Synttärityttö

Elämänlangalla onnitellaan tänään Neaa, joka viettää ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Mihin tämä vuosi oikein katosi? Tunnustakaa heti! Ovatko muut sattuneet näkemään Harmaita herroja tai muita aikavarkaita? Jossain välissä pikkuisesta nyytistä on kasvanut reipas taapero. Vastahan ihan äsken oli viime vuoden Ropecon, ja minä manasin Jorvin synnytyssalissa, että Inka-parka joutuu pitämään "Apua, hahmoni on raskaana"-workshopin yksin. Itseasiassahan meidät vielä kyseisen viikonlopun aikana kotiutettiin kertaalleen, mutta jostain kumman syystä armas aviomieheni ei syttynyt ehdotukselleni, että jospa sittenkin mentäisiin käymään Ropeconin tanssiaisissa kun ei sitten ihan vielä sairaalaan jäätykään...



Nea on kiireestä kantapäähän neulojan lapsi, vai mitä sanotte tästä varhaisesta kuvasta? Lapsiraukalla oli jo ennen syntymäänsä varastossa enemmän käsinneulottuja sukkia ja villapaitoja kuin monella vauvalla ehtii olla ensimmäisen elinvuotensa aikana. Onneksi tyttö ei näytä traumatisoituneen tästä, vaan poseeraa yleensä nätisti kun äiti tahtoo ottaa kuvia uusista valmistuneista töistä. Pieniä vaatteita on kiitollista neuloa, kun ne valmistuvat niin kovin nopeasti. Tuossa kuvassa Mirva-kämppis pitelee ulkoilua varten pakattua Neaa, jolla on päällään äidin neulomat ja suunnittelemat vielä aivan liian suuret myssy ja alpakkahaalari.

Vauvanneulomukset ovat Harmoniassa olleet siitä erityisen kiitollisia tehdä, että kaikki Nealle pieneksi jääneet neuleet ovat menneet suoraan kiertoon kanssa-asujien Ronja-vauvalle kulkematta varaston kautta. Kaksinkertainen hyöty yhdellä vaivalla, eiväthän pienet neuleet mihinkään ehdi kulua.

Nykyään myös Nea osoittaa kiitettävää kiinnostusta neuleisiin, leikkii mielellään lankakerillä ja langanpätkillä ja leikkisi varmasti myös puikoilla jos äiti antaisi. Yksi neidin erikoistaidoista on napata salamannopeasti kesken olevasta sukasta puikko tai pari irti. Pyöröpuikkojakin kiskotaan aina kun silmä välttää, mutta pyrin jättämään puikot a) pois lapsen ulottuvilta ja b) yksinkertaiselle solmulle. Tähän mennessä on vältytty sekä neulekatastrofeilta että henkilövahingoilta.



Ylläolevassa kuvassa noin kahdeksankuinen Nea auttaa äitiä neulomaan sukkaa. Tyttö siis reippaasti ja oma-aloitteisesti ryömi neulelaukulle, kaivoi esiin valmiin sukan, laukussa olleen sukkalankakerän sekä Knitting on the Road -kirjan. Siinä vaiheessa kun ehdin hätiin, lankakerän vyötteestä ei enää ollut mitään jäljellä, lapsi oli kietonut monta kierrosta sukkalankaa ympärilleen ja näytti hurmaavan tyytyväiseltä itseensä.

Minulta on kysytty, miten yksivuotiaan äiti ehtii neuloa niinkin paljon kuin minä neulon. Viiden pisteen vihjeenä todettakoon, että kannattaa pitää monta keskeneräistä työtä. Pieniä tai helppoja töitä voi sirotella pitkin asuntoa, ja aina kun lapsi viihtyy hetken itsekseen, neulotaan muutama silmukka sitä työtä joka nyt sattuu olemaan sohvapöydällä/tietokoneen vieressä/makuuhuoneessa lipaston päällä kätevästi käden ulottuvilla. Vessassa ja kylpyhuoneessa keskeneräisiä neuleita ei vielä ole, tai ainakaan en tunnusta. Lisäksi pidetään varalla joku suurempi, työläämpi tai vaikeampi neule jota voi sitten kuumeisesti kilkuttaa lapsen nukkuessa. Kannattaa hyödyntää neulomiseen kaikki irtoaika, esimerkiksi neuleblogeja selatessaan saa kudottua pitkän pätkän sukkaa. Moniajo on kaiken a ja o! Roolipelien myönteistä vaikutusta neuletoiminnalle olenkin jo hehkuttanut, pelisessioissa tulee neulottua paljon ja nyt viikonloppuna sain Ropeconin esitelmiä kuunnellessani taas yhden Branching Outin valmiiksi. Myös tieteelliset konferenssit ja pienemmätkin seminaarit ovat otollista neuleympäristöä, harvemmin olen mitään kielteistä palautetta harrastuksesta saanut.



