maanantai 9. elokuuta 2010

Lomalla

Perjantaiaamuna heräsin ennen seitsemää, ja jo vähän jälkeen seitsemän istuin editoimassa kirjan tekstejä. Kuuden hyvin intensiivisen työtunnin jälkeen ensimmäinen versio kokonaisesta käsikirjoituksesta lähti ensimmäiselle oikolukukierrokselle, ja paria tuntia myöhemmin minä puolestani lähdin kahden vuorokauden täydelliselle nettilomalle irti ircistä, blogeista, facebookista ja sähköposteista. Puhelimenkin pistin äänettömälle ja sanoin jo aamusta vanhemmilleni, jotka ottivat lapset viikonloppuhoitoon, että jos joku hätä tulee niin Teemulle voi soittaa.

Irrottautuminen arkirutiineista onnistui loistavasti, kun suuntasin ensimmäisen kerran sitten abiristeilyn ruotsinlaivalle viiden hyvän ystäväni (ja yhden vauvan sekä hänen hoitoavukseen otetun teini-ikäisen) kanssa. Tulostin kyllä reissuun mukaan ensimmäiset oikolukuversiot kaikista kirjan ruutupiirroksista, mutta matkaseurani uhkasi takavarikoida paperit ja piirtää kääntöpuolille rivoja kuvia tai pelata piirrustusseurapeliä mikäli yritän koskeakaan töihin viikonlopun aikana. Koska koko nipun tulostamiseen oli vierähtänyt tovi jos toinenkin, katsoin parhaaksi jättää paperit hyttiin.



Vierailimme mennen tullen laivan karaokessa, jossa jyrkästi kieltäydyin laulamasta. Tanssitin seurueeseen kuulunutta viehättävää nuorta naishenkilöä hitaita, kun yökerhossa bändi soitti sopivan teininostalgiakappaleen. Pelasimme totuutta ja tehtävää ensin yökerhossa ja sitten hytissä puoli kuuteen aamulla ja nuokuimme sitten sateisessa Tukholmassa.

En edes etsinyt lankakauppoja, koska olin matkaseurueen ainoa neuloja. Kävimme yhdessä matkalle osuneessa sarjakuvakaupassa josta ostin jatkoa alkuperäiselle Muumi-sarjakuvakokoelmalleni. Ajoimme metrolla jonka lippuvaatimusten selvittely lankesi minulle natiivina ruotsinpuhujana. Näimme kuninkaanlinnan. Lounastimme viehättävässä minimaalisessa kasvisbuffetravintolassa vanhassa kaupungissa sekä vierailimme SF-bokhandelnissa josta mukaan tarttui pari peliä sekä John Ajvide Lindqvistin romaani Lilla stjärna. Yhden ystävän kanssa kastuimme läpikotaisin, kun erkanimme seurueesta ja kävelimme kaatosateessa laivalle päiväunille sillävälin kun muut vielä jäivät kahville. Toisen illan hyttibileet olivat vaisummat, kun unisina pelasimme Once Upon a Time -tarinankerrontapeliä ja menimme sitten yhden aikoihin nukkumaan.



Paluu Helsinkiin oli eksoottinen, kun kaupunki oli Tukholmaan verrattuna täysi tropiikki. Oli kuumankosteannihkeää ja painostavaa, ja isot hikihelmet nousivat iholle. Loman kruunasikin sitten alkuyön loistava ukonilma, jonka veroista en muista ennen nähneeni. Maanantaiaamuun herääminen olikin oikein viehättävää, kun lämpötila on laskenut inhimillisiin lukemiin.

Tällaisen pikkuloman jäljiltä on taas hyvä lähteä tekemään kirjan editointia: ensimmäisen oikolukukierroksen tulokset palautuivat viikonlopun aikana, mutta käsikirjoitus meni vielä niine kommentteineen toiselle lukijalle sillävälin kun ensimmäinen lukee vielä toisen kierroksen samalla numeroita tarkistaen ja vähän ruutupiirroksiakin sillä silmällä katsellen. Itse ryhdyn tekstin paluuta odotellessani tuijottamaan mainittuja ruutupiirroksia silmä kovana, vaikka omalle työlleen tietyti onkin sokea. Jokaisella tarkistuskierroksella kuitenkin aina löytyy jotain, ja kun tarkistajia on useita joista osa on itse tekoprosessin ulkopuolisia, tavoitamme toivottavasti valtaosan mahdollisista virheistä jo ennen painoon menoa.

Myönnettävä on, että nämä työvaiheet ahdistavat kaikkein eniten, sillä tietysti haluan saada aikaiseksi mahdollisimman virheettömän lopputuloksen, ja otan hirveän henkilökohtaisesti sen jos ja kun valmiiseen kirjaan kaikesta tarkistamisesta ja oikoluvusta huolimatta virheitä livahtaa.

Nyt kuitenkin minimoimaan tätä ahdistusta jo ennakolta eli työn touhuun. Ensi viikolla jälleen lisää Elämänlankaa.

2 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Jaksamista ja tsemppiä oikolukuun!

Anna kirjoitti...

Kirja vaikuttaa tosi hyvältä! Olisi kiva jos se tulisi vaikka ennakkotilaukseen blogisi kautta...