Kun mä kuolen...

Nettineulonnan ihmemaasta on suomalaiseenkin neulesanastoon juurtunut kaikenlaisia uusia termejä ja lyhenteitä. Yksi minua eniten huvittavista on SABLE syndrome, jossa SABLE tulee sanoista "Stash Aquisition Beyond Life Expectancy" eli hyvin vapaalla kädellä suomeksi käännettynä parantumaton lankahamstraus. Täytyyhän se myöntää: mikäli langanhankinta- ja neulomistahtini pysyvät samanlaisina, jää perillisilleni (siinä toivottavasti kaukaisessa tulevaisuudessa) kun minusta aika jättää jaettavaksi luultavasti puolisen tonnia lankaa.

Nämä pohdinnat innostivat yön pimeinä tunteina sanoittamaan tämän reippaan rallin vanhan tutun laulun säveleen:


Kun mä kuolen seiskaveikkani sä saat,
kun mä kuolen seiskaveikkani sä saat,
sillä taivaan kartanoilla neulota ei Novitoilla,
kun mä kuolen seiskaveikkani sä saat.

Kun mä kuolen villalankani sä saat,
kun mä kuolen villalankani sä saat,
sillä taivaan laitumilla Hyvän Paimenen on villa,
kun mä kuolen villalankani sä saat.

Kun mä kuolen kaikki puuvillani saat,
kun mä kuolen kaikki puuvillani saat,
sillä pilven pumpulista paita on kuin untuvista,
kun mä kuolen kaikki puuvillani saat.



Kun mä kuolen sukkalankani sä saat,
kun mä kuolen sukkalankani sä saat,
on pehmeemmät kuin ruusunkukat enkeleiden unisukat,
kun mä kuolen sukkalankani sä saat.

Kun mä kuolen kaikki mohairini saat,
kun mä kuolen kaikki mohairini saat,
shaalin saan mä ihan uuden taivaanvuohen kun mä kuulen,
kun mä kuolen kaikki mohairini saat.

Kun mä kuolen silkkilankani sä saat,
kun mä kuolen silkkilankani sä saat,
enkeleiden suortuvista neule on kuin unelmista,
kun mä kuolen silkkilankani sä saat.



Kun mä kuolen kaikki alpakkani saat,
kun mä kuolen kaikki alpakkani saat,
sillä pilven päällä varmaan lanka kamelin on karvaa,
kun mä kuolen kaikki alpakkani saat.


Näitä säkeistöjähän voisi toki kehittää loputtomiin, mutta eiköhän seitsemän riitä ensihätään. Ensi viikolla luultavasti vähemmän musikaalista Elämänlankaa.

Yleisön pyynnöstä (huolimatta)

...Elämänlanka arvostelee taas.

Koska Lankahamsterit jatkuvat edelleen pudotuspelin merkeissä, on Elämänlangalla ollut lankashoppailun korvikkeeksi havaittavissa tiettyä voimakasta vetoa erilaisten kirja- ja tarvikekauppojen suuntaan. Olenkin kehittänyt teorian, että shoppailemaan on pakko päästä, ja jos ei voi sortua lankakauppoihin, kutsuvat puikot ja neulekirjat.

Tänään esillä uudemman pään hankinnoista neljä kirjaa: Neuletekniikkapuolelta Montse Stanleyn klassikko Knitter's Handbook, ohjeista Stefanie Japelin Fitted Knits, Pam Allenin ja Ann Buddin toimittama Lace Style sekä kirja neulomiseta -sarjassa Stephanie Pearl-McPheen tuorein, Stephanie Pearl-McPhee Casts Off: The Yarn Harlot's Guide to the Land of Knitting.



Mitä enemmän neuletaidot karttuvat, sen enemmän kaikenlaiset tekniikkaoppaat alkavat kiinnostaa. Tältä alalta viimeisin hankintani on klassinen Knitter's Handbook.