Palaamme vielä tämän kirjoituksen varsinaiseen asiaan virallisella yksivuotiskuvalla Nea-neidistä, joka ei laisinkaan harmistunut vaikka heinäkuun lämpöisenä iltana piti pukea poseerausta varten taas yksi äidin neuloma pusero päälle. Kuvaaminen on hauskaa koska kamera on kiva (samoin kuin kaukosäätimet, kännykät, tietokoneet ja kaikki muu teknisen näköinen tavara). Tämän kuvan iloinen ilme tosin taitaa johtua siitä, että äidillä oli päässä hassu huovutettu hattu jonka näkeminen aiheutti joka kerta huvittuneita huudahduksia.

Elämänlanka kiittää tältä erää. Ensi viikolla ehkä jotain elokuuhun ja syksyn saapumiseen sopivaa.

Pelataan roolia

Elämänlangalla on viime aikoina ollut havaittavissa huomattavaa roolipeliaktiivisuutta. Tällä kertaa kyseessä ei ole se modernimpi versio jossa pukeudutaan hahmoksi ja mennään metsään, vaan ihan kunnon vanhanajan roolipeli, jossa istutaan pöydän ympärillä (um, tai no, lojutaan mukavasti lattialla/sohvalla/säkkituolissa), käydään tapahtumat läpi keskustellen ja heitetään välillä noppaa. Roolipelisessiossa on myös mainio tilaisuus neuloa, kunhan valitsee työnsä sopivasti eikä yritä tehdä mitään mikä estää kuuntelemisen ja puhumisen. Viimeksi kun meillä pelattiin, ehdin neuloa varmaan puoli metriä (taas yhtä) Branching Outia, joka on sopivan aivoton malli sosiaaliseen neulomiseen.



Erinäisten muiden luonnehäiriöiden lisäksi minulla on noin viiden pisteen haitta "pitää pelinjohtamisesta". Luultavasti minulla on Napoleon-syndrooma tai olen muuten vaan kontrollifriikki. Asiaan vihkiytymättömille siis tiedoksi, että pelinjohtaja on se joka päättää mitä pelin maailmassa tapahtuu ja kertoo pelaajille, mitä näiden pelaamien hahmojen teoista ja toimista seuraa.

Pelinjohtaminen on hauskaa (parhaimmillaan suorastaan hysteerisen hauskaa), olettaen että onnistuu koskaan sopimaan pelisession. Vaihtoehtoja on kaksi: iteraatio ja vakiopäivä. Jos oletetaan, että pelissä on pelinjohtaja ja kolme pelaajaa, iteraatio näyttää suunnilleen tältä:

          20.7. 21.7. 22.7. 26.7. 27.7. 28.7. (ja niin edelleen)
Kristel   17-   17-   18-   17-   17-  17-
Liisa     18-   ei    ei    17-   17-  20-
Leena     ei    17-   17-   17-   20-  ehkä
Lassi     17-   18-   18-   ei    ei   17-

Tällä iteraatiolla siis peli onnistuisi mahdollisesti 28.7. mutta vasta kahdeksan jälkeen illalla. Kun otetaan huomioon, että tyypillinen roolipelisessio kestää vähintään kolme tuntia, tämä ei ole varsinaisesti voittajan valinta.

Toinen vaihtoehto on vakiopelipäivä. Keskustelu vakiopelipäivästä sujuu tyypillisesti suunnilleen näin:

Kristel: Mulla on toinen kampanja maanantaisin, mutta se on vaan joka toinen viikko, eli joka toinen maanantai kävisi. Sitten kaikki muu käy, paitsi joka kuun eka torstai ja kolmas tiistai kun mulla on neuletapaamiset.
Leevi: Mulla on balettitunti keskiviikkona, miekkailu torstaina ja steppi perjantaina, mutta muuten kaikki käy.
Laila: Mä olen viikonloput Tampereella, ja joka toinen tiistai mulla on toinen kampanja.
Leila: Mulla on miekka maanantaina, mutta muuten mulla ei ole mitään.

Tarkkaavainen lukija havaitsee, että tällä neljän hengen porukalla vakiopelipäiväksi pelille kävisi joka toinen tiistai ellei se satu olemaan kuun kolmas. Tässä vaiheessa kontrollifriikki-pelinjohtajalta nousee korvista savua, hän päättää pistää kampanjaidean roskiin ja lupaa ettei koskaan enää yritä pelinjohtaa yhtään mitään. Tämä pyhä päätös unohtuu seuraavan kerran kun loistava idea iskee.



Tällä kertaa osasyyllinen loistavaan ideaan oli kanssa-asuja, joka osti Discworld-roolipelikirjan. (Vähemmän nörtähtäneille lukijoille tiedoksi, että Kiekkomaailma on Terry Pratchettin kirjoittama fantasiaparodiakirjasarja, ja täydellinen setting lyhyelle humoristiselle kampanjalle.) Toinen syyllinen on Meira, joka lainasi Buffy the Vampire Slayer -roolipelikirjan. Paha, paha, paha. Nyt kirja on tilauksessa Amazonista, ja minulla toteutusta vailla valmis kampanjaidea ja kolme pelaaja-ilmoittautumistakin.

Mistähän muuten johtuu, että nämä loistavat ideat aina tulevat silloin, kun pitäisi tehdä muutakin? Viikon päästä pitäisi esitelmöidä Ropeconissa, ja tänä iltana pitäisi pelinjohtaa taas session verran jo aiemmin käynnistynyttä kampanjaa. (Ja miksi istun tässä kirjoittamassa, kun olisi tähdellisempääkin tekemistä?)

Elämänlanka poistuu nyt kesän kiireisiin, neuleaiheisempaa asiaa ensi viikolla.

Pakkopaidassa

Joskus langat ovat yhteistyöhaluisia ja ystävällismielisiä, ja auttavat neulojaa parhaan kykynsä mukaan. Toisinaan ne taas liittoutuvat neulojaa vastaan, ja tekevät kaikkensa horjuttaakseen viattoman neulojaparan mielenterveyttä. Jotkut langat ovat suorastaan patologisia tapauksia, ahdistavat jokaista niihin koskevaa, ja kutsuvat vielä kaverinsakin. Viime päivinä olen käsitellyt yhtä tällaista lankaa, jolla tuntuu olevan sosiopaattisia taipumuksia.

Olipa kerran amerikkalainen tyttö, joka oli menossa naimisiin. Hän osti suuria määriä valkoista silkkilankaa neuloakseen itselleen hääpuvun. Lanka ei kuitenkaan halunnut hääpuvuksi, vaan se halusi valloittaa maailman! Niinpä se esitti viatonta mutta hitaasti neulottavaa, ja houkutteli tytön muuttamaan suunnitelmia. Tyttö päätyi ostamaan hääpuvun, ja valkoinen silkki pääsi lähemmäs maailmanvalloitustavoitettaan kun sai kuiskittua tytölle langanvärjäyksen ihanuudesta. Tyttö värjäsi silkit ja myi ne internetissä. Tämä oli silkkilankojen maailmanvalloituksen ensimmäinen osa. Nyt Danielle-parka värjää lankoja myyntiin lähes yötä päivää.

Silkkilanka ei lähtenyt kotoaan ilman taistelua. Kun tilasin langan, pyysin että Danielle kerisi sen kerälle eikä lähettäisi vyyhtiä. Erinäisten surkeiden sattumusten vuoksi nimittäin inhoan lankavyyhtien kerimistä siitä huolimatta että minulla on isältä varast...lainatut vyyhdinpuu ja kerintälaite. (Surkeaan sattumukseen liittyy yli kilometri silkkivillaa, paljon kirosanoja, ja muutama tunti minun ja kämppiksen yhteisiä ponnistuksia langan saamiseksi pois peittämästä olohuoneen lattiaa ja kiltisti kerälle.) Kävi kuitenkin ilmi, että silkkilanka ei pitänyt kerintälaitteesta. Katsokaa Daniellen blogista, kuinka ensimmäiselle vyyhdille kävi.



Myös viattomat ostajaparat joutuivat kärsimään silkkilankojen juonista. Itsekin sorruin tilaamaan tuota kaunista lankaa jonkun vyyhdin. Langat eivät kuitenkaan suosiolla halunneet lähteä Daniellen luota ilman tovereitaan, joten ne suorittivat postissa katoamistempun. Eivät suinkaan lopullista, ehei, vain siihen asti että olin tilannut ja saanut korvaavat langat! Nyt omistan sitten sinisävyisten silkkilankojen lisäksi sinisävyistä pitsineulepaksuista merinovillaa. Enhän minä oikeasti edes pidä sinisestä! (Kuvassa viattomasti poseeraavan silkkivyyhdin sinisyys korostuu entisestään, sillä kuva on otettu kesäillan hämärässä.)



