Jännitysnäytelmä Agatha Christien tapaan

Kymmenen nuorta neulojanaista meni Tallinnaan keskenään.
Kun yksi laivasta putosi oli jäljellä yhdeksän.

Yhdeksän nuorta neulojanaista lähti taksilla matkahan.
Kaikki ei mukaan mahtuneet, pääsi perille kahdeksan.



Kahdeksan nuorta neulojanaista tahtoi lankoja enemmän.
Yksi lankalaariin katosi, jäi jäljelle seitsemän.

Seitsemän nuorta neulojanaista ja lankakauppa uusi:
kun yhdeltä kroonit loppuivat oli jäljellä heitä kuusi.

Kuutta nuorta neulojanaista kutsui tauko ja sushiriisi.
Sai yksi ruodon kurkkuunsa, jäi jäljelle heitä viisi.

Viisi nuorta neulojanaista kovan ujelluksen kuuli.
On neljä vielä jäljellä kun yhden heistä vei tuuli.



Neljä nuorta neulojanaista osti Addin puikkoja kasan.
Kun yhden puikko lävisti oli kolme jäljellä tasan.

Kolme nuorta neulojanaista juhli pitoja Olde Hansan.
Yksi heistä halkesi, vaan kaksi vältti sen ansan.

Kaksi nuorta neulojanaista tuli satamaan aikaiseen.
Vain yksi jatkoi matkaansa, toinen tipahti altaaseen.



Yksi nuori neulojanainen kantoi saalista yksinään.
Kun hän sortui taakkansa alle ei jäänyt jäljelle yhtäkään.


P.S. Tämä Elämänlanka perustuu tositapahtumiin vain löyhästi. Yhtään neulojaa ei vahingoitettu kuvauksissa.

Sukkaputki

Olin jo pohtinut mielessäni tämän maanantain Elämänlangan aiheeksi sukkia. Sopivasti sitten Neulontai julisti sukka-bingoloton, joskin laitoin sukka-aiheen vielä hetkeksi uudelleenharkintaan kun tuntui siltä, että puoli neuleblogistaniaa tarttui aiheeseen. Toisaalta, eikö tämä osoita, että sukka-aihe on neulojilla sydäntä lähellä?



Oman neuleurani alkutaipaleella vältin sukkia pitkään. Kuvittelin, että sukka olisi vaikea neulottava, erityisesti se kantapää josta moni kauhistellen puhui. Sukkien neulomiseen ajauduin yksinkertaisesti ylpeydestä: kaveri pyysi tekemään sukat, enkä kehdannut tunnustaa etten osaa. Ensimmäisistä sukista tuli oikein hyvät eikä se kantapääkään ollut niin vaikea. Vaikka en jäänytkään kerrasta koukkuun, eivät sukat enää pelottaneetkaan. Nykyään osan aloittaa sukan sekä varresta että useammalla tavalla kärjestä ja osaan tehdä ilman ohjetta ainakin kolme erilaista kantapäätä. Mukavimmalta ja omimmalta tällä hetkellä tuntuu ranskalainen eli kiilakantapää.



Minulla meni vuosia myös ymmärtää, miksi sukkia markkinoitiin mukavasti mukana kannettavaksi projektiksi. Pakkasin miten hyvin tahansa, aina silmukat putosivat puikoilta ja pitkä pätkä purkautui. Addin puikkonallet toivat minulle aivan uuden valaistuksen, ja ostettuani ensimmäiset nalleni olenkin kantanut sukkia lähes aina laukkuneuleena. Himoitsen itselleni Lean esittelemää Knitziä, mutta en ole saanut hankittua sellaista.



