Voiko ihanammin päivä enää alkaa?

Viime viikko ei kertakaikkiaan ollut minun viikkoni. Pienet vastoinkäymiset paisuivat suuriksi ja koko ajan kärtytti. Perjantai-iltana olin jo sitä mieltä että roskiin koko viikko, mutta lauantaiaamu pelasti paljon. Könysin pystyyn pedistä lasten herätessä aamuvarhaisella, avasin tietokoneeni ja totesin uuden Ullan ilmestyneen.



Oma ohjepanokseni jäi tämän Ullan osalta Hugo-kauluriin, mutta lisäksi kirjoittelin pyynnöstä ohjeartikkelin peukalokiilan neulomiseen. Tosin ehkä hyväkin että rouva päätoimittajan kanssa sovittiin kaulaliinasta Jotain Aivan Muuta, sillä Ulla on tällä kertaa tupaten täynnä kaikenlaista ihanaa. Kannen Taran labyrintti -puseron isompi koko saattaisi jopa sopia minulle... Joskin neuleaika on tyypillisesti kortilla jos on tarkoitus myös suunnitella.

Viime viikolla tuli todettua myös, että liikunta tosiaan vaikuttaa mielialaan (ihan niin kuin en olisi sitä ennestään tiennyt). Erinäisten menojen vuoksi viikolla ei tullut juurikaan liikuttua, ja kun lauantaipäivälle sovittu ryhmäliikuntatunti peruuntui ohjaajan sairastumisen vuoksi, aamun hyvä tuuli katosi ja kiukutus iski taas.

Päivä kuitenkin parani jo toistamiseen kun sain kutsun ystävien kommuuniin pelaamaan Battlestar Galactica -lautapeliä. Tyypillisesti olen sääntövammainen enkä osaa pelata edes Afrikan tähteä, ja lisäksi tunnustettakoon nörttipisteiden menettämisen uhallakin etten ole koskaan nähnyt jaksoakaan Galacticaa (en uutta enkä vanhaa), mutta peli oli siitä huolimatta hauska. Itseasiassa niin hauska, että jäin mieluusti pelaamaan toisenkin kierroksen.



Kahteen peliin kului suurin piirtein kahdeksan tuntia, ja koska pelissä oli suhteellisen vähän käsin tehtävää toimintaa oli peliaika samalla myös mainiota neuleaikaa. Pelitoverit tosin pilkkasivat puikkojani hammastikuiksi ja katselivat Kureyon-sukkalangasta valmistuvaa sukkaa epäluuloisesti. Tuleehan näistä sukista värikkäät, mutta väriterapiaahan tähän pimeään vuodenaikaan tarvitsee. Toivoin saavani vähän enemmän eriparisukat, mutta onnistuin näemmä vahingossa neulomaan ensimmäisen sukan melkein väritoiston mittaiseksi. Kureyon-sukkalanka on kaikkien merinovillaisten ihanuuksien jälkeen karhean tuntuista ja yksisäikeisenä myös voimakaskierteisiä lankoja joustamattomampaa, mutta tykkään kuitenkin. Keinovalossa otettu kuva ei oikein vanginnut Noron voimakkaita värejä, mutta eiköhän tuosta jotain osviittaa saa.

Onnistuin siis pääsemään irti peittotilkkukoukusta, joskaan sileät sukat eivät ehkä ole älyllisesti kovin paljon korkeammalla tasolla. Josko sitten ensi viikolla etenisin lapasiin asti? Silloin jälleen uutta Elämänlankaa. Nyt lasten kanssa ihmettelemään lunta niin kauan kun sitä täällä pääkaupunkiseudulla on maassa asti.