Fludssa

Koska olen kipeä, enkä jaksa mennä kylmälle parvekkeelle valokuvaamaan mukillista Finrexiniä, kansa voi kuvitella tähän merkintään valokuvan Neulovat puput -mukista, joka on täynnä kuumaa punaista flunssajuomaa.

Olen sitä tyyppiä, joka yleensä sairastuu deadlinen jälkeen. Olin siis puolittain ajoittanut itselleni stressiflunssan tälle viikolle, kun käsikirjoitus saadaan lähtemään. Tällä kertaa meni kuitenkin pieleen, ja jo perjantaina nousi lämpö vaikka olisi ollut vielä vaikka mitä tehtävää.

Viikonloppu menikin sitten niin sanotusti harakoille, kun pisin pätkä jonka pysyin tolpillani ilman päiväunia taisi olla yhteensä viisi tuntia ja sekin kahvin ja särkylääkkeen voimalla. Kuume ei sentään noussut korkeaksi, vaan lämpö jäi ajelehtimaan jonnekin 37,5 asteen kieppeille, mutta kehitin ikävän yskän. Edelleen on rintakehän ympärillä puristava kipeä tunne, mutta elättelen toiveita, että vointi on näin alkuviikosta menossa parempaan suuntaan eikä tauti ole mennyt keuhkoputkiin.

Työ etenee kuitenkin hitaasti, mutta varmasti. Ruutupiirroksia on luettu ja korjattu, ja olenpa kiireellä koeneulonut yhtä huiviakin vielä kertaalleen. Juuri tällä hetkellä käsikirjoituksen kokonaisversio on vaihteeksi Langankuluttajan luettavana, josko vielä jotain viilattavaa löytyisi.

Kohta on päätettävä, että se on valmis. Hirvittää.

Halusin vain pistäytyä kysymässä...

...että mistä näitä virheitä oikein tulee? Käsikirjoituksessa on oikolukukierros n+1 menossa, ja joka kerta kun selaan ruutupiirroksia tai saan kommentteja uudelta lukijalta on jotain korjattavaa. Aina vain pienempää, toki: Ruutupiirroksesta löytyy nurja silmukka joka onkin muuttunut oikeaksi tai pilkut ovat taas menneet ihan mihin sattuu. Asiat on ilmaistu epäselvemmin kuin voisi, tai joku ruutupiirros on nimetty otsikossa eri tavoin kuin tekstissä.

Vaikka tuntuu siltä, että tämä ei lopu koskaan, on ihan lähipäivinä uskallettava päästää irti. On todettava, että kun viisi silmäparia on katsonut asioita läpi niin samaan aikaan kuin vuorotellenkin, kun on korjattu, tarkistettu ja korjattu taas, niin työ alkaa olla valmis. Silti mielen pohjalla on koko ajan kuitenkin pelko siitä, että jotain kriittistä jää kaikesta huolimatta huomaamatta, ja virheet valmiissa kirjassa harmittavat ihan hirvittävästi. On vaikea tietää, missä vaiheessa on tehnyt parhaansa, ja on aika lopettaa.

Nyt vielä työn touhuun, metsästämään niitä viimeisiäkin virheitä. Jokohan ensi maanantaina voin sanoa, että käsikirjoitus on lähetetty? Oli miten oli, silloin kuitenkin uutta Elämänlankaa.

Vaihtokauppoja

Kuten ehkä joskus on käynyt ilmi, Elämänlangalla ompelukone ei ole ystävä. Syksyllä kuitenkin uhkasi pahasti käydä niin, että joudun ompelemaan, koska tulin ilmoittautuneeksi Gloriana-larppiin. Peli sijoittuu viktoriaaniseen aikaan joten puvustus on aika tärkeässä osassa. Korsetin saan onneksi lainaksi, mutta kaapista ei kumma kyllä myöskään löydy valmista viktoriaanista pukua.

Aihe tuli puheeksi päivänä muutamana ystäväni Marin kanssa, josta tulee isona ompelija. Mari suhtautuu neulomiseen suurin piirtein samoin kuin minä ompeluun, joten teimme diilin vaihdetuista työtunneista: Mari ompelee minulle hameen ja liivin, ja minä neulon Marille jakun.

Lauantaina teimme sitten shoppailukierroksen Helsinkiin: ensin kävimme Eurokankaassa ja löysimme kaunista oliivinvihreää satiinia (joka on liian kiiltävää ollakseen viktoriaanis-period, mutta se on nyt voi voi), ruskeanvihreää puuvillaa sekä päällystettäviä nappeja. Sitten suuntasimme Menitaan josta tarttui mukaan punaista Flavia Babyä pienen jakun verran.



Olen mallitilkkuillut sileää ja selaillut mallikirjoja ja varovasti aloittanut palmikkomallitilkkuja, ja luulen että perusidea alkaa olla kasassa. Jos jakusta tulee kiva, niin ehkä tästä sitten tulisi ohje johonkin Ullaan pitkästä aikaa?

Ullasta puheenollen, kai kaikki ovat jo huomanneet Ullan ylläriekstran, joka ilmestyi viikonloppuna? Nyt ovat siis netissäkin ne sukkaohjeet, joita Ullan ja Taito-lehden yhteistyö poiki. Kipin kapin katsomaan!

Nyt jatkamaan uusien suunnitelmien asemesta kirjan katselua, loppusuora jo häämöttää kun vielä pari viikkoa jaksaa! Ensi viikolla sitten taas lisää Elämänlankaa.

Lomalla

Perjantaiaamuna heräsin ennen seitsemää, ja jo vähän jälkeen seitsemän istuin editoimassa kirjan tekstejä. Kuuden hyvin intensiivisen työtunnin jälkeen ensimmäinen versio kokonaisesta käsikirjoituksesta lähti ensimmäiselle oikolukukierrokselle, ja paria tuntia myöhemmin minä puolestani lähdin kahden vuorokauden täydelliselle nettilomalle irti ircistä, blogeista, facebookista ja sähköposteista. Puhelimenkin pistin äänettömälle ja sanoin jo aamusta vanhemmilleni, jotka ottivat lapset viikonloppuhoitoon, että jos joku hätä tulee niin Teemulle voi soittaa.

Irrottautuminen arkirutiineista onnistui loistavasti, kun suuntasin ensimmäisen kerran sitten abiristeilyn ruotsinlaivalle viiden hyvän ystäväni (ja yhden vauvan sekä hänen hoitoavukseen otetun teini-ikäisen) kanssa. Tulostin kyllä reissuun mukaan ensimmäiset oikolukuversiot kaikista kirjan ruutupiirroksista, mutta matkaseurani uhkasi takavarikoida paperit ja piirtää kääntöpuolille rivoja kuvia tai pelata piirrustusseurapeliä mikäli yritän koskeakaan töihin viikonlopun aikana. Koska koko nipun tulostamiseen oli vierähtänyt tovi jos toinenkin, katsoin parhaaksi jättää paperit hyttiin.



Vierailimme mennen tullen laivan karaokessa, jossa jyrkästi kieltäydyin laulamasta. Tanssitin seurueeseen kuulunutta viehättävää nuorta naishenkilöä hitaita, kun yökerhossa bändi soitti sopivan teininostalgiakappaleen. Pelasimme totuutta ja tehtävää ensin yökerhossa ja sitten hytissä puoli kuuteen aamulla ja nuokuimme sitten sateisessa Tukholmassa.

En edes etsinyt lankakauppoja, koska olin matkaseurueen ainoa neuloja. Kävimme yhdessä matkalle osuneessa sarjakuvakaupassa josta ostin jatkoa alkuperäiselle Muumi-sarjakuvakokoelmalleni. Ajoimme metrolla jonka lippuvaatimusten selvittely lankesi minulle natiivina ruotsinpuhujana. Näimme kuninkaanlinnan. Lounastimme viehättävässä minimaalisessa kasvisbuffetravintolassa vanhassa kaupungissa sekä vierailimme SF-bokhandelnissa josta mukaan tarttui pari peliä sekä John Ajvide Lindqvistin romaani Lilla stjärna. Yhden ystävän kanssa kastuimme läpikotaisin, kun erkanimme seurueesta ja kävelimme kaatosateessa laivalle päiväunille sillävälin kun muut vielä jäivät kahville. Toisen illan hyttibileet olivat vaisummat, kun unisina pelasimme Once Upon a Time -tarinankerrontapeliä ja menimme sitten yhden aikoihin nukkumaan.



Paluu Helsinkiin oli eksoottinen, kun kaupunki oli Tukholmaan verrattuna täysi tropiikki. Oli kuumankosteannihkeää ja painostavaa, ja isot hikihelmet nousivat iholle. Loman kruunasikin sitten alkuyön loistava ukonilma, jonka veroista en muista ennen nähneeni. Maanantaiaamuun herääminen olikin oikein viehättävää, kun lämpötila on laskenut inhimillisiin lukemiin.

Tällaisen pikkuloman jäljiltä on taas hyvä lähteä tekemään kirjan editointia: ensimmäisen oikolukukierroksen tulokset palautuivat viikonlopun aikana, mutta käsikirjoitus meni vielä niine kommentteineen toiselle lukijalle sillävälin kun ensimmäinen lukee vielä toisen kierroksen samalla numeroita tarkistaen ja vähän ruutupiirroksiakin sillä silmällä katsellen. Itse ryhdyn tekstin paluuta odotellessani tuijottamaan mainittuja ruutupiirroksia silmä kovana, vaikka omalle työlleen tietyti onkin sokea. Jokaisella tarkistuskierroksella kuitenkin aina löytyy jotain, ja kun tarkistajia on useita joista osa on itse tekoprosessin ulkopuolisia, tavoitamme toivottavasti valtaosan mahdollisista virheistä jo ennen painoon menoa.

Myönnettävä on, että nämä työvaiheet ahdistavat kaikkein eniten, sillä tietysti haluan saada aikaiseksi mahdollisimman virheettömän lopputuloksen, ja otan hirveän henkilökohtaisesti sen jos ja kun valmiiseen kirjaan kaikesta tarkistamisesta ja oikoluvusta huolimatta virheitä livahtaa.

Nyt kuitenkin minimoimaan tätä ahdistusta jo ennakolta eli työn touhuun. Ensi viikolla jälleen lisää Elämänlankaa.

Inspiraatio

Silloin kun Punokset puikoille valmistui, minulla oli takki täysin tyhjä. Neuloin kirjaneuleiden valmistuttua kuukausitolkulla pelkkiä pieniä peittotilkkuja sukkalangoista, kun päässä ei kertakaikkiaan liikkunut mitään. En pystynyt tekemään edes sileitä sukkia, saati mitään pintaneuleita. Joko prosessi on nyt ollut kivuttomampi tai jotkin taidot ovat karttuneet, sillä neulominen sujuu edelleen mainiosti.



Itseasiassa jopa uusien ohjeiden kirjoittaminen sujuu! Tarvitsin Ropeconiin jotain helppoa neulottavaa, joten nappasin mukaani vyyhdin Wollmeisea, ja esitelmiä kuunnellessa sekä pelinjohtaessa syntyi baskeri joka sai nimekseen Timotei. Mallina minulla oli jälleen kerran viehättävä ystäväni Hanna, ja ohje on myynnissä Ravelry-kaupassani.



Upouuden lisäksi on puikoilla ollu lisäksi parikin työtä tulevasta kirjasta. Mielestäni on tässä vaiheessa prosessia erinomainen merkki, että en ole lopen kyllästynyt kirjan ohjeisiin, vaan haluan neuloa samoja vaatteita ihan itsellenikin. Sattuneesta syystä nämä puikoilla olevat on kuvattu melko obskuuristi, mutta voin kertoa että Cashcottonista on tulossa hihatin. Kirjaa varten sama asuste neulottiin pitsineulepaksuisesta silkistä, mutta tästä minun versiostani on tulossa tiiviimpi ja vähemmän hentoinen käyttövaate eikä hienosteluasuste.



Koska Cashcottonissa on angoraa, se karvaa melkoisesti varsinkin kun kädet hikoavat helteessä. Niinpä en kehdannut ottaa hihatinta mukaani kun menin roolipelaamaan allergikkoperheeseen. Sen sijaan nappasin käsiini Timotei-baskerista jääneen Wollmeisevyyhdin puolikkaan, ja ryhdyin neulomaan kärjestä aloitettavia sukkia. Näissäkin on kuviopuoli kuvassa alaspäin, ihan pelkkää sileää ei siis ole luvassa.

Näissä neulemyönteisissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla sitten uudet kujeet!