maanantai 24. marraskuuta 2014

Joulua kohti

Elämänlangalla piristetään synkimmän syksyn päiviä kirkkaanpunaisella sukkalangalla. Wollmeise-polvisukat eivät ole erityisen edullisia, mutta ah ja voi, kuinka nuo kylläiset värit osaavatkin ilahduttaa mieltä. Tämä Vamp -värisävy on liki joulunpunaista, sopivasti lähestyvää adventtia ajatellen. Äskettäin pistin tilaukseen myös tyylikkään harmaata, ihan vaan sitä ajatellen, josko vaikka joskus pitäisi yrittää näyttää vakavasti otettavalta eikä ihan niin hipahtavalta kuin yleensä.

Villasukat kulkevat mukana bussineuleena, ja matkustivat esimerkiksi viikonloppuna Ullaa julkaisevan Suomen Verkkoneuleyhdistys ry:n vuosikokoukseen. Jatkan hallituksessa myös ensi vuonna, tuttuun tapaan jäsenvastaavana. Ilahduttakaa siis minua ja käykää sankoin joukoin liittymässä Ullan tukijoihin!


Muissa neuleuutisissa aiemmin esitelty Braid Hills -takki etenee, ja työstä puuttuu tässä vaiheessa enää puolitoista hihaa ja kaulus. Veljelleni tilattu valkoinen Cascade -paita siis vielä odottaa, mutta edistystä tapahtuu. Braid Hillsistä parempia kuvia sitten, kun työ on valmis, olen löytänyt siihen napit ja olen kastellut ja muotoillut takin kunnolla. Ja ehkä ehtinyt valokuvaamaan harvoina päivänvalon tunteina, sillä muuten pikimusta työ ei näytä kuvassa yhtään miltään.

Näissä tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Katsotaan, miltä neulemaailma ensi viikolla näyttää.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Synttäriulla!

Tänään Elämänlangalla juhlistetaan Ullaa, jonka upea ja mahtava 10-vuotisjuhlanumero julkaistiin eilen. Kuten olen useasti sanonut, on ihan Ullan syytä, että minustakin tuli isona neulesuunnittelija.

Ensimmäinen kirjoittamani ohje on nimeltään Nea, neuletakki silloin aivan pienelle Nea-vauvalle.


Melkoinen matka on tultu sekä ohjeenkirjoitus- että neulekuvaustaidoissa tämän jälkeen.

Ainoa esiintymiseni Ullan kansikuvassa tapahtui numerossa 3/2005, Punahilkka-poncholla. Olenpa ollut nuori ja nätti tuolloin liki vuosikymmen sitten!



Ullan myötä perheeseen on myös kasvanut nuori valokuvamalli, sillä Nea on esiintynyt useissa ohjekuvissa. Joelia on vaikeampi houkutella kameran eteen, mutta Neaa ei tarvitse erityisen paljon suostutella. Eikä ole näemmä ihan pikkulapsenakaan:


Nyt Nea on jo ihan rutinoitunut neulemalli:


Entä se ohjeidenkirjoitustaito? Toivottavasti uusin ohjeeni on muotoiluiltaan parempi kuin ensimmäinen:






Ainakin neuleet ovat tulleet tarpeeseen, sillä olen tänään käyttänyt sekä Kaari-jakkua että Syyskoivu-baskeria.

Näissä iloisissa Ullan synttärijuhlatunnelmissa siis tänään. Paljon onnea me, ja hyvää jatkoa myös seuraaville kymmenelle vuodelle!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Mustaa ja valkoista

Mikä se on, joka neuloo pimeimpään syysaikaan pikimustaa neuletta, jonka pintaneuleessa on palmikonkiertoja sekä oikeilla että nurjilla puolilla? Maisteri Elämänlankahan se, näemmä.

Braid Hills -villatakki etenee yllätävän sujuvasti väristä huolimatta. Olenko muistanut mainita, että rakastan kierretyin silmukoin neulottuja kapeita baijerilaispalmikoita?


Kerrankin myös muistin, että saadakseen mitään järkeviä blogikuvia aikaiseksi tähän aikaan vuodesta, ne pitää muistaa ottaa keskellä päivää. Villatakkilanka on oikeasti pikimustaa, mutta ainoa tapa saada palmikko näkyviin oli lisätä valoa yli oman tarpeen. Vertailun vuoksi voi katsoa takin alla olevia lankkuja: niiden oikea väri näkyy alemmassa kuvassa.

