maanantai 15. elokuuta 2011

Tuotteliasta

Elämänlangalla on viikkotolkulla rämmitty neulesuossa, jossa mikään ei valmistu vaikka kuinka neuloisi. Viikonloppuna tapahtui kuitenkin läpimurto ja äkkiä valmista onkin kaksin kappalein.

Minulta tilattiin alkukesästä bolero. Lankana on tässä Cotton Viscose, vaikka Dropsin alkuperäisessä ohjeessa on yhdistetty Cotton Viscose ja Kid-Silk. Lankaa ei mennyt kovin paljon, ehkä 250 grammaa, sillä bolero on kaulusta lukuunottamatta kauttaaltaan pitsiä ja minulla oli työssä isot puikot.



Boleron lisäksi valmistui vaaleansininen Timotei, jota olen nykertänyt myöskin viikkotolkulla. En tiedä, miksi tämä nimenomainen myssy ei halunnut valmistua, sillä pintaneule on suhteellisen yksinkertainen. Onneksi syksy ei ihan vielä ole käsillä, joten baskeri ehtii oikein hyvin siihen mennessä lämmittämään entisen kanssa-asujan päätä. Alkuperäinen Timotei on neulottu Wollmeisesta, mutta tämä on proosallisemmin Dalegarnin Baby Ullia. Lankaa muuten meni vain yksi kerä, yllättävän riittoisaa!



Nyt puikoille on palannut Huldan takki, jota aloittelin alkukesästä. Vielä pitäisi neuloa kymmenisen senttiä helman sileää neuletta, sitten pääsen tekemään hihoja. Muutakin olisi jonossa, mutta ehkä nyt voi varata jonkun päivän välissä itselle neulomiseen ennen uusia haasteita?

Ensi viikolla Elämänlangalla on ehkä jotain uuttakin jo tekeillä näytettäväksi, mikäli saan reippaasti aloitettua seuraavaa jonossa olevaa projektia - toivottavasti nopeasti neuloutuvaa!

3 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Kaunis bolero ja tuo Timotei-myssy.. hmm, nyt kun olen neulonut Kukan, tuo näyttää myös niin kiinnostavalta.

Pitsit puikoille on kyllä sellainen aarreaitta, että selailen sitä yhä, vaikka olen sen jo jonkin aikaa omistanut. Punoksista pidin myös. Onnea näin jälkikäteen hienosta kirjasta!

Marika kirjoitti...

Ihania neuleita!

Haka kirjoitti...

Täällä on aina niin mukavia neuleita! Sinulle on tunnustus blogissani, käypä kurkkaamassa. :)