Vihdoin jotain valmista

Minusta on tuntunut siltä, että olen ollu iät ja ajat neulelimbossa. Neulon ja neulon tekeillä olevia töitä, mutta mikään ei valmistu tai sitten niitä ei voi näyttää kenellekään. Kaikki on ollut kuukausitolkulla joko kirjaan liittyvää tai muuten tilattua tai hyshys-tavaraa. Nyt kuitenkin kertaheitolla valmistui parikin työtä, joten pääsen ihan ilolla esittelemään jotain kokonaan neuleaiheista.



Siniset peruspolvisukat ovat Vuorelman Vetoa, enkä kuollaksenikaan muista mikä väri on kyseessä. Kylmä talvivalo teki sukista valokuvissa erilaisista kuvakulmayrityksistä huolimatta aina kirkkaansiniset, vaikka aito väri onkin tummempi. Aloitin sukat kärjestä tiimalasialoituksella, tein ranskalaisen kantapään ja muotoilin pohkeen mittojen mukaan. Sukat menevät ystävälleni Lauralle, joka muutama viikko sitten harmitteli polvisukkien puutetta, siksi Elämänlangalle epätyypillinen väri.



Toisena valmistuneena työnä Silja-hihatin, tilaustyö joka on menossa linnanjuhliin mikäli se istuu vastaanottajalle hyvin. Vielä en uskalla nuolaista, sillä neuletta ei ole sovitettu. Silja on nyt samalla pieni kurkistus tulevan kirjan neuleisiin, ohje ilmestyy siis sitten kun Pitsit puikoille pääsee kustantajan hyppysistä kirjakauppoihin. Ei, aikataulusta ei vielä ole tietoa, emme ole vielä saaneet oikovedoksia käsiimme. Hihatin on neulottu Jaipur Silk Finosta, pitsineulepaksuisesta täyssilkkilangasta, ja hihansuissa on somisteina helmiä. Tässä on kuvakulma tarkoituksella hieman obskuuri, että kirjaakin varten jää sitten jotain jännitettävää.

Nyt olen näiden töiden valmistuttua siirtynyt puurtamaan punaista jakkua joka tulee Ullaan jahka valmistuu sekä minulta tilattuja aika perusmallisia palmikkosäärystimiä. Ullan parissa puurtamista on luvassa ensi vuonna enemmänkin, sillä lupauduin käytettäväksi taustayhdistyksen hallitukseen. En päässyt vuosikokoukseen, kun vaarin hautajaiset sattuivat juuri samalle päivälle, mutta kuulin eilen tulleeni myös valituksi. Olen vuosikaudet seurannut Ullaa lähinnä suunnittelijana ja lukijana, joten on hauskaa päästä kiinni myös hallitustyöskentelyyn.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla suunnataan alkavaan viikkoon, ihan kunnolla neuleinnostusta puhkuen. Jokohan ensi viikolla olisi lisää esiteltävää?

Elämä voittaa

Viime viikon flunssa osoittautuikin sitten sitkeämmäksi kuin olin kuvitellut. Keskiviikkona terveyskeskuksen päivystävä sairaanhoitaja arveli iloisesti, että flunssaa se varmaan vain on, mutta että nyt on kyllä jo kausi-influenssaakin liikkeellä. Lauantaina kävin vastoin parempaa tietoani melkein naapurissa tuoreen kummipojan nimiäisissä sekä myöhemmin illalla bileissä ja eilen kähisinkin sitten liki vailla ääntä. Vielä tänään aamulämpö oli puoli astetta normaalia korkeampi, mutta olo on selkeästi parempi kuitenkin. Ääni on maassa ja väsyttää, rintakehää puristaa ja aristaa, ja mikäli lämpö vielä roikkuu mukana pari päivää käyn uudestaan tervarissa näytillä.


Päivän kuvituksesta vastaa Joel, 4 v.

Tänään on sentään luvassa piristävää seuraa, kun Langankuluttaja tulee päiväkahville. Epäilen, ettei kahvi ja kälätys tee äänelle hyvää, mutta mielelle varmasti. On mukavaa päästä tapaamaan välillä ilman kirjastressiä: nyt kun käsikirjoitus on kustantajalla työstettävänä, me emme voi tehdä asialle yhtikäs mitään ja voimme ihan muuten vain keskittyä neulomaan ja juoruilemaan.

Tuossa ylläolevassa Joelin ottamassa taidekuvassa vilahtaa yksi omista neuleprojekteistani, jota ei täällä vielä liiemmälti voi esitellä. Niinpä epäselvä kuva jossa työ on sivuosassa myttynä vanhassa jäätelörasiassa onkin täysin aiheellinen. Kyseessä on yhden kirjaan tulossa olevan ohjeen mukaan tehty pitsineulehihatin helmikoristein. Mainitsin joskus aiemmin tilausneuleesta tärkeään juhlaan: hihatin tulee ystävättärelle, joka on menossa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Näin suunnittelijan kannalta valitettavasti hän ei kulje kättelyjonosta, joten Kristel Nyberg Designiä ei nähdä televisiossa, mutta vannotin kuitenkin kertomaan kaikille mahdollisille kyseleville tahoille kenen suunnittelema neule on yllä.


Joel kuvaa itselleen tärkeitä asioita. Kuten uuden television.

Viime viikkoina neulominen on kulkenut hieman tahmeasti. Siihen osasyynää on ollut neuleviihteen puuttuminen. Televisiostamme aktivoitui nimittäin takuunlaukeamispiiri (takuu oli umpeutunut puolisen vuotta sitten) ja olimme muutaman viikon kokonaan ilman töllötintä. Koska olen kroonisesti kykenemätön keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, en ole oikein osannut istua sohvannurkassa neulomassa ilman telkkaria. Onneksi äänikirjat on keksitty, sillä muuten en tiedä mitä kaikille tilauksille kuuluisi tällä hetkellä. Vanhan television vika osoittautui sellaiseksi, että korjaaminen oli mahdotonta. Jouduimme siis flunssaviikon ratoksi käymään ihan lähiprismassa hakemassa uuden. Nyt on neuloja tyytyväinen, kun taas pääsee katsomaan miten kuorot sotivat ja tähdet tanssivat ja lapsetkin näkevät oleellisen pikkukakkosensa.

Ensi viikkoon mennessä Elämänlangalla päästään ehkä näkemään jotain valmista, sillä hihatin on loppusuoralla ja samoin yhdet tilatut polvisukat. Viikonloppuna on kuitenkin luvassa myös vaarin hautajaiset, joten katsellaan tunnelmia sitten tuonnempana.

Tautista

Elämänlangalla podetaan juuri nyt tappoflunssaa, eikä täällä ole oikein mitään nähtävää. Ääni on maassa, nenä tukossa, kuume nousussa ja mietin millä ilveellä saan iltapäivällä haettua eskarilaisen, ruokittua lapset ja vietyä molemmat merirosvosynttäreille. Ainakaan en näemmä ole sellaisessa kunnossa, että menisin Sellolle etsimään mitään merirosvorekvisiittaa saatika sitten lahjaa päivänsankarille.

Tänään joudun siis luovuttamaan ja ryömimään takaisin petiin, mutta jos yritettäisiin ensi viikolla uudelleen Elämänlankaa?

Iloja ja suruja

Elämänlangalla on viikon mittaan tapahtunut paljon ja tuntuu aivan käsittämättömältä, että vasta viikko sitten kirjoittelin seurakuntavaaleista. Ihan ensimmäiseksi haluaisin kiittää kaikkia kommentoijia, olen saanut hirveän hyvää palautetta. Olen myös ilolla seurannut, kuinka vaalit ovat saaneet näkyvyyttä ja ennakkoäänestys on ollut vilkasta. Nyt ennakkoäänestys on päättynyt, mutta varsinainen vaalipäivä on vielä tulossa, eli vielä tämän viikon sunnuntaina ehtii vaikuttaa.



