeen neuloa ei sitten kertakaikkiaan enää jaksanut.



Viikon opetus numero 5: Jos haluat ehtiä sekä siivota että neuloa, palkkaa siivooja.

Lauantaina nautin heti aamusta siivouksen hedelmistä: mies nousi aamuvirkun taaperon kanssa kukonlaulun aikaan, ja äiti sai nauttia lämpimästä pedistä ja peitosta yli kahdeksaan. Aamukahvinkin sain juoda rauhassa, sillä mies ja lapsi lähtivät yhdessä kauppaan ostamaan minulle karkkipäiväsuklaata ja koko Harmonialle englanninlakritsia. Syötiin suklaata ja keksejä ja lakritsia ja mokkapaloja, koska lauantaina ei tarvitse laihduttaa.

Havaittiin lehtiä lukiessa, että Elämänlankaa paistatteli julkisuuden valokeilassa kun Hesarin Anssin blogijuttu ilmestyi Kuukausiliittessä. Harrastettiin hyvän ja tunnollisen neulebloggaajan tavoin naapureiden huvittamista ja käytiin pihalla kuvaamassa lankakeriä ja keskeneräisiä töitä.

Viikon opetus numero 6: Jos syöt makeaa harvoin, yllättävän pienestä määrästä tulee huono olo. Sanonnassa "kohtuus kaikessa" on vinha perä, puhumattakaan siitä, millainen on ahneen loppu.

Sunnuntaina aamu valkeni hieman disorientoituneissa merkeissä, kun talouden eri kellot näyttivät eri aikoja. Yleensä olen kyllä tietoinen talvi- tai kesäaikaan siirtymisestä, mutta nyt kukaan ei ollut muistanut mainita minulle kellojen kääntämisestä. Toisaalta opin tänä vuonna viimeinkin, mihin suuntaan viisareita pitää siirtää. Illalla tulee taas aikaisemmin pimeä, alkaa siis olla aika kaivaa kirkasvalolamput esiin.

Viikon opetus numero 7: Talvi- tai kesäaikaan siirryttäessä kelloja siirretään kohti kuluvan vuoden juhannusta. Talviaikaan siirtyminen antaa siis päivään kokonaisen tunnin lisää neuleaikaa!

Yhteenveto

Viikon hyvä teko: Kaappien suursiivous.

Viikon synti: Ahneus.

Viikon sosiaalisuus: Kaksi roolipelisessiota, joista toinen pelinjohtajana.

Viikon epäsosiaalisuus: Yhdet missatut synttärioluet ja kotona kykkiminen noin viiden kaverin synttäribileiden aikaan.

Viikon neulesaldo: Puolikas vauvanpeitto. Osa lapsen raglantakkia. Monta senttiä polvisukan vartta. Vuori valmiiseen ponchoon. Ei mitään valmista. Ei yhtään lisää lankaa!

Viikon loppusaldo: Jokseenkin positiivinen.

Lisää Elämänlankaa taas ensi viikolla.

Lankojen lumo

Hei kaikki. Minun nimeni on Kristel (Tässä vaiheessa vertaistukiterapiaryhmän kuuluu sitten vastata kiltisti kuorossa "Hei Kristel!"), ja minä olen lanka-addikti.

Lankahan on vähän niin kuin raha: sitä ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi. Lankaa voi aina ostaa lisää riippumatta siitä, kuinka paljon sitä on ennestään varastossa. Langassa on kuitenkin paljon hyviä puolia rahaan verrattuna. Raha ei ole pehmeää ja lämmintä, eikä siitä voi tehdä kauniita ja persoonallisia vaatteita. Nipussa vaikka 20 euron seteleitä on tietysti oma viehätyksensä, mutta luulenpa, että minulle tulee parempi mieli mukavan lankakerän silittelystä. Varmaksi en voi sanoa, koska 20 euron seteleillä on taipumus kadota lompakosta ja muuttua pieniksi valkoisiksi paperilappusiksi joiden yläreunassa lukee "Menita" tai "Neuletikki" ja joissa on pitkiä numerosarjoja.



Lanka-addiktioni on vanhaa perua: jo lapsena, ennen kuin osasin neuloa, oli minulla kaapissani pieni kori, johon varastoin äidiltä saamiani lankakeriä. Isän kaapista kävin ryöstelemässä pätkiä kauniin värisiä ohuita koneneulelankoja. Neulontakärpäsen puraistua minua pahemman kerran kymmenkunta vuotta sitten opiskelija-asunnon nurkat alkoivat vähitellen kerätä pieniä lankanyssäköitä, ja siinä vaiheessa kun graduvaiheessa asustelin isovanhemmilleni kuuluneessa mökissä oli vanhan vuodesohvan aluslaatikko jo tupaten täynnä lankaa. Puhumattakaan sitten niistä sekalaisista pusseista sen samaisen sohvan ympärillä.

Mihin sitten langoissa ihastun? Yleensä kiinnitän ensin huomiota langan väriin, mutta varsinaisesti ihastun siihen, miltä lanka tuntuu. Tästä on viime vuosina ollut se valitettava seuraamus, että ne langat joita himoitsen eivät yleensä ole sitä perusnovitaa, joita marketit myyvät. Iloisena poikkeuksena tähän voisin mainita Novitan uuden Ainon, joka on pehmeää villaa ja jonka värikartassa on ihan useita kauniita värejä. Samaten nyt syksyllä yllättäen valikoimaan tupsahtanut 7 veljeksen Neliraita on niin minun väriseni, että olen jo harkinnut raitalankamielipiteeni tarkistamista. Muutoin täytyy todeta, että enemmän tulee ostettua niin sanottuja luksuslankoja. Rakastan alpakan pehmeyttä ja esimerkiksi Rowanin värimaailmaa. Viime kuukausien silkinhimo on talven tultua tasoittunut, ja nyt sydämeni sykkii kashmirille ja merinovillalle.



Monet syyttävät luksuslankalankeemuksistaan neulontalistaa tai blogeja, mutta minulla tämä himo ja riippuvuus taitaa olla synnynnäistä. Myönnettäköön, että verkkokauppaostoksiin olen langennut vasta netin neuleyhteisön avauduttua minulle, mutta kaikenlaisia hienouksia olen ostellut jo aikaisemminkin. Markettilankoja ei juuri ole tainnut tulla ostettua sen jälkeen, kun muutama vuosi takaperin taapersin Menitaan ja löysin sieltä neulojan pienen taivaan. Värejä! Täyttä villaa! Puhdasta puuvillaa! Vauvalankaa muissakin kuin pastellisävyissä! Siltä seisomalta olin mennyttä naista, ja olisin mainiosti voinut ohjata vähäiset opintotukipennoseni suoraan lankakaupan tilille.

Nykyään olen lankojen suhteen tuurijuoppo. Voi mennä viikkoja niin etten osta yhtään lankaa, tai ehkä korkeintaan jonkun sukkalankakerän. Sitten kun romahdus tulee, pudotaankin korkealta ja tuhlataan omat ja naapurin rahat. Silloin nettilankakaupat kutsuvat ja luottokortti vinkuu niin että korvissa soi. Lankaostoksen voi perustella itselleen vaikka itsensä palkitsemisella, tai sillä että masentaa, tai vaikka sillä, ettei ole ostanut lankaa kolmeen viikkoon. Viime kuukausina olen sentään ollut kohtalaisen pidättyväinen lankaostoksissa, kun neulojien laihdutusprojekti on hieman hillinnyt pahimpia mielitekoja.

Seuraava romahdus taisi kuitenkin tulla jo: viikonloppuna tuli vierailtuaJannette's Rare Yarnsin sivuilla. Tällä kertaa saapumassa on merinovillaa. Josko vaikka neuloisi itselleen puseron! (Ai viimeistelyviikot? Mitkä viimeistelyviikot?) Sitten pitäisikin laihtua vielä muutama kilo, että lankaostokset pysyisivät laihdutusprojektin puitteissa.

Eiköhän tämä riitä tältä viikolta. Lisää noloja tunnustuksia luvassa ensi maanantaina.