Joka tapauksessa jonkun muun ohjeesta neulominen on taas muistuttanut ohjeen kirjoittamisen perusasioista. Esimerkiksi on neulojalle oikeasti todella hyödyllistä tietää paitsi että "kun olet toistanut kerrokset X-Y yhteensä Z kertaa", niin kuinka korkea työn pitäisi olla esimerkiksi helmasta mitattuna. Myöskin tuo "yhteensä" on avainsana. Jos ohje käskee neuloa ohjeen mukaan ensin vaiheen 1 ja sitten vaiheen 2, "toista 1 ja 2 viisi kertaa" voi tarkoittaa joko "tee vaiheet yhteensä viisi kertaa" tai "tee vaiheet ensin kerran ja toista sitten viisi kertaa". Kovasti toivon, että tämän tyyppiset yksityiskohdat ovat omissa ohjeteksteissäni vuosien varrella hioutuneet niin, että ohjeet ovat mahdollisimman yksiselitteisiä. Braid Hills on siis angloaerikkalaisen perusteellisesti kirjoitettu ohje ja yleisesti ottaen oikein hyvä, mutta kun itse luen kuin piru Raamattua niin tällaisiin detaljeihin takertuu.


Kun mustat silmukat jossain vaiheessa alkavat hyppiä silmissä, on tarjolla seuraavaksi valkoista. Veljelleni suunnitteilla olevan neulepuseron langat tulivat, sillä ilmeisesti ameriikan Kusti ei polje vaan ajaa lentokoneella. Tässä vaiheessa kiitän myös tullin toimintaa, sillä edellisen nettitullauskeikan jälkeen käsityölangat oli lisätty verkosta valmiiksi löytyvälle listalle ja prosessi onnistui soittamatta kenellekään puhelimella. Paketti tuli myös perille yllättävän vähäisellä viiveellä tullauksen jälkeen.

Jota ei mentäisi aivan monokromaattiseksi niin voin paljastaa, että omat punaiset polvisukkanikin etenevät yksi bussimatka kerrallaan, sillä puseroneuleet ovat liian suuria mukana kannettavaksi. Oranssi talvipuseroni puolestaan odottaa, että nämä muille menevät työt vähän etenevät.

Näissä  tunnelmissa siis Elämänlangalla tällä kertaa. Toivotavasti ensi viikolla on jotain valmiimpaa esitellä!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Kauhua

Elämänlangalla on ollut suorastaan kauhistuttavan kiireinen viikonloppu. Oikeastaan oli tarkoitus kirjoittaa Joelin eilisistä synttäreistä, mutta koska talossa päätyi lopulta olemaan puolen tusinan 3-10 -vuotiaan vieraan lisäksi saman verran vierailevia vanhempia ei valokuvaaminen blogia varten ehtinyt käydä mielessäkään. Sen sijaan kirjoitan tänään ikuisesta nemesiksestäni, ompelukoneesta. (Kuvitelkaa taustalle painostava kauhufilmimusiikki.)

Perjantaina minut oli kutsuttu kekkereihin, jonka teema oli "Pelätkää!". Koska pukuideoiden suhteen löi aivan tyhjää, päädyin tekemään yksinkertaisen lyhyen huppuviitan ja irtohihat mustasta kankaasta. Ensimmäinen pelottava kohta tuli jo ohjeen suhteen: viitan ompeluohje löytyi jonkinlaisen valon lapset -oppilaitoksen kotisivuilta. Laitos näytti tarjoavan opetusta sisäisessä valaistumisessa, tarotissa, kabbalassa ja henkiparannuksessa. Nyt kun yritin löytää sivua uudelleen linkitettäväksi, näytti ensin siltä, että paitsi ohje, niin koko sivusto olisi kadonnut netistä ja olisin kuvitellut kaiken. Loppujen lopuksi osoite kuitenkin löytyi selaimen muistin syövereistä: Servants of the Light.


Tämä ompeluohje ei ollut kovin vaativa: minun piti osata piirtää kaksin kerroin taitetusta kankaasta puoliympyrä, kaksi hupun palasta ja sitten tasoittaa jäljelle jääneestä kankaasta kaksi muuten muotoilematonta suorakaidetta irtohihoja varten. Tässä kohtaa kovista kokemuksista on hyötyä: en edes yrittänyt käyttää loimusamettipalaa tai halpaa vuorisilkkiä, vaikka jokainen vanha larppaaja tietää että ne vasta olisivatkin olleet pelottavasti teemaan sopivia materiaaleja, vaan ostin sopivan raskaasti laskeutuvaa polyesteri-viskoosisekoitetta, joka ei ollut kovin liukasta. Kun palat oli leikattu taputtelin itseäni olalle ja olin sitä mieltä, että hyvinhän tämä menee.