Vaikka langan aiempien vaiheiden olisi kuvitellut saavan minut varuilleen ja ymmärtämään sen, että kyseessä on pahimmanlaatuinen salaliittolainen ja neulojan mielenterveyden vihollinen, en ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Kaunis lanka vaikutti onnettomalta muovipussissaan, ja halusin kuumeisesti neuloa siitä mallitilkun. Otin sentään oppia myyjän epäonnesta, ja kerin vyyhdin varovasti käsin kartiolle enkä yrittänyt ottaa esiin kerintälaitetta.

Sitten alkoi oikean neulepinnan metsästys. Kokeilin yhtä mallineuletta, joka olisi miellyttänyt lankaakin, mutta totesin mielenterveydelle turmiolliseksi yrittää neuloa liukkaasta langasta pitsineuletta jossa on langankiertoja ja kavennuksia sekä työn oikealla että nurjalla puolella. Muutaman kerroksen jälkeen purin koko roskan. Samoin kävi myös toiselle, kolmannelle ja neljännelle kokeilemalleni kuviolle. Myös viides kuvio pääsi ensimmäisellä yrityksellä purkuun, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava että tällä kertaa kyse oli neulojan typeryydestä. (Ei pitäisi kuvitella osaavansa neuloa vain parinkaan kerroksen mittaista kuviota kertavilkaisun perusteella, varsinkaan jos kuuntelee samalla kiinnostavaa esitelmää ja vahtii kärttyisää taaperoa.) Silkkilanka näyttää ihanalta, mutta tuntuu neuloessa kovalta ja joustamattomalta kun viime aikoina kuitenkin olen enimmäkseen neulonut villaa ja villasekoitteita.



Toisella yrityksellä viides pitsikuvio pääsi mallitilkuksi asti, vaikka purkaminen kävi kyllä mielessä kun näin millaista sotkua neule oli puikoilla. Neuloin kuitenkin reippaasti, ja purin vähän patoutumiani mallitilkkuun. Kun olin hukuttanut tilkun pesualtaaseen, tukehduttanut sen pyyhkeeseen ja vielä pistellyt sitä neuloilla, lopputulos alkoi jo vähän enemmän muistuttaa pitsineuletta. Olen kuitenkin vielä vähän epätietoinen langan lopullisesta kohtalosta. Näyttääkö tämä neule nyt muka oikeasti vakuuttavalta? Voisiko tästä tulla huivi tai muu vastaava asuste? Mitä minä tämän kieroilevan silkkilangan kanssa oikein nyt tekisin?

Lukijoiden mielipide otetaan ehkä huomioon, tai sitten ei. Auttakaa kuitenkin naista mäessä, tai kieron langan kourissa. Elämänlangalla kiitetään ja kumarretaan. Kertokaa siis, mitä tekisin:

a) Älä koske siihen! Tuo lanka on läpeensä pahantahtoinen!
b) Koita neuloa sama pitsikuvio puolta milliä pienemmillä puikoilla.
c) Tee langasta ja puikoista interaktiivinen taide-installaatio Harmoniassa vierailevien iloksi.
d) Mitä jos keskittyisit nyt vain neulomaan sukkia?
e) Älä stressaa, ihan hyvältä se näyttää.
f) Joku muu, mikä?

Mallitilkkumania

Viime viikolla lupasin, että saarnaan seuraavaksi mallitilkkujen autuudesta. Jokaiselle neulojalle ovat tuttuja mallikirjojen kehoitukset. Tarkista neuletiheys! Neulo aina mallitilkku! Take time to check your gauge! Jos ei neulo mallitilkkua neuleesta tulee väärän kokoinen, Afrikan nälkäänäkevät lapset itkevät ja Joulupukkikin tuo vain risuja.

Itse olen aikaisemmin olettanut, että käsialani vastaa lankavyötteen tai ohjeen tiheyttä ilmoitetulla puikkokoolla. Olen moukan tuurilla aivan onnistuneesti myös korvannut ohjeiden lankoja heittämällä. "Tossa vyötteessä on vähän pienempi tiheys kun tässä ohjeessa, joten mä teen tästä koon M silmukkamäärillä mutta koon L senteillä." Minulla ei ole kerrottavana ainuttakaan sellaista perinteistä kauhutarinaa, jossa neuloja saa ansaitun rangaistuksensa kun jättää mallitilkun tekemättä, ja kesätopista tuleekin puolijoukkueteltta tai villatakista nukenvaate. Siitä huolimatta olen näin vanhemmiten (huomatkaa kypsä 29 vuoden ikä) kokenut valaistuksen ja ryhtynyt neulomaan mallitilkkuja.



