maanantai 15. joulukuuta 2008

Punaisen sävyjä

Elämänlangan viikonloppu oli jouluisen punasävyinen. Lauantaina oli nimittäin Neuleyhdistys Ullan vuosikokous ja pikkujoulut. Pippalot järjestettiin tällä kertaa Stidilässä eli vanhan tulitikkutehtaan tiloissa. Paikalla oli kolmisenkymmentä yhdistyksen jäsentä, ja ilahduttavasti mukaan oli uskaltautunut useita ensikertalaisia sekä väkeä pääkaupunkiseudun ulkopuoleltakin.



Vuosikokouksen jälkeen syötiin ja saunottiin, ja lisäksi reipas vapaaehtoinen joulutonttu jakoi pikkujoulupaketit. Sain aivan sievän sukkapuikkopussin joka tuli todella tarpeeseen, sillä Langankuluttajan ompelema puikkopussi ei ihanuudestaan huolimatta syö läheskään kaikkia sukkapuikkojani. Paketissa oli myös herttainen kortti jota nelivuotias apulainen kovasti minulta kadehti.



Pikkujoulupakettien lisäksi noudatettiin muitakin perinteitä ja kilpailtiin Ulla-tietovisassa. Tällä kertaa olin toiseksi tulleessa joukkueessa ja sain valita palkintopussista kaksi kerää lankaa. Nähtyään epätyypilliset värivalintani, Marjut kyllä vihjaisi välittömästi sopivasta sukan koosta. Täytyy laittaa harkintaan, joskin muitakin ideoita on.

Tällä viikolla Elämänlangalla jatketaan sukkaputkea, ja pohditaan josko seuraavaksi voisi neuloa jotain muuta. Saa nähdä iskeekö inspiraatio, vai onko pikkuneuleista mahdoton päästä irti. Ensi viikolla sitten jatketaan jouluisissa tunnelmissa.

Ei kommentteja: