Elämänlangalla ollaan pienestä blogitauosta huolimatta elossa.
Neuleet eivät kuitenkaan etene, koska olen edelleen hoitanut pahasti
jumiin mennyttä yläselkää ja niskaa hierontojen, jumpan ja venyttelyn
lisäksi mm. neuletauolla.
Neulomisen asemesta olen esimerkiksi käynyt Saaristomuseo Pentalassa.
Koska olin työn puolesta avajaisvieraana, piti ottaa käyttöön tyylikkään raidallinen mekko, merelliseen henkeen.
Olen opetellut tekemään pienenpieniä origamikukkia:
Ja myönnettäköön, että ehkä saatoin aloittaa ihan pienenpienen huivin ystävälle:
Vaan eihän ihan pienenpieniä neuleita lasketa?
Aiemmin tänään kävin hierojalla, ja nyt tilanne näyttää oikeasti valoisammalta. En tiedä vielä kuinka paljon uskallan neuloa, mutta varovasti kokeillen ja taukoja pitäen; ehkä ensi viikolla on sitten jo taas jotain oikeasti neuleaiheista näytettävää?
maanantai 25. kesäkuuta 2018
maanantai 11. kesäkuuta 2018
Just a Little Lovin'
Elämänlangalla ollaan tänään epämääräisessä välitilassa. Kotiuduin sunnuntaina Just a Little Lovin' -larpista, jossa siis tosiaan pelattiin 80-luvun alun AIDS-kriisin tuloa New Yorkin homopiireihin. Larpin kehystarina oli juhlat, mutta käsitellyt teemat olivat erittäin raskaita, joten henkiset paukut ovat tällä hetkellä aika lopussa.
En myöskään päässyt kanavoimaan tunteita neulomiseen, koska olen kipeän niska-hartiaseudun kanssa pitänyt tunnollisesti jo reilun viikon verran neuletaukoa. Vieroitusoireet alkavat olla aika kovat! Mutta minulla on lauantaina aika hierojalle (jolla on myös fysioterapeutin koulutus), joten saanen sieltä palautetta jatkohoitoa varten ja toivottavasti pääsen taas puikkoihin käsiksi!
Neuleiden asemesta kuvakollaasi pelistä:
Ylävasemmalta alaoikealle. Hahmoni Katie, vuosi 1982, -83 ja -84 sekä pelin 4th of July -juhlaa symboloinut lippu sekä erään pelaajan paikalle tuoma amerikanrauta.
Sen verran peliin kyllä liittyi käsitöitä, että Katien neulepaita vuodelta -82 on itse tehty, ja solmuvärjätty paita vuodelta -84 on kotona värjätty!
Näissä pelinjälkeistunnelmissa tällä viikolla, kohti hyvin kiireistä työviikkoa. Katsotaan, mitä ensi viikolla irtoaa!

maanantai 4. kesäkuuta 2018
Neulomattomuutta
Elämänlangalla ei olla neulottu muutamaan päivään, koska niska-hartiaseudun jumi äityi taas pahaksi. Olen tämän viikon lomalla koska olen huomenna lähdössä larppaamaan, ja tarkoitukseni oli tänään tehdä kaikki pakkaukset ja valmistelut. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, koska hierojan käsittely laukaisi päänsäryn, ja koko loppupäivä meni harakoille.
Ainoa näytettävä käsityö tältä viikolta on siis solmuvärjätty T-paita:
Muun muassa tämä, monen muun hippivaatteen kanssa, pääsee matkalaukkuun larppia varten - joskin vasta huomenna.
Ensi viikolla ei luultavasti siis silloinkaan uusia neuleita, mutta katsotaan olisiko ohjelmassa terveisiä 1980-luvulta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)