Kesätunnelmia

Koska maisteri Elämänlangalla ei viimeviikkoisesta kirjoituksesta huolimatta ollut tarvetta metsästää kesäheilaa, keskikesän juhla sujui leppoisasti "kotikotona" Tuusulassa. Neulomukset edistyivät suuria määriä, mutta koska kaikki tekeillä oleva liittyy kirjaprojektiin, suoritetaan Elämänlangalla nyt vanha kunnon "katsokaa, vanhoja käsitöitä" -harhautus. Ensimmäistä kuvaa tehostetaan vielä hymyilevällä sylilapsella.



Mummu oli ennen lastenlasten saapumista käynyt ladonvintillä, josta löytyi mofan vanha heppakeinutuoli. Koska mofa on itsekin Joelin ikäisenä kiikkunut tuolissa, ei hän muistanut reiman ratsun alkuperää. Kotitekoinen tuoli varmasti kuitenkin on, kenties mofan isän tai kummisedän taiteilema. Kuten kuvasta näkyy, saavutti tuoli suosion tuoreimmankin sukupolven parissa.



Nea juoksutti mummua ja mofaa kerran toisensa jälkeen "pienessä mökissä" eli mofan lapsuudenkodissa, jossa maisteri itsekin ennen Harmoniaan muuttoa asusteli. Vintiltä löytyi hieman erilaisia aarteita, eli käsityötodisteita ajalta ennen neuleinnostusta. Isä meidän -taulu on pistelty luultavasti myöhäisessä teini-iässä ja suomenkielinen paketti on varmasti joskus itse käsityökaupasta ostettu. Todellinen aarre on kuitenkin tässä:



Famo eli maisterin isän äiti oli kovasti käsityöihminen, ja tuki toivottoman teoreettisesti suuntautuneen pojantyttären käsityöharrastusta mukavasti ja painostamatta. Famolle tuli Hemmets veckotidning, joita piti aina käydä lukemassa, ja niissä mainostettiin seurapiirijuorujen, uskomatonta mutta totta -kummitusjuttujen ja käsityö- ja ruokaohjeiden lomassa ristipistopakkauksia. Tämän taulupaketin famo tilasi ala-asteikäiselle lukutoukalle: muistan kirjoittaneeni saman mietelauseen kolmannen tai neljännen luokan vapaakirjoitusvihkoon.



Taulua pisteltiin pitkään ja hartaasti ja melkolailla ilman opastusta. Äiti taisi neuvoa, että kannattaa aloittaa kuvion ja kankaan keskikohdasta, ja että näyttää paremmalta jos samaan suuntaan kallistuva lanka on aina pistossa päällä. Yllättäen valmista lopulta tulikin. Molemmat taulut ovat vuosien erosta huolimatta samanlaisissa kehyksissä, kun äiti joskus kehystytti ne kerralla. Nyt ne odottelevat vanhan mökin vintillä, josko maisteri vielä joskus asuisi talossa jossa kirjahyllyt eivät peitä kaikkea vapaata seinätilaa.



Näihin kesäisiin kukkaistunnelmiin on hyvä lopetella. Lisää arkistojen aarteita luvassa taas joskus. Ensi viikolla taas lisää Elämänlankaa.

Neulojalle puoliso

Monen nuoren neulojan mieltä askarruttaa oleellinen kysymys puolison valinnasta. Onhan neulojan hyvä itsensä lisäksi hankkia muitakin kohteita kättensä töille. Elämänlangalla suoritettiin vaativaa tutkivaa journalismia, tarkkailtiin ja haastateltiin neulojia ja koostettiin sitten seuraava raportti avuksi neulojan puolison valintaan.

Puolisoa etsiessä kannattaa kiinnittää huomionsa moneen seikkaan. Ensimmäiseksi tässä mainittakoon sukupuoli. Perinteinen neulojan puolisovalinta tuntuu olevan mies, mutta tarkkailussa havaittiin myös satunnainen tyytyväinen neulojan vaimokin. Sosiaaliset konventiot tuntuvat suosivan mies-vaihtoehtoa, mutta kuten jatkotarkastelusta huomataan, on molemmilla vaihtoehdoilla puolensa. Neulekohteiden jatkokehittelyn kannalta on kuitenkin hyvä muistaa, että mikäli tuntee halua neuloa vauvoille ja lapsille eikä lähipiiristä moisia löydy, on oman jälkikasvun tuottaminen usein yksinkertaisempaa vastakkaista sukupuolta olevan puolison kanssa.



