maanantai 14. elokuuta 2006

Vain kerran vuodessa on Ropecon

Taas kerran saapui yllättäen takavasemmalta se aika vuodesta kun Suomen roolipelipiireissä juostaan pieniä ympyröitä, heilutellaan käsiä ja kysellään: "Ropecon tulee, oletko valmis?" Asiaan vihkiytymättömille siis tiedoksi, että Ropecon on vuosittain järjestettävä roolipelitapahtuma, joka kokoaa yhteen tuhansia harrastajia kautta maan. Koko sirkus pyörii vapaaehtoisvoimin, ja enemmän tai vähemmän työtunteja tapahtuman eteen uhraavia työntekijöitä on pari kolme sataa. Harmoniassa kuullaan vuosittain kevätpuolella suuria lupauksia: "Tänä vuonna menen Coniin maksavana asiakkaana!" Säännöllisesti hyvät aikeet kuitenkin unohtuvat, ja tänäkin vuonna kolme neljäsosaa Harmonian aikuisväestöstä puursi erilaisissa vapaaehtoistehtävissä.

Kuten arvata saattaa, neulojan tärkein huolenaihe oli mukaan otettava neuletyö. Perussukkaa ei tehnyt mieli neuloa, mutta jotain helppoa ja kivaa yleisötapahtumassa julkineulominen toki vaatii. Halusin jotain helppoa, aivotonta ja sellaista jossa ei tarvitsisi vaivata päätään omalla designillä ja hankalilla matemaattisilla laskelmilla. Niin, ja mieluiten kohtuullisen kokoiset puikot, että työ myös etenisi Ropeconin aikana.



Aina ei voi onnistua. Koska mikään kotona keskeneräisenä lojunut työ ei täyttänyt vaatimuksia, piti tietenkin aloittaa uusi työ. Kuvassa uusi työ poseeraa Dipolin käpyaulassa ennen Ropeconin ovien aukeamista. Neuletakki. (Nealle sentään.) Neulesuunnitteluvihkon kanssa. Kahden ja puolen millin puikoilla. Lähes kaksi ja puoli sataa silmukkaa kerroksella. Huokaus. Pintaneulekuvio sentään on selkeä ja geometrinen, joten ruutupiirrosta tarvitsi vain alkuun.



Ensimmäisen työvuoron aikana neule ei edennyt silmukkaakaan: nakki oli napsahtanut lipunmyyntiin Ropeconin ensimmäiseksi neljäksi tunniksi. Vielä siinä vaiheessa kun vuoro vaihtui, oli lippukassaan jatkuva tunku. Kuvassa jono puolta tuntia ennen ovien aukeamista, tuosta tunnelma vain tiivistyi.



Seuraavan päivän työvuoro oli helpompi, neljä tuntia takaovella aamukahdeksasta puoleenpäivään. Trafiikkia oli huomattavasti vähemmän, ja sen sijaan että olisi täytynyt jatkuvasti liimata pääsylippurannekkeita ihmisten ranteisiin, työ oli lähinnä ystävällistä "ranneke, kiitos" -muistuttelua ovista kulkijoille.



Täysipainoiseen Ropecon-kokemukseen kuuluu myös roskaruoka, ja Dipolin Cantinassa tuli vietettyä tovi jos toinenkin. Tosin olen sitä mieltä, että yhdeksän euroa kinkku-ananaspizzasta jota saa odotella liki puoli tuntia on vähän yläkanttiin... Toisaalta Cantinasta löytyy Conin aikaan myös seuraa. Tuolla kuvassa olevalla reissulla pöytään ilmaantui pari kaveria, jotka ilmoittivat että haluan vetää heille roolipeliä. Nyt voin siis kertoa pelinjohtaneeni Ropeconissa, se kokemus minulta puuttuikin aiemmilta vuosilta.

Useampi Con-vuosi meni niin, etten oikeastaan seurannut mitään puheohjelmaa, mutta parina viime vuonna aikaa on kulunut hyvin tiiviisti myös esitelmiä seuraten. Koska tämänvuotinen Ropecon oli järjestyksessä kolmastoista, oli teemana luonnollisesti Huonoja enteitä. Tämän kunniaksi ohjelmassa oli monenlaista enteisiin ja ennustamiseen liittyvää. Minä ja neule kävimme kuuntelemassa esimerkiksi yleistä luentoa ennustamisesta sekä esitelmää enteistä ja ennusmerkeistä Suomalaisissa kansanuskomuksissa. Lisäksi kurssikaveri miehineen piti uskontoaiheisen esitelmän, joka toki piti kuunnella.




Kuvassa kuitenkin jotain aivan muuta: Guy Windsor piti jokavuotisen Realities of Steel -esitelmänsä, tällä kertaa löyhänä teemana se millaisia fysiologisia muutoksia ihmisessä tapahtuu kun pulssi ja adrenaliinitaso nousevat. Kävimme myös syömässä, ja Guy muisti tapansa mukaan valistaa minua myös siitä, millaisilla vaarallisilla tappovälineillä lapsen nuttu olikaan syntymässä. Onneksi me neulojat emme yleensä taida olla kovin väkivaltaista väkeä, tai neulepuikot olisivat pian samalla kieltolistalla kuin teräaseet julkisilla paikoilla. ;)

Ilmeisesti maisteri Elämänlankaa alkaa vanhuus vaivata sillä kunto loppui kesken ja sunnuntai-iltapäivänä piti suunnata kohti kotia ja petiä jo neljän maissa. Myöskään kameralla ei riittänyt virtaa niin, että neuleesta olisi saanut jäähyväiskuvan malliksi siitä kuinka paljon Ropeconin aikana ehtii neuloa. Todettakoon, että viimeiset sentit lankaa ensimmäisestä 50 gramman Alpaca-kerästä kuluivat bussissa matkalla kotiin. Nyt Con-neule pääsee toviksi lepäämään keskeneräisten töiden pinoon, ja viikonlopun ajan hylättynä ollut irlantilaisvaikutteinen neule saa taas ansaitsemaansa huomiota.

Ensi viikolla Elämänlangalla luvassa opettavainen tarina ahneudesta ja Alpacasta, muun muassa siitä punaisesta, joka seikkaili tämän merkinnän kuvissa. Sitä odotellessa hyvää viikkoa.

1 kommentti:

TiinaV kirjoitti...

Hui! Ahneudesta? Ei kai sinulta ole syntymässä sarja neulojan seitsemästä kuolemansynnistä!!! :D

Kiitos valaistuksesta roolipelien maailmaan, itselle aihe on täysin tuntematon, mutta mielenkiinolla luin selostustasi!