Mitkään valon voimat eivät varmasti kuitenkaan olleet läsnä siinä vaiheessa, kun ompelin. Pidempään blogia seuranneet saattavat muistaa pitkään kestäneen viha-vihasuhteeni ompelukoneen kanssa. Koneessa oli sopivasti musta alalanka, joten lähdin langoittamaan konetta. Siinä vaiheessa kun yritin veivata neulan alas poimiakseni alalangan, tapahtui täydellinen töksähdys. Neula ei laskeutunut ompelualustan läpi. Yritin väkisin. Ei mitään. Yritin uudelleen. Edelleen täydellinen tökkäys. Olin jo valmistautunut kaivamaan esiin ruuvimeisselin ja tutkimaan, mitä koneen syövereihin on jumiutunut, kun huomasin ongelman syyn: puolain oli väärässä asennossa, joten koneparka odotti uutta alalankaa puolattavaksi eikä laisinkaan halunnut yrittää ommella mitään.

Hetken homma sujui kuin tanssi. Siksakkasin kappaleiden reunoja, kunnes valmiina ollut alalanka loppui. Puolasin uuden ja ihmettelin, kun lanka tuntui hyppivän eikä oikein pysynyt paikoillaan. Jatkoin ompelua ja kaikki sujui mainiosti kunnes alkoi olla aika taittaa saumoja. Äkkiä alalanka meni solmuun, kaksinkerroin ja juntturaan. Leikkasin pätkän pois, ujutin ylimääräiset langanpäät irti koneesta ja jatkoin. Uusi solmu ja selvitys. Kolmannella kerralla kaivoin puolan irti ja huomasin, että vaikka puola oli päältä näyttänyt hyvältä, oli keskellä irtonaisia, löysiä lankalenkkejä. Purin koko langan pois, puolasin uudelleen ja jatkoin ompelua vastaavasta pienestä vastoinkäymisestä toiseen. Kun viitta oli valmis, alkoi olla jo lasten nukkumaanmenoaika ja kielenkäyttökin oli jo jonkin aikaa sitten muuttunut sopimattomaksi perheen pienimmille kuulla.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, lopputuloksesta tuli aika hyvä. Juhlien jälkeen löysin viitalle sopivan kierrätyskohteen:


Olin kuvitellut, että menisi vielä joitakin vuosia ennen kuin tyttäreni alkaa näyttää minun vaatteissani paremmalta kuin minä, mutta joissakin asioissa näemmä One Size Fits All todellakin pitää paikkansa.

Tällaisissa suorastaan kammottavissa tunnelmissa Elämänlangalla tällä viikolla. Ensi viikolla täällä toivottavasti taas neulotaan, mikä on kaikille perheenjäsenille turvallisempaa.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Talven merkkejä

Elämänlangalla ollaan erittäin taitavia tulkitsemaan erilaisia ilmiöitä, jotka ennakoivat säitä ja vuodenaikoja. Viime päivinä ilmassa on ollut selkeitä talven merkkejä.

Todistuskappale 1: Aloitin itselleni villapaidan. Sitten purin puoleenväliin ehtineen kaarrokkeen ja aloitin alusta. Nyt on toivottavasti parempi.






Todistuskappale 2: Myös ystävät ja sukulaiset palelevat. Kun olin aloittanut tuon oranssin puseron, niin eiköhän Facebookissa tullut viesti kaverilta että hei, NYT löysin just oikean villatakkiohjeen. Ja kun pohdiskelimme, mistä langasta tuon hänelle neuloisin, niin rinnalle pompahti toinen chat-ikkuna veljeltäni, joka kyseli mahtaisiko sisarusrakkaus riittää villapaitatilauksen tekemiseen. Totesin, että eiköhän tämä järjesty - varsinkin kun veljeni on ennenkin saanut minulta esimerkiksi jouluksi pahvista leikatun villasukan kuvan, joten hän tietää nämä käsinneulojan toimitusaikojen riskit. Siihen projektiin meni lanka tilaukseen, joskin saamme odottaa että soutavat ne lankakerät Atlantin yli. Uhkasin, että jos jaksan kirjoittaa ohjeen niin velipoika joutuu poseeraamaan valokuviin.

Todistuskappale 3: Polvisukat.





Aurinkoisen lämpimän kellanoranssit tai oranssinkeltaiset polvisukat valmistuivat ja samaan aikaan hankitusta syvänpunaisesta Vamp -sävystä on luotu seuraavan parin ensimmäisen sukan silmukat puikoille. Se tosin etenee nyt hitaanlaisesti, koska on näitä neulevaatteita tehtävänä. Onneksi kaikenlaisilla bussimatkoilla tarvitaan villasukan kokoista neulottavaa.

Näillä neule-eväillä taitaa pärjätä pitkälle talveen. Nyt tarvitaan vain paljon neuleaikaa ja sopivan hömppää TV-viihdettä ja äänikirjoja.

Ensi viikolla taas uutta Elämänlankaa, katsotaan missä silloin mennään.