Kaikki on oikeastaan Addin kauniiden metallinkiiltävien neulepuikkojen syytä. On nimittäin käynyt ilmi, että nyherrettyäni vuosikausia nahkeilla Ponyn puikoilla, sujuu neulominen sittenkin Addeilla paljon sutjakammin. Sivuvaikutuksena neulomistyylini on ilmeisesti rentoutunut ja silmukat löystyneet. En enää voikaan luottaa suoraan ohjeisiin, vaan joudun neulomaan mallitilkun. Quel domage!

Mallitilkkupsykologia on oma kiinnostava tieteenalansa. Miksi mallitilkkujen neulominen on monelle niin vastenmielistä? Tehdäänpä katugallup. Petra Perusneuloja, miksi ette halua tehdä mallitilkkuja?

Mallitilkun neulominen on hyvän neulomisajan tuhlausta. Tahdon päästä heti aloittamaan uuden neuleeni!

No, näinhän sitä voisi kuvitella. Mallitilkku kuitenkin säästää aikaa monella tapaa, sillä paljon enemmän aikaahan kuluu hukkaan jos täytyy purkaa pitkä pätkä jo neulottua puseroa ja aloittaa alusta pienemmillä tai suuremmilla puikoilla, tai vaihtaa mallia jos valmis neulepinta ei miellytäkään.



Erityisen tärkeä mallitilkusta on tullut näinä huovutushulluuden päivinä. Eri langat huopuvat eri tavoilla, ja myös eri pesukoneilla ja pesuohjelmilla tulee erilainen tulos.

Mutta mallitilkut valehtelevat! Olen monta kertaa neulonut mallitilkun ja mitannut siitä neuletiheyden huolellisesti vain huomatakseni, että tiheys on aloittamassani vaatteessa aivan erilainen.

Totta, Petra hyvä, mallitilkut valehtelevat, mutta usein syytä voi olla myös neulojassa. Oletko ottanut huomioon esimerkiksi seuraavat asiat?

1. Onko mallitilkkusi tarpeeksi suuri? Tasan 10x10 -senttinen tilkku valehtelee melkein varmasti, 15x15 cm on jo paljon parempi.

2. Käytitkö samoja puikkoja sekä mallitilkussa että varsinaisessa työssä? Kuten edellä todettiin, neulekäsiala voi olla erilainen Addin ja Ponyn puikoilla.

3. Onko mallineule ennestään tuttu? Jos mallitilkku on jotain uutta neulepintaa, on keskittyminen aivan erilaista kuin varsinaista kappaletta neulottaessa, ja käsiala muuttuu.

4. Tasona vai pyörönä? Jos aikoo neuloa kappaleen pyöröneuleena, tasona tehty mallitilkku voi valehdella.

Joskus kaikki yllä mainittu on kohdallaan, mutta mallitilkku valehtelee silti. Silloin kyseessä on lankojen ja puikkojen ilkeämielinen salaliitto neulojan mielenterveyden horjuttamiseksi, eikä asialle voi tehdä juuri mitään.

Mallitilkkujen neulominen on langan tuhlausta!

Siltä tosiaan usein tuntuu. Ole kuitenkin rehellinen itsellesi. Milloin lanka viimeksi kului niin viimeistä senttiä myöten, ettei siitä olisi saanut neulottua vielä tilkkua? Sitäpaitsi jos todella tuntuu siltä että lanka ei millään riitä, voi mallitilkun purkaa ja aloittaa neuleen samalla langalla. Jotkut myös aloittavat neuleen hihalla, koska hihan alku on suunnilleen saman kokoinen kuin mallitilkku olisi.



Mallitilkuille on myös monenlaista käyttöä, kun vaan hieman vaivaa päätään. Niistä voi tehdä tilkkupeiton, sohvatyynynpäällisen, taiteellisen installaation tai vaikka nukenvaatteita. Niin, ja onhan se jo palkinto itsessään, että pääsee ennakkoon vähän vilkaisemaan, millaista pintaa uusista unelmalangoista tuleekaan.

Maisteri Elämänlanka päättää tämänkertaisen lähetyksen tähän. Ensi viikolla uudet kujeet.

P.S. Vielä ilmainen vihje kokemuksen syvällä rintaäänellä. Kannattaa liittää mallitilkkuun lappu, jossa lukee mitä lankaa ja puikkoja on käytetty. Nämä pikkuiset yksityiskohdat kun tuppaavat unohtumaan nopeammin kuin kuvittelisi.