Paksuun opukseen mahtuu paljon asiaa silmukoiden luonnista päättelyyn ja viimeistelyyn. Reiluun kolmeensataan sivuun mahtuukin reippaasti asiaa. Värivalokuvat vaatteista ovat ilmeisesti peräisin joko alkuperäisestä 80-luvun tai myöhemmästä 90-luvun alkupuolen painoksesta, mutta tekniikkapiirrustukset ovat tietenkin ajattomia. Loistava ja perinpohjainen perusteos, joka pitää sen minkä alaotsikko lupaa: "A comprehensive guide to the principles and techniques of handknitting."



Lace Style kuuluu samaan sarjaan kuin aiemmin ilmestyneet Scarf Style ja Wrap Style. Kirjan ulkoasu ja kuvaus ovat jo tuttua tyyliä, mutta muutosta parempaan on: Erityisesti Scarf Styleä on moitittu siitä, että monet kuvista olivat epätarkkoja eikä neuleista ollut kunnon kokonaiskuvia, mutta tätä ongelmaa ei enää Lace Stylessä ole. Kaikista neuleista on useita kuvia, sekä kokonaisuudesta että oleellisista yksityiskohdista.

Kirjassa on parikymmentä mallia eri suunnittelijoilta, ja tämä onkin mielestäni yksi kirjasarjan vahvuuksista. Pitsiä on käytetty eri tavoin ja erilaisissa vaatteissa ja asusteissa perinteisestä pitsi- ja palmikkoneuletakista aina hopealangasta neulottuun rannekoruun saakka. Kaikesta ei löydy minun XL-olemukselleni sopivia kokoja, mutta todettakoon nyt että esimerkiksi pitsineulemekko ei todennäköisesti minua pukisikaan. Minua kirjassa puhuttelevat eniten (ei kovin yllättäen) pitsisukat sekä Nancy Bushin Lily of the Valley -huivi.



Jos Lace Style tarjosikin juuri sitä mitä odotin, toinen tuore ostokseni Fitted Knits oli valitettavasti pettymys. Nimen, kansikuvan ja lyhytkuvauksen perusteella odotin saavani kirjan, jossa käsitellään neuleiden istuvuutta tai vähintäänkin tarjottaisiin hyvin istuvia eri vartalotyypeille tarkoitettuja ohjeita.

Kirjassa kuitenkin on pääasiassa ylösalaisinraglaneita erilaisina muunnelmina, sekä jokunen ohje jossa periaatteessa suorakaiteen tai tuubin muotoisia kappaleita on muokattu pintaneuleilla. Joissakin neuleissa oli hauskoja yksityiskohtia, ja kolmannella selailulla alkoi löytyä jo sellaisia malleja joita saattaisin ajatella toteuttavani, mutta enimmäkseen ohjeet olivat mitoitukseltaan ja tyyliltään melko paljon pienemmälle ihmiselle sopivia. Lisäksi epäilen, että tämän kirjan alaotsikko "25 designs for the fashionable knitter" ei enää parin vuoden päästä pidä paikkaansa. Arvelenkin, että kirjan kohderyhmää ovatkin minua huomattavasti pienikokoisemmat, jonkin verran nuoremmat ja selvästi nuhjuista kotiäitilookia trendikkäämmät neulojat.

Viimeiseksi vielä toisenlaista neulekirjallisuutta, eli blogi-idolini Yarn Harlotin uusin kirja Stephanie Pearl-McPhee Casts Off.



Tällä kertaa Stephanie on kirjoittanut matkaoppaan neulonnan maailmaan, ja jälleen kerran tunnistin itseni hänen tekstistään. Myönnettäköön, että neulehuumori toistaa hieman itseään varsinkin kun juuri ennen tämän kirjan ostamista luin aiemmat kirjat uudelleen ja luen myös Stephanien blogia ahkerasti, mutta fania se ei haittaa. Mikä olisikaan sen parempaa neulelukemista kuin neuleaiheiset kirjat?

Elämänlangan anti tältä viikolta on tässä. Neulekirja-arvosteluita luvassa taas joskus tulevaisuudessa mikäli niitä edelleen kaivataan. Ei kuitenkaan ensi viikolla, silloin Elämänlangalla taas muita aiheita.

Villapuseroni ja minä

Ihan alkuun täytyy todeta, että viimeviikkoisen kirjauutisen saama vastaanotto on suorastaan mykistävä. Langankuluttaja ja minä kiitämme kovasti ja kumarramme kaikille onnittelijoille! Elämänlangalla varmaan nähdään kirjakuulumisia myös tuonnempana kun on uutta näytettävää lukijoille. Nyt kuitenkin takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.

Jokunen viikko takaperin kommenteissa Katjuska kyseli kuinka monta villapuseroa minulla yhteensä on ja mikä niistä on mieluisin. Näinkin tärkeä aihe neulojan elämässä ansaitsee aivan oman merkintänsä Elämänlangalle.



Asiahan on niin, että alunperin neuloin pelkkiä paitoja. Ensimmäinen vapaa-ajalla neulottu neule jonka muistan tehneeni valmiiksi asti oli Barbienuken ainaoikeinpusero ihan omalla mallilla veljen luokkakaverin pikkusiskolle. Ensimmäinen dokumentoitu ihan ihmisen pidettävä paita jonka neuloin ja viimeistelin omin käsin on tällä hetkellä käytössä jo kolmannella lapsella. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että puuvillaintarsia on vaikeaa, joskin isä taisi kommentoida hieman epäuskoisesti ettei tuollaisesta projektista taida valmista tulla. Ilman tätä projekti ehkä olisi jäänytkin kesken ja suuri neuleinnostus jäänyt syttymättä, mutta teini-ikäisen uhmalla paahdoin työn loppuun saakka. Paidasta tuli sievä (joskin hieman lyhyt ja leveä, koska en vielä ollut kuullutkaan mallitilkuista) ja neulepinnasta siistiä ja tasaista.

Yliopiston alkuaikoina halusin villapaidan. Kiersin kaupasta toiseen, mutta villaiset puserot maksoivat monta sataa markkaa. Tästä sisuuntuneena totesin, että osaan kyllä itsekin ja ostin paksua luonnonvalkoista lankaa, liekö ollut tuohon aikaan Novitan Faunaa tai Naturaa, ja etsin käsityölehdestä mallin ja neuloin jotain ihan muuta. Niin alkoi pitkä soveltamishistoria ja patologinen kykenemättömyys noudattaa ohjeita. Samoihin aikoihin opin myös kantapään kautta mitä merkitsee poikaystävän puserokirous sekä rahoitin kasvavaa neuleriippuvuuttani tekemällä kavereille tilaustöinä puseroita.

Tämän historian huomioon ottaen ajattelin että saisin koottua puseroista melkoisen keon kuvattavaksi. Arkistojen tarkastelu kuitenkin osoitti, että sinä aikana kun olen valokuvannut ja dokumentoinut töitäni, en ole saanut aikaiseksi itselleni kymmentäkään neulepaitaa, ja näistäkin varmaan puolet lojuvat purkupinossa kierrätystä odottamassa.

Vanhemmat puserot taas ovat jo järjestään joutuneet neuleiden hautausmaalle. Minusta näyttää nimittäin siltä, että mieluisin pusero on aina se, jonka olen viimeksi tehnyt, ja se kuluukin sitten riekaleiksi. Tällä hetkellä suurimmassa suosiossa on musta Eirinn, joka alkaa olla jo niin nypyillä että hyvä kun siinä kehtaa ulkona kulkea. Väristä ja kunnosta johtuen en kuvannutkaan tällä hetkellä eniten käytettyä puseroa vaan sen, josta tällä hetkellä tunnen eniten tekijänylpeyttä: olympianeulepusero. (Koska harvemmin teen kirjoneuleita, en oikein vieläkään ole päässyt yli siitä polleudesta jota koin neulottuani moisen taidonnäytteen ihan omasta päästä ja vieläpä parissa viikossa. Käytän paitaa aika vähän, mutta se on jatkuvasti eteisen hyllyssä ihasteltavana...)



Minulle villapuserot ovat mitä suurimmassa määrin käyttötavaraa: en käytä takkia laisinkaan, vaan kuljen syksystä kevääseen villapaita ulkovaatteenani. Senhetkinen lempipusero on siis päivittäisessä käytössä ja saa kärsiä esimerkiksi raskaan repun raahaamisesta ja lasten kanssa pitkin maastoa könyämisestä. Puseroita venytetään ylettymään kantoliinan yli ja niitä käytetään istinalustoina kun haluan paistatella auringonpaisteessa mutta alla olisi kylmä kivi tai märkä penkki. Yhdistettynä siihen, että kuitenkin mieluummin neulon ja käytän pehmeää kuin karkeaa villaa, tulos on vaatteelle melko tuhoisa.

Kuriositeettina kerrottakoon vielä, että ne puserot joita vanhojen villapuseroiden hautausmaalle joutuneista eniten kaipaan ovat olleet ehtaa Novitaa: seiskaveikkapalmikkoneule, jota käytin kunnes valkoista keinokuitua paistoi enemmän kuin alkuperäistä tummanvihreää väriä sekä pehmoinen, paksu ja lämpöinen pusero maxi- ja kid mohaireista. Toistaiseksi mikään pusero ei ole ollut näiden menneiden veroinen, rauha heidän muistolleen! Täydellisen ihana villapusero onkin vielä hakusessa, ellei vielä keskeneräisestä oranssista Eriksestä tule sellaista.

Tässä tämän viikon Elämänlanka. Ensi viikolla taas uusia kujeita.

Jos olisin neulekirja

...minussa olisi lähinnä palmikkoneuleohjeita. Haastaviakin.

...ohjeissani olisi suomalaisten käsityölehtien ohjeissa harvemmin käytettyjä tekniikoita.

...minussa käytettäisiin kotimaastakin helposti saatavilla olevia lankoja.

...minua tehtäisiin loistavassa seurassa.

...minut kustantaisi BTJ-kustannus, ja ilmestyisin toivottavasti jo loppuvuodesta.



Elämänlangalla on jo varmaankin yli puoli vuotta piirrelty ja neulottu salaperäisiä asioita. On purtu huulta jokaiselle "sinun pitäisi tehdä neulekirja" -kommentille ja kuunneltu muiden haikailuja siitä, että suomeksi ei ilmesty mitään kivaa. On leikitetty kavereilla "hei, mittaapa vyötärönympärys/käsivarrenympärys/säären pituus" -leikkiä. Itsekin yllätyin siitä, kuinka harvalle loppujen lopuksi kerroin projektista, vaikka monen kohdalla ottikin koville.



Aluksi suunnitelma tuntui aika utopistiselta, sitten järjestyi lankasponsorisopimus ja pian jo testailimme ja korjailimme Langankuluttajan kanssa ensimmäisiä neuleohjeita. Oli huikea tunne saada postissa ensimmäiset puserot, jotka näyttivät juuri siltä kuin olin ohjetta kirjoittaessani suunnitellut. Sähköposti kuljetti enemmän tai vähemmän suttuisia ja vaihtelevissa valaistusoloissa otettuja valokuvia mallitilkuista ja keskeneräisistä vaatekappaleista. Tuntui siltä, että teemme jotain hienoa, mutta samalla jännitti uskoisiko kukaan muu projektiin.



Viikko sitten postiluukku kuitenkin kolahti ja posti toi mukanaan allekirjoitetun kustannussopimuksen. Lopulta uskaltaa siis julkisestikin sanoa, että kirja on tekeillä. Jännittää!

Elämänlangalla palataan ehkä ensi viikolla normaaliin päiväjärjestykseen kirjahuumasta huolimatta. Katsotaan.