Nyt kuitenkin takaisin pääasiaan. Sukupuolesta riippumatta on erittäin tärkeää tarkistaa ehdokkaan yleinen neuleasusteisuus ja -vastaanottavaisuus. Käyttääkö kohde neuleasusteita? Ovatko äidin tai mummon neulomat villasukat käytössä vai piilossa kaapin kätköissä? Kelpaako pipo pakkasella vai meneekö kampaus lyttyyn? Tarkkailussa havaittu yleinen neulojien huolenaihe oli, että erityisesti miehet valittavat neuleiden olevan kuumia.

Tärkeä yksityiskohta on toki myös koko. Tyypillisesti on helppo kiinnittää huomiota puolisokandidaatin villapuseron kokoon, mutta tämä on seurustelun alkuvaiheessa ennenaikaista. Pahamaineinen poikaystävän puserokirous saattaa testatusti iskeä vielä jopa yhteisasumisvaiheessa, ja useiden lähteiden mukaan vasta avioituminen torjuu lahjavillapuseron kirousriskin. Pitkän tähtäimen suunnittelussa on kuitenkin hyvä ajatella myös puseromittakaavalla. Esimerkiksi on hyvä tarkistaa puolison käsivarren pituus. Onhan huomattavan turhauttavaa joutua neulomaan hihoja joka mallissa kymmenisen senttiä ohjetta pidemmäksi! Miesten ollessa kyseessä kannattaa muistaa myös yllä mainittu neuleen kuumuus -näkökohta. Suurikokoisen miehen villapaita hyvin ohuesta langasta on neulojan kärsivällisyyttä melkoisesti koetteleva rakkaudenosoitus.



Myös värimaku- ja materiaalikysymykset on otettava huomioon puolison valinnassa. Havaintojeni mukaan miehillä esiintyy usein "tämä ei ole miehekäs väri" -argumentti, toisinaan myös yhdistettynä epäilyksiin siitä onko valittu palmikko- tai pintaneule epämiehekäs. Haastattelun kohteet nimesivät miehekkäiksi väreiksi yleisimmin mustan ja tummansinisen, toisinaan myös harmaan tai tummanvihreän, joskin vihreä on ilmeisesti jo riskirajoilla. Naisilla taas yleisemmin esiintyy "oi, tää on ihqu"- huudahdus, joka kaikkein tyypillisimmin kohdistuu erilaisiin vaaleanpunaisen ja pinkin sävyihin. Harvinaisemmassa tapauksessa on havaittu myös taipumusta argumentoida, ettei vaate missään nimessä saa olla petroolinvärinen vaan niilinvihreä, sillä ensiksi mainittu ei sovi väriterapeutin suunnittelemaan värikarttaan. Ennen lopullista puolison valintaa kannattaakin testata värejä laajalla skaalalla. Erityisen hyvä on, jos puolisokandidaatti pitää sellaisista väreistä joita neuloja mielellään työstää muttei niin mielellään itse pidä. Liian erilainen värimaku saattaa aiheuttaa tuskallisia neulomishetkiä tulevaisuudessa, liian samanlainen taas "puoliso omi piponi" -ilmiötä.

Koska pienet neuleet kuten esimerkiksi sukat tai lapaset ovat mitä mainioimpia lahjaneuleita, kannattaa tulevia jouluja ja syntymäpäiviä ajatellen tarkistaa ennakkoon myös puolison jalan, käden ja pään koko. Jyrkästi yleistäen hyvin suuria raajoja esiintyy yleisemmin miespuolisilla yksilöillä ja hyvin pieniä naispuolisilla. Pieni jalka saattaa vaikuttaa houkuttelevalta, mutta olen kuullut valiteltavan sopivien ohjeiden puuttumista. Ihanteellisessa tilanteessa puolison kädet ja jalat ovatkin suunnilleen saman kokoiset kuin neulojan itsensä, jolloin lahjoista on helppo saada oikean kokoisia ilman vaivalloista salamittailua.