Neulomisen hullu maailma

Viime vuosina, tutustuttuani enemmän myös netin neuleihmeisiin sekä kaikenlaisiin ulkomaankielisiin kirjoihin ja lehtiin, olen havainnut että maailmassa todellakin on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttävät kummastuttavat pientä (um... no, rehevää?) perusneulojaa. Elämänlanka esittää tänään neulemaailman seitsemän ihmetyksen aihetta, ei missään erityisessä järjestyksessä:

• Keinokuidut. Toden totta, on olemassa neulojia, jotka ihan tyytyväisinä tekevät työnsä natisevasta ja nyppyyntyvästä akryylilangasta. Pitäisiköhän näiden sieluparkojen evankelioimiseksi perustaa lähetyspiiri? Myönnettäköön, että materiaaliteknologia on kehittynyt huimasti, mutta yleensä muovi kyllä jää muovin tuntuiseksi. (Villa-allergia on tietysti asia erikseen, ja harmilliset taloudelliset realiteetit saattavat estää pelkästä alpakasta ja silkistä neulomisen.)
  



• Vähän tähän liittyen, kaikenlaiset "uutuuslangat", ne pörröiset, venyvät, metallinkiiltävät tai tikapuumalliset langat joissa killuu pieniä kulkusia ja neonvaloja. Kuvittelin, että lankatehtaat ehkä valmistavat näitä jonkinlaisina keskinäisinä vitseinä tai ihan vaan lämpimikseen, mutta ilmeisesti näille on muutakin käyttöä kuin joulukuusen koristaminen.


• Efektilangoista päästäänkin kätevästi seuraavaa aasinsiltaa pitkin kyseisille langoille tarkoitettuihin neuleohjeisiin. Olen nähnyt lukemattomia muunnelmia huiviohjeesta, jossa kehotetaan ottamaan sopivan pörröinen tai möykkyinen lanka, luomaan x silmukkaa ja neulomaan ainaoikeaa niin kauan kuin kerää riittää. Osa näistä ohjeista on ollut kirjoissa tai lehdissä, joista olen maksanut ihan rahaa. (Vaikka eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.) Kannatan lämpimästi aloittelijoille tarkoitettuja ohjeita, mutta voisi kai niissä joku juju olla?


• Jatkaen aasinsiltoja, yllämainittuja uutuuslankahuiveja neulotaan usein aivan käsittämättömillä haloilla. Olenko vanhanaikainen, kun minusta 6 mm on jo paljon neulepuikon paksuudeksi? Ranteet huutavat tuskasta kun yritän ajatellakaan 12- tai 25-millisillä puikoilla neulomista.


• Seuraavakin ihmetyksen aihe pysyy lankojen maailmassa: kaikenlaiset itseraidoittuvat ja -kuvioituvat sukkalangat. Onhan se kivaa, että raitaa tai sievää kirjoneulekuviota syntyy ilman harmillisia pääteltäviä langanpäitä, mutta kuten KirsiÄr jo aikaa sitten ihmetteli, kuka niitä väriyhdistelmiä oikein suunnittelee? Pätkävärjättyjä lankoja käytän kyllä paljon ihan vapaaehtoisesti, mutta niistäkin herää välillä kysymys onko värisuunnittelijalla lainkaan värisilmää. (Lisäksi voisi tietysti kyseenalaistaa myös minun arvostelukykyni lankavalintojen suhteen.)



• Lifestyle-neulekirjat. Huumorikirjat hyväksyn ihan mieluusti. Naureskelen vähän säälivästi kirjoille, joissa julistetaan että neulominen on trendikästä eikä enää tarvitse hävetä vaikka olisikin kudin mukana bussissa tai baarissa. Siinä vaiheessa niskakarvani kuitenkin nousevat pystyyn, kun kirja ihan vakavissaan selittää, että juuri tämän ainaoikeinhuivin voit neuloa ihan mistä langasta tahansa, kunhan lanka on punaista, sillä se on Jumalattarelle mieleen. Myönnetään: neulominen on rentouttavaa, rauhoittavaa ja jopa meditatiivista puuhaa, mutta ihan noin valaistunut en vielä ole.


• Neuleohjeet tekstinä. Tämä, kuten nuo Lifestyle-neulekirjatkin, ovat enemmänkin suuren maailman ilmiö. Suomessa onneksi julkaistaan neuleohjat yleensä ruutupiirrosten kera, mutta maailmalla on ihan tavallista, että esimerkiksi mutkikas punoskuvio kirjoitetaan rivi riviltä ja silmukka silmukalta tekstiksi. Tätä ei voi ihminen ymmärtää.
  

