Neulojan pikku apulaiset

Kun olin nuori, villi ja vapaa neuloja, elin veitsen terällä. Luotin omiin silmiini ja laskutaitoihini, sekä satunnaiseen ohjeen viereen tehtyyn tukkimiehenkirjanpitoon. Vähitellen olen kuitenkin oppinut käyttämään ja arvostamaan monia pieniä apuvälineitä, joita meille neulojille on kehitetty avuksi. Siispä luommekin tänään Elämänlangalla katsauksen pieniin asioihin, jotka tuovat vakautta neulojan elämään.

Valitettavasti tällä hetkellä ei puikoilla ole mitään sopivassa vaiheessa olevaa pitsineuletta joten kuva puuttuu, joten itse elämänlanka esitellään vain sanallisesti. Pitsineuleen purkaminen asettuu rasittavuudessa aikalailla perusteellisen vessanpesun ja kohokkaan valmistamisen välimaastoon. Silmukan pudottaminen pitsineuleessa nostaa rasittavuuskertoimen heti kirkkaasti ohi esimerkiksi housujen ostamisen, ja samaan sarjaan menee se jos lanka loppuu kesken neuleen päättelykerrosta. Tämä neuleblogistanista oppimani nerokas pikku apuneuvo säästää hermoja monet kerrat: Ennen kun ryhdytään johonkin uhkayritykseen kuten esimerkiksi ylimääräisen mallikerran neulomiseen ennen reunusta, ujutetaan ihan tavallisen parsinneulan kanssa ohut ja mieluusti erottuvan värinen apulanka läpi sellaisesta kerroksesta joka on varmasti oikein. Jos on purettava, ei tarvitse vaivalloisesti nyppiä pitsiä takaisin silmukka kerrallaan, vaan voi reippaasti purkaa lankaan saakka. Elämänlankaa pujotettaessa täytyy vain olla tarkkana, että lanka tosiaan kulkee kerroksen jokaisen silmukan läpi! Minua fiksumpi neuloja varmasti myös huomaa ensimmäisellä kokeilukerralla, että apulankaa ei kannata pujottaa läpi puikoilla olevista silmukkamerkeistä...



Toinen apuneuvo on monien kammoama virkkuukoukku. Itsekin myönnän suhtautuvani virkkuukoukkuun varauksella, jos sitä pitäisi käyttää varsinaiseen tarkoitukseensa eli virkkaamiseen, mutta onneksi koukulle löytyy myös neulojaystävällisempiäkin käyttötarkoituksia. Virkkuukoukulla voi metsästää kiinni karanneita silmukoita, ja sillä on huomattavan kätevää poimia langan avulla uusia silmukoita kappaleen reunasta. Sillä voi raaputtaa kiusallista kutinaa lapaluiden välistä tai sitä voi käyttää nutturan kiinnittämiseen. Kuuleman mukaan jotkut myös käyttävät koukkua virkkaamiseen, sekä neuleen viimeistelyssä että ihan muutenkin. Perusneulojan kannalta 3-4 -millinen virkkuukoukku on yleensä kätevimmän kokoinen. Kuvassa esiintyvä kuuden millin muovikoukku on Nean ihkaensimmäinen ikioma käsityötarvike.



Tähän nerokkaaseen innovaatioon törmäsin ensimmäisen kerran edellä mainitun famon jäämistöä penkoessani: puikkomitta. Vasemmalla famon käsityökorista löytynyt kolhiintunut perintömitta, oikealla Prymin modernimpi versio. Minulla on teoriassa kansio, jossa pyöröpuikkoni pysyvät järjestyksessä, mutta kuka tahansa Harmoniassa vieraillut lienee huomannut, ettei järjestelmällisyys ole vahvin puoleni. Puikkomitta on siis kullan arvoinen, kun kerran kuussa tai kahdessa saan siisteydenpuuskan ja kerään ympäri asuntoa ajelehtivat merkitsemättömät pyöröpuikot takaisin lokeroihinsa.



Silmukkamerkki. Vuosikaudet nyrpistelin nenääni amerikkalaisille ohjeille, joissa joka välissä luki "place marker". Hyvänen aika, näkeehän sen nyt lapsikin missä sileä neule vaihtuu palmikoksi tai mallikerran raja menee, eikö? Sitten Päivi ryhtyi tekemään silmukkamerkkejä, ja minusta tuli käännynnäinen. Sukkia neuloessani en sentään vielä ole alkanut käyttää merkkejä, mutta monissa muissa töissä silmukkamerkit ovat vähentäneet tarvetta katsoa työtä ihan ratkaisevasti.

Lopuksi vielä kevennykseksi muutama kuukausi sitten otettu kuva, jossa sievä pikkuapulainen Ronja auttaa tuhoamaan jämälankakerää:



Näillä kuvilla ja pohdinnoilla maisteri Elämänlanka toivottaa lukijoille hyvää ja aurinkoista vappua. Ensi viikolla uudelleen!

Peliä pyhäpäivän ratoksi

Pääsiäinen sekoitti pasmat Elämänlangalla, ja älysin vasta kuuden jälkeen sunnuntai-iltana, että maanantai ja julkaisupäivä lähestyy. Pyhät ovat kuluneet leppoisasti perheen parissa, ja aikalailla suurin fyysinen rasitus on ollut kapuaminen yläkertaan iltaisin. Minulle näet lankesi vastuullinen tehtävä ruokkia pieniä jyrsijöitä naapurien pääsiäisloman aikaan.



Harmonian neuleaktiivisuus on viikonlopun aikana siirtynyt salaperäisesti Mirvan suuntaan, joka äkkiä koki tarvetta neuloa Ronjalle pienet säärystimet lankahyllystäni löytyneellä vanhalla Bambinolla. (Ensimmäisestä yrityksestä kuulemma tuli paremminkin ranteenlämmitin, mutta toinen menee varmaankin jo säärenkin ympärille.) Vallitseva teoria on, että Harmonian neulomismäärä on vakio, ja koska minulla on ollut muuta puuhaa, langat ovat alkaneet huudella muillekin. Herää kysymys, valmistuisivatko kanssa-asujalla kesken oleva poolopusero ja Teemun taannoin aloittama Nean myssy nopeammin, jos päättäisin pitää neuletaukoa.



Muu puuha on tässä tapauksessa ollut lähinnä pelaamista: tietokonepelihyllyni kutsui pitkästä aikaa, ja olen koko viikonlopun innokkaasti rakentanut mahtavaa Egyptin valtakuntaa Pharaoh-pelissä. Olen perinteisesti pitänyt tietokonepeleissä joko äärimmäisen yksinkertaisista tetrismäisistä palikkapeleistä, tai sitten sellaisista, joissa saan hallita maailmaa. Tätä halua leikkiä kaikkivaltiasta voisi varmaan pitää vakavanlaatuisena Napoleonkompleksina, mutta puolustaudun sillä, että kohtaukset sentään pysyvät kurissa siirtelemällä pieniä ihmisiä tietokoneen ruudulla tai pelinjohtamalla roolipelejä.

Tarkoituksenani on kuitenkin ryhdistäytyä ihan lähipäivinä. Project Spectrumin huhtikuun värit ovat keltainen ja oranssi, ja minulla olisi sopivasti paksua keltaista villalankaa hyllyssä. Siitä voisi tulla vaikkapa myssy tai pari Vaakan Taaperokassi 2006-keräykseen. Myssyistä ja lapasista kun kuulemma on siellä pulaa, eikä minulla ole niille langoille muutakaan käyttöä.

On siis ihan mahdollisuuksien rajoissa, että Elämänlangalla on luvassa tulevaisuudessa ihan neuleaiheistakin asiaa. Pysykää langalla.

Prosessi ja projekti

Taannoinen neuleenaloituslama sekä sitä seurannut uusien töiden räjähdysmäinen lisääntyminen johtivat minut pohtimaan neulomistani sekä prosessin että projektin eli neulomisen ilon ja valmiin neuleen kannalta.

Jotkut neulojat ovat hyvin leimallisesti joko prosessi- tai projektineulojia: yksi etsii aina uusia ja uudenlaisia haastavia ohjeita joita on hauska tehdä, toinen taas neuloo vaikka kilometrin verran sileää neuletta mustalla langalla ja 2-millisillä puikoilla saadakseen juuri sellaisen puseron kuin itse haluaa.



Itse havaitsen itsessäni sekä prosessi- että projektineulojan piirteitä. Kun aloitan uusia neuleprojekteja, haen yleensä sekä kiinnostavaa toteutusta että sellaista lopputulosta, jota haluan tosiaan käyttää. Tällainen onnistunut yhdistelmä on Eris: Suuri määrä sileää neuletta on mielestäni tylsää, mutta Eriksessä on paljon yksityiskohtia jotka pitävät mielenkiintoa yllä. (Kuvassa näkyy esimerkkinä poikittain neulottu kädentien reunus sekä osa kauluksen palmikkokuviosta.) Lisäksi lopputuloksena on erinomaisen kaunis villatakki.

Satunnaisesti tosin käy niinkin, että neule, jonka olen aloittanut vain koska prosessi kiinnostaa onkin päätynyt paljon aktiivisempaan käyttöön kuin työtä tehdessäni kuvittelin. Esimerkiksi olympianeulepuseroni aloitin yksinomaan haasteena itselleni, nähdäkseni pystynkö tosiaan neuloa parissa viikossa itselleni kirjoneulepuseron. Kirjoneule ei ole laisinkaan leipälajini, ja omat lempineuleeni ovat yleensä palmikkokuvioisia, mutta yllättäen olympiapusero on ollut käytössä todella paljon.



Oma prosessineulelukunsa onkin sitten pakkomielteisen neulonnan oireryhmä, jonka tunnistaa siitä, että aina on oltava joku neuletyö mukana laukussa. Nämä laukkutyöt ovat yleensä pieniä ja helppoja, mieluiten sellaisia joiden tekeminen sujuu ilman ohjetta, ja sopivat myös seurusteluneuleeksi vaikkapa kahvilassa.

Tällä hetkellä minulla kulkee mukana laukkuneuleina yksi sukkapari sekä Nean seuraavan villapuseron takakappale, mutta kuvassa on esitteillä vielä yksinkertaisempaa tuotantoa: viimeviikkoisen flunssan seurauksena neulotut lapsen lapaset.



Vannoutunut neulojahan ei voi antaa puikkojen levätä edes taudin kourissa, mutta työn haasteellisuus täytyy suhteuttaa käytettävissä olevaan aivokapasiteettiin.

Pohdiskelun tuloksena totesin, että taidan olla enemmän prosessineuloja, mutta en täysin: neulotun työn pitää mieluiten olla sellainen, jota myös sitten valmiina käytän. Onnekseni tosin pidän yleensä samantyyppisistä neuleista joita mieluiten teen, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Entä lukijakunta, onko prosessi tärkeämpi kuin projekti vai päinvastoin?

Ensi viikolla taas uutta elämänlankaa, ehkä vähäisemmällä määrällä itseanalyysiä.

Neuloja sairastaa

Elämänlangalla ollaan vietetty viikonloppu hiljaiseloa. Lauantaina olin vielä toiveikas viikkopäivityksen suhteen siitä huolimatta, että nenä vuoti kuin vesihana, mutta sunnuntaina puolenkin tunnin istuminen koneen ääressä oli flunssaiselle liikaa. Sen sijaan tilanne näytti tältä:



Jos näyttää siltä, että käsissä oleva neuletyö on jotain ihan muuta kuin viime viikon aloitusvyöryn tulosta, olette aivan oikeassa. Pitsin neulominen ei luonnistu kun pää tuntuu siltä kuin se olisi tungettu täyteen pumpulia, joten aloitin Nealle uudet lapaset. Pienten lapasten neulominen on juuri sopivan aivotonta toimintaa puolikuntoiselle.

Ensi viikolla toivottavasti pirteämpää Elämänlankaa. Ilahduttakaa itseänne siihen asti vaikkapa viikonloppuna ilmestyneellä uudella Ullalla. Allekirjoittaneeltakin on siellä taas jokunen ohje.