Pyöröpuikoilla en ole sukkia oppinut neulomaan, vaikka osaankin magic loopin tarvittaessa. Sukkapuikoissa on sitä jotain, erityisesti puisissa sukkapuikoissa. Ainoat aktiivikäytössä olevat metallipuikkoni ovat Tuulian minulle lähettämät värikkäät alumiinipuikot. Muuten suosin esimerkiksi bambua, tosin viimeksi olen ihastunut Knitpicksin koivuviiluisiin Harmony-sukkapuikkoihin ja erityisesti niiden teräviin kärkiin. Vaikka en neulokaan parin molempia sukkia rinnan, en kärsi erityisen pahasta toisen sukan syndroomasta.



Sukkapuikoille neulekäsialani ei ole erityisen ystävällinen, sillä vaikka muissa töissä joudun usein ottamaan pienemmät puikot kuin ohjeessa, neulon sukkia niin tiukasti että tutut ovat lanseeranneet käyttöön termin Kristel-pelti kuvaamaan syntyvää neulepintaa. Eniten neulon 2,5-millisillä puikoilla, joskin erityisesti ohuissa sileissä sukissa 2,25 tekee mukavan napakan pinnan. Puikkoni ovat aina jonkinlaisella kiemuralla, ja joitain puikkoja olen onnistunut jopa katkaisemaan neuloessani.



Alkuvuodesta Elämänlangalla on ollut vallalla sukkaputki, ja valmistuneita parejakin taitaa olla neljä tai viisi. Tällä hetkellä kesken ei ole kuin kolme paria: yhdet perussukat, yhdet sukat valmiista ohjeesta ja yksi oma neulesuunnittelukokeilu. Sukkien neulominenhan on melkoisen pehmeä lasku myös neulesuunnittelupläähin jälkeiseen elämään, sillä periaatteessa tarvitsee vain sommitella pintaneule perussukkaan. Pidän pitsi- ja palmikkosukkien neulomisesta, mutta sileitä perussukkiakin tulee tehtyä. Sukkarintamalla kokemuksistani puuttuvat lähes kokonaan kirjoneulesukat. Uutta opeteltavaa olisi myös sukkien perusrakenteessa. Hyllystä tosin löytyy Cat Bordhin New Pathways for Sock Knitters, joten minun ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Olen neulonut useiden suunnittelijoiden sukkia ja ihastunut moniin ohjeisiin. Ykköspaikalla mielessäni on kuitenkin edelleen Nancy Bush, joka on ilmielävä sukkien jumalatar.



Sukkalangoissa olen kokeillut niin täysvillaa kuin keinokuitu-, puuvilla-, silkki- ja jopa kashmirsekoitteita. Bambusukkalankaakin on hyllyssä, mutta siihen en ole vielä ehtinyt. Tällä hetkellä olen ihastunut sävyvärjättyihin merinovillasukkalankoihin, esimerkiksi Jitterbugiin ja Shibuiknitsin Sockiin, mutta mielellään neulon myös Opalin, Regian tai Fortissiman tapaisia perusvillasekotteita. Kuviovärjättyjä sukkalankoja olen neulonut hyvin vähän.

Tällaisia sukkaeväitä siis Elämänlangalla. Kukahan aloittaisi seuraavaksi huivimeemin?

Itämaisissa tunnelmissa

Päivänä muutamana kuriiripalvelun poika soitti ja tiedusteli, olisinko mahdollisesti kotona seuraavana iltapäivänä. Lähettipojan vierailuhan toki piristääkin kotiäidin iltapäivä kummasti.

Paketti oli Japanin amazonilta, ja se sisälsi kolme neulekirjaa ja yhden virkkauskirjan joka tosin jo kuvaushetkellä oli mennyt uuteen kotiinsa. Elämänlangallahan virkkuukoukkuihin perinteisesti suhtaudutaan epäilyksellä.



Japanilaiset mallineulekokoelmat ovat olleet toiveissa ja hankintalistalla jo vuosikausia, mutta tilaaminen on aina syystä tai toisesta jäänyt. Nyt uusimmassa Interweave Knitsissä oli kirjojen esittelyt ISBN-numeroineen päivineen, joten uskaltauduin viimein tilaamaan. Englanniksi kirjojen nimet ovat ilmeisesti Knitting Patterns 500, Knitting Patterns 300 ja Knitting Patterns Book 300. Ennestään kirjastostani lötyykin jo 250 neulepinnan kokoelma.