Mikähän sitten olisi neulemaailman kahdeksas ihme, tai ihmetyksen aihe? Luulen, että jokainen neuloja on joskus pienessä mielessään hämmästellyt jotain omituista ilmiötä. Kertokaa toki!

Uusia kummastuksen aiheita pohtiessanne voitte vaikka huvittautua You Knit What? -blogilla. Itse nauroin itseni ihan tärviölle nähdessäni tämän kuvan.

Eiköhän tämä riitä tältä kertaa. Lisää Elämänlankaa taas ensi viikolla.

Neulesuunnittelua

Neulojia on monenlaisia. Jotkut seuraavat ohjetta pilkuntarkasti, kerros kerrokselta ja silmukka silmukalta. Toiset ottavat lähtökohdaksi valmiin ohjeen ja soveltavat. Tähän kastiin kuuluvat myös ne neulojat, joiden on mahdotonta noudattaa kirjoitettua ohjetta yrittämättä parantaa sitä jotenkin. Sitten on niitä lahjakkaita yksilöitä, jotka suunnittelevat kaikki työnsä alusta loppuun itse ja saavat aikaan toinen toistaan upeampia luomuksia.

Minä en koskaan ole ollut täydellisen tarkka ohjeen seuraaja. Alusta alkaen olen surutta esimerkiksi vaihtanut suositellun langan paksumpaan ja tehnyt sitten töitä yhden koon silmukkamäärillä ja toisen senttimäärillä, muuttanut kaula-aukon muotoa, hihan levennyksiä ja niin edelleen. Silti olin vuosikausia sitä mieltä, että enhän minä osaa mitään suunnitella. Viimeisen parin vuoden aikana olen todennut, että eihän se sittenkään ole niin vaikeaa, ja nykyään yhä useampi neuleistani on itse suunniteltu.

Kun uusi Ulla nyt ilmestyi ja siellä oli minultakin ohjeita (Joista muuten on tullut hyvää palautetta, kiitos kaikille!), olen tässä viikon mittaan tullut pohdiskelleeksi omaa neulesuunnitteluprosessiani ja tätä aikaisempaa en-mä-osaa -asennettani. Oma luovuuteni on aina ollut enemmänkin kirjallista laatua ja esimerkiksi piirtäminen tai säveltäminen ovat olleet ulottumattomissani. Vaikka innostuinkin neulomisesta, ei kukaan minut lapsuudesta asti tuntenut olisi vielä muutama vuosi takaperin luonnehtinut minua missään määrin käsillätekijäksi. Ehkä melko vastikään löytämäni neuleluovuus sitten vaati kypsyäkseen sen kymmenkunta vuotta toisten ohjeiden opiskelua? Aikaisemmat omat suunnittelukokeiluni, joista kaikille neulomisen jumalille kiitos ei ole säilynyt kuvia, olivat joko kamalia tai ihan hirveitä. Nykyään sen sijaan voisin jopa jo harkita niiden Ateljé Nyberg -kangasmerkkien teettämistä, joista olemme äidin kanssa laskeneet leikkiä vuosikaudet.



Ettei menisi vain kuivaksi itseanalyysiksi tämäkin kirjoitus, niin viestin kuvat esittävät minun neulesuunnitteluprosessiani. Tuossaa ylläolevassa kuvassa on suunnittelussa käytettyjä tarvikkeita. Tarvitaan siis lyijykynä, mittanauha ja ruutupaperia. Kuvassa oli tarkoitus olla myös pyyhekumi, mutta en löytänyt sitä ylenmääräisen siistiltä ja hyvin järjestetyltä työpöydältäni. Kovakantinen ruusuvihko löytyi aikoinaan ihan Postin paperitarvikkeista. Vihkossa on viiden millin ruudutus, joka on vähän turhan suuri mutta selkeästi parempi kuin normaalipaperin 7*7 -millinen ruutu. Jos haluaisi ryhtyä oikein ammattimaiseksi suunnittelijaksi, niin voisi käyttää knitter's graph paper -nimellä löytyvää tavaraa, eli ruutupaperia jossa ruudut ovat vähän leveämpiä kuin korkeita.

Oleellinen osa suunnittelutyötä on tietysti inspiraatio. Eihän sinne ruutuvihkoon mitään ilmesty, jos ei ole minkäänlaista ideaa mitä haluaisi tehdä. Inspiraationsiemeniä ei osteta kukkakaupasta, vaan niitä löytyy esimerkiksi neulekirjoista ja -lehdistä. Langatkin voivat olla hyvin päättäväisiä sen suhteen, millaisiksi neuleiksi haluavat muotoutua. Siispä voisikin päätellä, että neulesuunnittelun kannalta on oleellisen tärkeää pitää käsillä jatkuvasti paljon lankaa ja erilaisia lehtiä ja kirjoja. Ajatelkaa lankavaraston kasvattamista investointina loistavaan tulevaisuuteenne kuuluisina neulesuunnittelijoina!



Koska epämääräinen lanka- ja neulekirjahyllyni on esiintynyt blogin kuvissa jo aiemmin, on kuvassa numero 2 niiden asemesta näyte siitä, millaisia inspiraatiopiirrustukseni ovat. Malliesimerkkinä on tekeillä olevan pienen asusteponchon ensimmäiset raapustukset. Valitsin kuvattavaksi tämän sivun ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ponchoa luonnostellessa ei löytynyt lyijykynää, joten piirrustus erottuu valokuvassa marginaalisesti selvemmin kuin lyijykynäluonnokset. Tästä muuten myös näkee, että neuleita suunnitellakseen ei tarvitse osata piirtää. Hyötyä siitä olisi kyllä kovasti.

Kuvien vieressä vihkon päällä on näytillä mallitilkku, koska en keksinyt parempaakaan tapaa esittää kuvallisesti erästä oleellista suunnittelutarviketta: kärsivällisyyttä. Luulen, että neuleluovuuteni uinui niinkin monta vuotta nimenomaan kärsivällisyyden puutteen takia. Ikävä kyllä parasta jälkeä syntyy kun on valmis neulomaan mallitilkun, kokeilemaan, purkamaan, kokeilemaan, korjaamaan yksityiskohtia ja niin edelleen ad infinitum. Joskus visio ja toteutus osuvat kerralla nappiin, mutta toisinaan on pakko tehdä ainakin osa työstä monta kertaa uudestaan ennen kuin lopputulos on oikeasti hyvä.



Kaiken kokeilemisen, testaamisen ja purkamisen vastapainoksi onnistumisen elämykset ovat kyllä mahtavia. Viimeisenä kuvana Elämänlangan neulesuunnittelufilosofoinnissa on Punahilkka, eli omaa neuledesigniä parhaimillaan. Tästä olen oikeasti ylpeä. Jos minusta ei isona kenties tulekaan häikäisevän kaunista valokuvamallia, niin neulesuunnittelua voin ehkä kuitenkin jatkaa ja pyrkiä aina vain parempaan.

Elämänlanka toivottaa lukijoille hyvää alkanutta viikkoa. Ensi viikolla taas uutta neuleasiaa.

Sukkasillaan

Olipa kerran monen monta vuotta sitten neuloja, joka ei ollut koskaan kutonut sukkaa. Hänen käsissään syntyi monenlaisia palmikkopuseroita, pitsineuletakkeja ja jopa kirjoneuleita, mutta sukkia hän ei uskaltautunut yrittämään. Neuloja oli kuitenkin köyhä opiskelija ja neuloi kavereilleen henkensä pitimiksi, ja kun eräs nuori nainen halusi polvisukat norjalaistähtikuvioilla, ei neulojan auttanut kuin yrittää. Urheasti hän kokosi puikkonsa ja selätti sekä varren että kantapään apunaan vain äiti, kolme erilaista sukkakirjaa, lankavyötteen ohje sekä teologisen tiedekunnan ystävällinen vahtimestaritäti. Sukat valmistuivat, ja olivat kuulemma sopivat ja käytössä mukavat. Valitettavasti tästä varhaisesta tuotoksesta ei ole olemassa valokuvaa.