Kuluneen viikon suurin ilonaihe ei kuitenkaan suinkaan ole liittynyt kirkollispolitiikkaan vaan aivan perhepiiriin: Joel täytti tiistaina neljä vuotta ja eilen juhlittiin pienellä porukalla ja vähimmän vaivan periaatteella synttäreitä. Paikalla olivat entiset Harmonia-kämppikset, yhden heistä isä, minun veljeni, vanhempani sekä tuttavaperhe lähinaapurista. Uudemmille tuttaville olikin hauska tehdä esittelyjä epätavallisista perhesuhteista, mutta kuten paikan päällä todettiin, onko sillä nyt niin väliä ollaanko sukua vai muuten vaan perhettä. Harmonia-kämppikset olivat leiponeet mokkapaloja, mutta muuten Fazerin, Ehon ja Myllyn parhaan äidit tekivät meidän äitien juhlatarjottavat.



Päivänsankari alkaa nyt olla sen verran iso, että paketit kiinnostivat oikeasti. Suurimman ilonkiljahduksen kirvoitti lahjapaperista esiin kuoriutunut uusi juna brio-junarataan, sillä puinen klassikkolelu on Joelin ehdoton suosikki ja rata rakennetaan joka päivä ja usein monta kertaa päivässä. Lisäksi paketeista löytyi mm. Miina ja Manu -kirjoja sekä paperilla että äänikirjana, palapelejä sekä Joelin ihkaensimmäinen radio-ohjattava auto.

Synttärien jälkimainingeissa pienenä harmin aiheena oli se, että Joel sai pitkästä aikaa yöllä hirveän yskänkohtauksen ja oli suorastaan surkea, mutta onneksi maanantai on hänelle vapaapäivä tarhasta ja voimme viettää ihan rauhallisen kotipäivän.



Viikon suuri suru on torstaina tullut suru-uutinen vaarini kuolemasta. Vaari oli jo 82-vuotias, ja kun hän pari viikkoa sitten joutui sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi oli jo melko oletettavaa, että lähdön hetki on käsillä. Itse ehdin käydä katsomassa häntä viime viikon viikonloppuna, kun äitini patisti kaikkia lähisukulaisia vuorotellen käymään.

Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että kaikki isovanhempani ovat asuneet lähellä ja ovat olleet vielä elossa ja hyvissä voimissa lapsuusvuosinani, joten minulla on vaaristakin paljon lämpimiä muistoja paitsi erilaisista sukujuhlista myös aivan arjesta. Mummi ja vaari asuivat ala-asteeni tuntumassa, ja usein meninkin koulusta sinne enkä kotiin. Silloin kun vaari vielä oli työelämässä hän rakensi taloja ja hän osasikin aina asiaankuuluvasti ihastella niitä puutyöprojekteja jotka toin nähtäväksi. (Minähän olin, uskokaa tai älkää, koulussa täysin avuton tekstiilityössä ja siirryin puutyöhön heti kun meidän vanhanaikaisessa kyläkoulussamme ymmärrettiin, että tytötkin voivat haluta tehdä puutöitä enemmänkin kuin opetussuunnitelman pakollisen pätkän.) Muistan hänen rakennelleen pienen hirsimökin muotoisia lintulautoja ja askarrelleen metallisista kaljatölkeistä miniatyyrikeinutuoleja. Viimeksi mainittuihin saatto törmätä mitä kummallisimmissa paikoissa, esimerkiksi Riihikallion pienen pankkikonttorin tiskiä koristamassa.

Viimeisinä vuosinaan vaari oli fyysisesti huonossa kunnossa ja satunnaisesti muistikin petti, mutta viimeiseen asti hän kuitenkin tuntui tunnistavan lähisukulaiset. Siksi otinkin haikeuden sekaisella ilolla vastaan uutisen, että kun hautajaisten aika loppukuusta koittaa, tulee vaarin siunaamaan hänen omasta pyynnöstään serkkuni Tarmo, joka joku vuosi takaperin sai pappisvihkimyksen. Äitini sanoi, ettei hän olisi millään voinut esittää serkulleni sellaista pyyntöä koska vaari ja Tarmo olivat aina niin läheiset, mutta minusta juuri läheisyys tekee asian niin luontevaksi.

Näissä haikeissa tunnelmissa Elämänlangalla siis lähdetään tähän viikkoon. Ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa.