Pidän näistä japanilaisista neulepinnoista kovasti. Tietenkin malleissa on paljon tuttua, mutta myös yllättäviä elementtejä. Erityisesti kuvioiden yhdistelmät ovat huomattavan erilaisia kuin mitä länsimaisissa neulekirjoissa yleensä näkee. Ruutupiirrokset ja valokuvat ovat niin selkeitä, ettei minkäänlaista japanintaitoa tarvita, ja vieraammat symbolit selitetään paitsi tekstillä myös kuvin. Yhdessä kirjoista on lähinnä pitsineuleita, muissa kahdessa on sekä pitsiä että palmikoita. Vaikka edelleen pidän kiinni väittämästäni, että en koskaan enää neulesuunnittele, täytyy myöntää useammankin pintaneuleen kutkuttelevan mieltä. Katsotaan missä vaiheessa mallitilkun pojan koston paluu iskee.



Toinen kirjahankinta menneeltä viikolta on vähemmän neulesuunnittelullinen: vaikka hyllyssä jo onkin koko Potter-sarja alkuperäiskielellä, myös käännökset kiinnostavat. Tässä lieneekin maisterille puuhaa lähipäiviksi, kun voi käpertyä sohvannurkkaan neulomaan mallitilkkuja ja lukemaan Harry Potteria. Vanhempi jälkeläinenkin on käytännöllisesti hajasijoitettu isovanhempien luokse pohjanmaalle, joskin epäilen että pienemmän ruokkiminen ja leikittäminen ajaa prioriteettilistassa neulomisen ohi.

Nyt velhomaailman ihmeet jo kovasti houkuttavat luokseen, ja keskeneräinen sukkakin olisi mukavasti loppusuoralla. Kuppi kahvia vielä seuraksi, niin mikäs sen mukavampi tapa aloittaa päivä?

Rauhallista Hiljaista viikkoa ja hyvää pääsiäistä. Ensi maanantaina taas uutta Elämänlankaa.

Ohjeellista

Elämänlangalla podetaan edelleen neulesuunnittelulamaa viime viikon ihanista messuostoksista huolimatta. Viime viikolla yritin turvautua jopa siivousterapiaan, sillä tunnetustihan epämieluisien asioiden tekeminen rohkaisee ryhtymään miellyttävämpiin puuhiin. Lopputuloksena Harmoniassa on jynssätyt vessat ja hyvin siisti kuiva-ainekaappi, mutta ei uusia neulesuunnitelmia.

Yhtä huivia sentään aloitin, mutta muutaman sentin jälkeen tuomitsin yritelmän auttamattomasti mörvelöksi, purin sen ja aloitin Arteenin suorastaan huikaisevan ihanaa Aquila-huivia viikonloppuna ilmestyneestä uusimmasta Ullasta. (Pahoittelen huonoa kuvaa. Pingottamaton pitsi on vaikea kuvattava.)



Neuloessani viime aikoina lähinnä peittotilkkuja (niitä on jo yli 40) ja perussukkia olen pohdiskellut suhdettani neuleohjeisiin. Olen alunperin ollut itse ohjeista neulova, mutta en orjallinen ohjeen noudattaja. Ullaan suunnitteleminen ja kirjan tekeminen ovat opettaneet arvostamaan ohjeiden tekijöitä vielä entistäkin enemmän.

Viime kuukausien vakava neulesuunnitteluplääh on opettanut minut nauttimaan valmiista ohjeista aivan uudella tavalla. En ole koskaan neulonut näin paljon ja jatkuvasti muiden tekemistä ohjeista näin vähällä improvisoinnilla. Hyvän ja selkeän ohjeen seuraaminen on monin verroin rauhoittavampaa ja rentouttavampaa kuin ohjeen kirjoittaminen itse. Olenkin nyt yrittänyt lähestyä suunnittelulamaa ajatuksesta, että nyt minulla on aikaa toteuttaa edes joku niistä kymmenistä ihanista ohjeista joita en omien suunnitteluprojektieni keskellä ole ehtinyt neuloa. Nyt pitäisi sitten vain osata olla ottamatta stressiä siitä, että haluaisi neuloa kaiken mahdollisen muiden suunnitteleman ihanuuden.