Niin se alkoi, minun urani sukkaa kutovana mummona (emmekös me neulebloggaajat juuri sellaisia ole?). Sittemmin valmistuivat vielä muutamat satunnaiset tilaussukat, mutta en laisinkaan ymmärtänyt mitä hauskaa sukkien neulomisessa on. Sukkapuikot tuntuivat vaivalloisilta ja putoilivat keskeneräisistä töistä, ja neuleen kuljettaminen mukana oli aivan mahdotonta. Tartunta oli kuitenkin saatu ja sukkavirus iti.



Taudin lopullisen puhkeamisen laukaisi joku vauvalehti sinä keväänä kun odotin Neaa. Lehdessä oli neuleohjeita! Pieniä lapasia! Aivan ihqut pienet sukat joissa oli ihan oikeat pienenpienet vahvistetut kantapäät! Menoahan se sitten oli. Ensimmäisten pikkuisten sukkien jälkeen on ehtinyt syntyä jo niin monta sukkaparia, että aina välillä olen heittänyt puikot nurkkaan ja vannonut että sukkia en ainakaan enää kudo. (Kumma juttu muuten, että vaikka normaalisti neulon, niin sukkia tulee välillä kudottuakin.)



Sortuminen tapahtuu kuitenkin väistämättä yhä uudelleen. Viimeisen kahden vuoden aikana on syntynyt sileää sukkaa ja palmikkosukkaa, kirjoneulesukkaa ja pitsisukkaa. On pientä sukkaa ja isoa sukkaa, yksiväristä sukkaa ja pätkävärjättyä sukkaa. On neulottu sukkia suusta alas ja kärjestä ylös. Poikittain ei sentään vielä ole tullut kokeiltua. Olisin koonnut kaikki parin viime vuoden sukat pinoon ja kuvannut ne, mutta valitettavasti ne ovat kummasti hajaantuneet eri tahoille, enimmäkseen lahjoiksi. Viimeisimmät kaksi paria muuttivat Haukilahden avoimeen päiväkotiin, koska kaikki äidit eivät kuulemma kuljeta aina mukanaan villasukkia selkärepussa. Eikö olekin kumma juttu?

Ilmeisesti sukkavirus myös tarttuu, sillä moni neulebloggaaja on ehtinyt julistaa vuoden 2005 Sukkavuodeksi. Itse olen ehtinyt osallistua viime kuukausina peräti kolmeen sukkavaihtoon. Elämänlangalla odotellaan tällä hetkellä kieli pitkällä postiluukun alla, sillä Ninni uhkaili, etten ole koskaan nähnyt samanmoisia sukkia kuin ne jotka hän on neulonut minulle ihan supisuomalaisessa sukkavaihtoprojektissa. Koska Kusti ei kuitenkaan vielä ole polkenut sukkia tänne asti, on kuvassa esitteillä minulle Floridasta saakka saapunut pari. Nämä allaolevan kuvan mustanvihreät sukat neuloi Luanne, jonka mielestä oli kovin hupaisaa, että hänen sukkansa matkustaisivat Suomeen saakka.



Lopulta esittelen myös kandidaattini Kirsin taannoin julistamaan Miss Ruma Villasukka -kilpailuun. Nämä sukat ovat vielä lankakerinä, ja voin vakuuttaa ettei tähän värivalintaan ole vaikuttanut yksikään saksalainen pätkävärjäysinsinööri. Ehei, tämän aidon 70-lukulaisen väriyhdistelmän valitsin ihan itse.



Ettäs tiedätte. Maijat ilmaisivat tuossa päivänä muutamana Neuletikissä vahvan tahtonsa ryhtyä minulle tasaraitaisiksi polvisukiksi. (Lankalaihis? Ai mikä lankalaihis? Sukkalankojahan nämä vain... Eihän niitä lasketa?) Kunhan ne viimeistelyviikot tästä vielä vähän etenevät. Podenkin nyt jo pahoja vieroitusoireita, sillä puikoilla ei ole ainuttakaan sukkaparia!

Aivan vihoviimeiseksi Elämänlanka esittää yleishyödyllisen huomautuksen, ellette ylläolevasta pitsisukkalinkistä sitä jo havainneet: uusi Ulla on ilmestynyt. Siellä on muuten muitakin sukkaohjeita kuin allekirjoittaneen. Joko sormia syyhyttää päästä uusien projektien kimppuun? (Oma suosikkini ei yllättäen olekaan sukka, vaan myssy. Kiitoksia Annelle ohjeesta!)