Kirkollispoliittista

Elämänlankaa on yleensä neutraali vyöhyke, enkä yleensä muutenkaan hirveästi mainosta teologiuttani. Pyrin yleensäkin pitämään kiivaissa keskusteluissa matalaa profiilia ja sovittelemaan pikemminkin kuin vahvasti julkisesti puolustamaan mielipiteitäni. Viimeaikaisten tapahtumien jäljiltä haluan kuitenkin ottaa ihan virallisesti kantaa ja muistuttaa vielä kirkkoon kuuluvia tai vasta elokuun puolenvälin jälkeen kirkosta eronneita lukijoita, että seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään. Seurakuntavaalien äänestysprosentti on yleensä hyvin alhainen, joten jokaisella äänellä on väliä. Ja, kuten eräs ystäväni huomautti, moni on nyt herännyt huomaamaan että äänestämättä jättäminen saattaa hyvinkin olla ääni konservatiivisiivelle.

Myönnän itsekin olleeni kirkollisvaaleissa aiemmin nukkuvien puolueessa. Nyt äänestän kuitenkin sen kirkon puolesta, jollaiseen haluan kuulua. Minun kirkkoni rakastaa ja hyväksyy. Minun kirkossani on tilaa. Minun kristinuskoni ydin on pienoisevankeliumissa, Joh 3:16: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." Mikäli ei tunne ehdokkaita, kannattaa tältä samanlaiselta linjalta lähtevää kandidaattia etsiä Tulkaa kaikki -listoilta oman seurakunnan kohdalta. Kannattaa muuten myös tutustua ehdokkaiden näkemyksiin seurakuntavaalikoneessa, vaikka kaikkien seurakuntien ehdokkaat eivät olekaan sitä täyttäneet.

Itse olen taustaltani perusluterilainen, olen ollut seurakuntanuorissa ja suuntasin sitten teologiseen tiedekuntaan aikomuksenani lukea papiksi mutta tutkimustyö vei mennessään. Olin jo teini-ikäisenä kehittänyt vahvan mielenkiinnon Raamattuun, ja vaikka teologinen tutkinto on hyvin laaja-alainen olen aina mahdollisuuksien mukaan keskittynyt Uuden testamentin eksegetiikkaan eli historiallis-kriittiseen Uuden testamentin tutkimukseen. Saan näppyjä, päänsärkyä ja tuskallisia kouristuskohtauksia siitä tavasta, jolla esimerkiksi taannoisessa Ajankohtaisen kakkosen homoillassa siteerattiin Raamattua aseena, ottamatta lainkaan huomioon kohtien kontekstia, alkuperäistä kirjoitustarkoitusta ja historiallista taustatilannetta. Minun kristinuskoni ydin on rakkaus, ja se loisti eri suuntien kristittyjä edustavien keskustelijoiden puheissa valitettavan vahvasti poissaolollaan.

Minun kirkkooni mahtuu myös keskustelua ja erilaisia mielipiteitä, mutta minua ahdistaa se tapa, jolla Ajankohtaisen kakkosen keskustelu nosti hyvin konservatiivisten ja osin täysin toisiin liikkeisiin kuin Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien kristittyjen äänen kirkon ääneksi. Minua pelottaa ottaa julkisesti näin vahvasti kantaa, mutta tämä asia on minulle hyvin tärkeä ja haluan tällä tavalla ilmaista omalta osaltani sen, että konservatiivien äänet ovat vain pieni osa kirkon kirjavaa kenttää. Äänestyspäätöksen ja tämän blogimerkinnän lisäksi olen toiminut liittymällä viimein Yhteys-liikkeeseen ja antamalla luvan julkaista nimeni liikkeen jäsenlistalla webissä. Yhteys on ekumeeninen solidaarisuusliike, joka pyrkii edistämään seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoista kohtelua sekä kirkoissa että yhteiskunnassa. Olen itse identifioitunut biseksuaaliksi niin kauan kuin minulla ylipäätään on ollut asialle joku nimi, ja ystäväpiirissäni on kaikenlaisia suuntautumisia täysin heterosta umpihomoon. Haluan, että siinä kirkossa johon itse kuulun on meille kaikille tilaa.

Elämänlangan kirkollis- ja seksuaalipoliittinen kannanotto päättyy tähän. Palaamme ensi viikolla normaaliin lähetykseen ja esimerkiksi neutraaleihin neuleaiheisiin.