Lopuksi mainittakoon vielä oleellisen tärkeä yksityiskohta, ihon herkkyys sekä allergiat. Villa- tai mohairallergia ovat yllättävän yleisiä vaivoja. Vaikka varsinaista allergiaa ei olisi, saattaa puolisokandidaatilla olla vain äärimmäisen herkästi kutiava iho. Kannattaa siis testata erilaisia materiaaleja. Huomattavaa on, ettei tuntotestiä kannata yhdistää väritunnusteluihin, sillä ei-neulova puolisoehdokas saattaa hylätä miellyttävän tuntuisen langan värin perusteella!

Näillä eväillä maisteri Elämänlanka toivottaa hyvää puolisonetsintäonnea. Alkanut viikko on parasta juhannusheilasesonkia, joskin kannattaa muistaa että kesäheilan ottaminen on vastuullista puuhaa, ja jos heilan aikoo hylätä syksyn tullen, täytyy ainakin olla valmis lahjoittamaan lämmikkeeksi kaulahuivi ja villasukat. Perinteiset rukkasetkin voi toki huovuttaa.

Kovaa ja korkealta

Tapahtunut Elämänlangalla: Kriisi! Paniikki! Minulla ei ole mitään neulottavaa! (Nythän siis mikään kirjaprojektilangoista puhumattakaan kymmenien kilojen omasta lankavarastosta ei kelpaa.) Onneksi Get Knitted pelastaa.

Palataanpa ajassa taaksepäin. Jo jokunen kuukausi sitten alkoi kansainvälinen sukkavaihto Sockapalooza 4. Totesin parini tiedot nähtyäni ja blogia vakoiltuani, että minua vainoava kansainvälinen vaihtojärjestäjien salaliitto iski taas: vaihtosukkien vastaanottajan lempivärejä ovat pinkin ja violetin sävyt, jotka ovat melkoisen pahasti aliedustettuina lankavarastossani.



Kun kesäkuu saapui ja alkoi oikeasti tuntua siltä että niitä sukkia pitäisi pian aloitellakin, verkkolankakauppa kutsui. Valikoimista löytyikin Colinetten Jitterbugia jota on jo tehnytkin mieli kokeilla. Sävy Fruit Coulis näytti juuri oikealta, joten tilasin sitä.

Koska en ole lankashoppaillut sitten tammikuun, oli asioiminen lankakaupassa varsin typerryttävä kokemus, ja tietäähän sen kuinka siinä käy:



"Äiti, nää seuras mua kotiin, saanks mä pitää nää?"

Eihän yhtä sukkalankavyyhtiparkaa toki voi erottaa kaikista kavereistaan julmasti ja arvaamatta, kun se kuitenkin on aiemmin asunut lukuisien kaltaistensa kanssa lankakaupan varastossa? Tilauksessa avusti myös yläkerran hamsteri, joka kysymykseeni "kumman värin näistä tilaisin" vastasi että molemmat toki.



Suurella sankaruudella hillitsin itseni, enkä tilannut aivan koko värisarjaa. (Get Knittedin valikoimissa oli kuitenkin melkoinen määrä Jitterbugin värejä, myöskin melkoiseen hintaan.) Fruit Coulis'n lisäksi uuden kodin löysivät Lagoon, Fire, Castagna ja Copper Beech. Iloa uusista langoista ehkä hiukan himmentää KIP-päivänä keskustellessa tehty havainto: "Oletteko koskaan ajatelleet, että jos neulotte 68 gramman painoisia sukkia, kuinka kauan kestää neuloa viidentoista kilon sukkalankavarasto?"



Ja vielä valokuvatodiste siitä, että Elämänlangalla joskus myös neulotaan hamstrattuja lankoja, toivottavasti lähemmäs sadan kuin 68 gramman painoisiksi sukiksi. Kuka tunnistaa tekeillä olevan sukkamallin?

Ensi viikolla taas uusia neuleaiheita. Ei kuitenkaan enää vähään aikaan uusia lankoja.

P.S. Uusi Ulla ilmestyi eilen. Allekirjoittaneeltakin löytyy taas pari ohjetta.

