maanantai 1. elokuuta 2011

Lennossa

Elämänlangalla ehtivät viikonloppuna jalat tuskin hipaista maata. Valokuviakaan ei nyt ole, kun kamera jäi kotiin, mutta neulottua kuitenkin tuli oikein reippaasti. Pidempään Elämänlankaa seuranneet saattavat arvata, että tämä on tämän vuoden "I survived Ropecon and all I got was this lousy T-shirt" -merkintä.

Tämän vuoden Ropecon alkoi minun osaltani itseasiassa jo viikko sitten, kun maanantai-iltana istuin kavereiden kommuunin keittiön pöydän ääressä ja taittelin kävijäkyselylomakkeita. Vakavastiotettava tieteellinen tiimimme (väitöskirjaansa viimeistelevä lisensiaatti, DI, maisteri ja kandidaatti) toteutti nimittäin tänä vuonna Ropeconissa kävijäkyselyn, jonka tulokset olisi tarkoitus analysoida tilastollisilla menetelmillä.

Jotta kävijöistä saatiin kattava satunnaisotanta, tiimi istui tiiviisti kaikilla niillä ovilla, joista Dipoliin otettiin väkeä sisään tapahtuman aikana ja ojensi kyselykirjekuoren joka viidennelle sisäänpääsyrannekkeen saajalle. Tiimin juniorijäseneltä Hannalta kysyttiinkin hänen vapautettuaan minut vuorosta ja asetuttuaan neuleensa kanssa lipunmyynnin viereen: "Kuuluuko tämän työpisteen tehtäviin neulominen?" Varsinkin Dipolin takaoven lipunmyyntipistettä vahtiessa oli mainiota neuleaikaa. Sain valmiiksi neuleosuudet tekeillä olevasta tilausbolerosta, mutta viimeistely on vielä tekemättä, ja neuloin melkein valmiiksi pienen päähän solmittavan kokoisen kolmiohuivin Novitan virkkauslangasta.

Koska tiimi oli pieni ja ovia vahdittiin yön hiljaisia tunteja lukuunottamatta koko ajan, työtunteja tuli tämän vuoden Ropeconissa enemmän kuin koskaan, 16 tuntia varsinaisia vuoroja sekä 4 tuntia muiden tauottamista tarvittaessa. Jotta matalalento olisi entistä vauhdikkaampaa, kävin näiden työtuntien lisäksi lauantaina keskellä päivää vielä neuleineni Helsingissä Velodromilla katsomassa amerikkalaisen jalkapallon naisten SM-sarjan finaalin ja myöhään illalla vielä samaisen finaalin hopeamitalistien finaalibileissä.

Nyt jatkan töissä lepäämistä viikonlopun jäljiltä. Ensi viikolla Elämänlangalla on toivottavasti mainituista projekteista viimeistelyt tehty ja kuvia näytettävänä.

Ei kommentteja: