maanantai 30. elokuuta 2010

Fludssa

Koska olen kipeä, enkä jaksa mennä kylmälle parvekkeelle valokuvaamaan mukillista Finrexiniä, kansa voi kuvitella tähän merkintään valokuvan Neulovat puput -mukista, joka on täynnä kuumaa punaista flunssajuomaa.

Olen sitä tyyppiä, joka yleensä sairastuu deadlinen jälkeen. Olin siis puolittain ajoittanut itselleni stressiflunssan tälle viikolle, kun käsikirjoitus saadaan lähtemään. Tällä kertaa meni kuitenkin pieleen, ja jo perjantaina nousi lämpö vaikka olisi ollut vielä vaikka mitä tehtävää.

Viikonloppu menikin sitten niin sanotusti harakoille, kun pisin pätkä jonka pysyin tolpillani ilman päiväunia taisi olla yhteensä viisi tuntia ja sekin kahvin ja särkylääkkeen voimalla. Kuume ei sentään noussut korkeaksi, vaan lämpö jäi ajelehtimaan jonnekin 37,5 asteen kieppeille, mutta kehitin ikävän yskän. Edelleen on rintakehän ympärillä puristava kipeä tunne, mutta elättelen toiveita, että vointi on näin alkuviikosta menossa parempaan suuntaan eikä tauti ole mennyt keuhkoputkiin.

Työ etenee kuitenkin hitaasti, mutta varmasti. Ruutupiirroksia on luettu ja korjattu, ja olenpa kiireellä koeneulonut yhtä huiviakin vielä kertaalleen. Juuri tällä hetkellä käsikirjoituksen kokonaisversio on vaihteeksi Langankuluttajan luettavana, josko vielä jotain viilattavaa löytyisi.

Kohta on päätettävä, että se on valmis. Hirvittää.

9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Paranemista sinne! Lenssu on inha tauti eritoten, jos pitäisi pystyä tekemään jotain. Tai esimerkiksi urheilukärpäsen pureman kanssa yhtäaikaisesti.

Koskas se kirjan suunniteltu julkaisupäivä on? Ihan jo innolla odotan. On upeaa, kun jaat meidän lukijoiden kanssa työstöprosessia!

Kristel kirjoitti...

Leena, tänään tai huomenna pitäisi uskaltaa jättää materiaalit kustantajan käsiin, ja sitten riippuu heistä. Joskus keväällä tulee valmis kirja ulos. :)

Ausifer kirjoitti...

Tsemppiä, kohta se rutistus on ohi :)

Tiina kirjoitti...

Se on vaan nyt rohkeasti päästettävä irti:) Paranemisia!

Unknown kirjoitti...

Pai tö vei... Blogissani on sinulle tunnustus. ;)

- H - kirjoitti...

Pikaista paranemista.

MysteryKnitter kirjoitti...

Get well soon, Kristel!

MysteryKnitter kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
drunknmunky kirjoitti...

Mielenkiintoista luettavaa.