Sijaistoimintoja

Maisteri Elämänlangan neuleaddiktio on tunnetusti pahinta laatua. Laukussa kulkee aina mukana vähintään yksi bussityö, ja kotona puikot ovat käsissä jokaisena liikenevänä vapaahetkenä. Jo muutaman tunnin neuletauko aiheuttaa selviä hermostuksen oireita. Voitte siis kuvitella Elämänlangalla koetut kauhun hetket, kun vasen käsi tiistain mittaan kipeytyi. Iltapäivällä joku naksahti kämmenselässä, ja iltaa kohden kipu hiipi kohti kyynärpäätä kun sormia koukisti. Illalla jälkikasvua nukuttaessa onnistui silmukoiden luominen ja noin viiden kerroksen neulominen mallitilkkuun, sitten järki lopulta muistutti terveellisestä jos sattuu, pidä taukoa -periaatteesta.

Mikäs siinä. Mobilat, kylmägeeli ja tulehduskipulääke esiin. Ainahan sitä älykäs ihminen jotain sijaistoimintoja keksii vaikka viikoksi. Eikö totta?

Keskiviikko

Pinna on vähän lyhyt. Ukkosta ilmassa kenties? Vitsailen kavereille, että mikäs tässä neulesuunnitellessa kun Langankuluttaja neuloo niin ei itseä tauko niin haittaa. Aamupäivä sujuu iloisesti lasten kanssa ulkoillessa, iltapäivää kohden hermostus pahenee. Tilaan itselleni perjantaiksi ajan hierojalle. Posti sentään tuo kortin suurikokoisesta kirjeestä, ja käyn iltasella Nean kanssa harrastamassa äiti-tytärtoimintaa eli autoilemassa postille ja kauppaan.



Torstai

Ihan loistavastihan tämä tauko sujuu. Postipaketissa oli pino Elizabeth Zimmermannin ja Barbara Walkerin kirjoja joihin voi tutustua. Lisäksi kirjoitan artikkelin tarjolle Ullaan, ja yöllä vielä ihan epähuomiossa ilmoittaudun taas Ropeconiin esitelmöimään vaikka alunperin oli hyvä aikomus mennä maksavana asiakkaana tänä vuonna.

Saan paljon aikaiseksi enkä edes tee lapsista grillivartaita bambusukkapuikoilla.

Perjantai

Bussissa matkalla hierojalle on ontto olo ilman neuletta. Paikkaan tilannetta lukemalla Elizabeth Zimmermannin Knitting Workshop -kirjaa. Hieroja ei löydä kädestä mitään omituista, ja suosittelee edelleen lepoa ja kevyttä sormijumppaa.

Hierojan jälkeen käyn Sellossa ajatuksena hakea itselleni jäätelö. Spice Icessä on hirveä jono, joten päädyn ostamaan Harmonia-jälkikasvulle Marimekon t-paitoja alestandilta. Jäätelö olisi ollut edullisempi valinta, ja luultavasti olisin myös säästynyt kotimatkalla iskeneeltä bussipahoinvoinnilta.



Piirrustelen aikani kuluksi ruutupiirroksen mallitilkkua varten, mutta kukahan sen neuloisi?

Lauantai

Karkkipäivä. Neulomisen puutteessa syön liikaa suklaata. Kun valittelen pahaa oloa, mies kysyy saako "liikaa suklaata" -lausunnon myös kirjallisena. Jos tähän vedotaan tulevaisuudessa, en aio myöntää mitään. Kyseessä oli varmaankin neulomattomuuden tuottama vieroitusoire tahi muu mielenhäiriö. Kädet nykivät jatkuvasti sohvankulmalla oleviin keskeneräisiin kirjaneuleisiin.

Sunnuntai

Hermot ovat kireällä aamusta asti. Kuvittelenko vain, vai huutavatko lapset enemmän kuin tavallisesti? Tytöt keittävät kovalla kolinalla keittiön nurkassa soppaa munakelloista, ja leikkivät sitten että pienet tuolit ovat ostoskärryjä.

Kun siunattu hiljaisuus viimein laskeutuu kaikkien kolmen lapsen nukahdettua samaan aikaan (!) päiväunille, päätän tulkita tämän taivaalliseksi merkiksi. Neulo, neulo niin kirkkaamman kruunun saat! Käteenkään ei enää satu. Josko vaikka yrittäisi ottaa vähän rauhallisemmin neulomisen suhteen vielä lähipäivinä?

***

Ensi viikolla lisää Elämänlankaa, toivottavasti vähemmän vieroitusoireisissa tunnelmissa.