Nyt maisteri suuntaa takaisin neulepuikkojen ääreen, tai kenties jatkamaan viime viikon siivousterapiaa. Ehkä suunnittelulamakin sitten vähitellen hellittää.

Lankeemus

Viime vuosina olen Lankahamstereiden jälkimainingeissa onnistunut jatkamaan langanostolakkoa pitkälle kevääseen. Tänä vuonna näin ei kuitenkaan päässyt käymään, siitä pitivät Wanhassa satamassa viikonloppuna järjestetyt kädentaitomessut huolen. Puolustaudun kuitenkin toteamalla, että viime aikojen vetämättömään oloon tarvittiin selvästi lankaterapiaa, ja lisäksi kevennän kuitenkin lankavarastoani vähintään saman verran lankahamsteripalkintojen muodossa.



Messuilla oli toinen toistaan houkuttelevampia ständejä: lasia, puuta, keramiikkaa ja tietenkin käsityötarvikkeita ja lankoja. Studio Himalayalla oli lankoja raakasilkistä, tiibetinlampaasta ja hampusta sekä kauniita luisia ja puisia nappeja. Kävin tervehtimässä Kanervaa ja Villakettua ja ihastelemassa Angorinan lankoja.



Vastustin kiusauksia hyvin, kunnes tulin Titityyn tiskin ääreen. Olen himonnut Shibuiknitsin wasabinvihreää merinovillasukkalankaa siitä lähtien, kun näin sitä Leppävaaran neuletapaamisessa muutama viikko sitten. Kun vielä Jenni, johon sattumalta törmäsin Wanhan sataman ovella esitteli ostoksiaan olin mennyttä naista. Kuten kuvasta näkyy, en tyytynyt ihan vain vihreisiin sukkalankoihin, vaan mukaan tarttui myös punaista ja keltasävyistä. Kuvittelin selviäväni ostamatta vihreitä ohuita huivilankoja, kun näytillä oli vain kaksi vyyhtiä, mutta sitten tiskin alta löytyi lisää.



Kun repsahdus kerran jo oli tapahtunut, ei vastustuskyvystä ollut enää Priiman osastolle päästyäni mitään jäljellä. Minulla oli alunperin hyvä aikomus odottaa ja ostaa vironvilloja vasta keväämmällä kun irc-kanava #neulonta tekee retken Tallinnaan, mutta villojen väriloisto oli minulle liikaa. En tiedä mitä näistä tulee, mutta harkitsin Ene's Scarfia ja Ullassa ollutta Revontulihuivia.



Koska lankatiskit saivat minut henkilökohtaiseen konkurssiin, kruunasin sitten vielä shoppailun ostamalla Harmony-sukkapuikkosetin. Olen katsellut tuota eri nettikaupoissa jo jonkin aikaa, mutta en ole arvannut tilata koska minulla ei ole ennen ollut 15-senttisiä sukkapuikkoja. Luonnossa puikot eivät kuitenkaan näyttäneet niin lyhyiltä kuin pelkäsin, joten uskalsin sitten investoida. Yhteenvetona messuostoksista voisinkin siis sanoa, että onneksi kaalisoppa on hyvää ja edullista, sillä sitä Elämänlangalla taidetaan syödä ahkerasti lähiaikoina.

Nyt maisteri suuntaa tutkimaan lankahamsteriblogeja, josko kaikki apuemännät olisivat jo tehneet yhteenvetonsa ja suuri palkintojen jako voi alkaa. Ensi viikolla uutta Elämänlankaa.