maanantai 22. marraskuuta 2010

Elämä voittaa

Viime viikon flunssa osoittautuikin sitten sitkeämmäksi kuin olin kuvitellut. Keskiviikkona terveyskeskuksen päivystävä sairaanhoitaja arveli iloisesti, että flunssaa se varmaan vain on, mutta että nyt on kyllä jo kausi-influenssaakin liikkeellä. Lauantaina kävin vastoin parempaa tietoani melkein naapurissa tuoreen kummipojan nimiäisissä sekä myöhemmin illalla bileissä ja eilen kähisinkin sitten liki vailla ääntä. Vielä tänään aamulämpö oli puoli astetta normaalia korkeampi, mutta olo on selkeästi parempi kuitenkin. Ääni on maassa ja väsyttää, rintakehää puristaa ja aristaa, ja mikäli lämpö vielä roikkuu mukana pari päivää käyn uudestaan tervarissa näytillä.


Päivän kuvituksesta vastaa Joel, 4 v.

Tänään on sentään luvassa piristävää seuraa, kun Langankuluttaja tulee päiväkahville. Epäilen, ettei kahvi ja kälätys tee äänelle hyvää, mutta mielelle varmasti. On mukavaa päästä tapaamaan välillä ilman kirjastressiä: nyt kun käsikirjoitus on kustantajalla työstettävänä, me emme voi tehdä asialle yhtikäs mitään ja voimme ihan muuten vain keskittyä neulomaan ja juoruilemaan.

Tuossa ylläolevassa Joelin ottamassa taidekuvassa vilahtaa yksi omista neuleprojekteistani, jota ei täällä vielä liiemmälti voi esitellä. Niinpä epäselvä kuva jossa työ on sivuosassa myttynä vanhassa jäätelörasiassa onkin täysin aiheellinen. Kyseessä on yhden kirjaan tulossa olevan ohjeen mukaan tehty pitsineulehihatin helmikoristein. Mainitsin joskus aiemmin tilausneuleesta tärkeään juhlaan: hihatin tulee ystävättärelle, joka on menossa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Näin suunnittelijan kannalta valitettavasti hän ei kulje kättelyjonosta, joten Kristel Nyberg Designiä ei nähdä televisiossa, mutta vannotin kuitenkin kertomaan kaikille mahdollisille kyseleville tahoille kenen suunnittelema neule on yllä.


Joel kuvaa itselleen tärkeitä asioita. Kuten uuden television.

Viime viikkoina neulominen on kulkenut hieman tahmeasti. Siihen osasyynää on ollut neuleviihteen puuttuminen. Televisiostamme aktivoitui nimittäin takuunlaukeamispiiri (takuu oli umpeutunut puolisen vuotta sitten) ja olimme muutaman viikon kokonaan ilman töllötintä. Koska olen kroonisesti kykenemätön keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, en ole oikein osannut istua sohvannurkassa neulomassa ilman telkkaria. Onneksi äänikirjat on keksitty, sillä muuten en tiedä mitä kaikille tilauksille kuuluisi tällä hetkellä. Vanhan television vika osoittautui sellaiseksi, että korjaaminen oli mahdotonta. Jouduimme siis flunssaviikon ratoksi käymään ihan lähiprismassa hakemassa uuden. Nyt on neuloja tyytyväinen, kun taas pääsee katsomaan miten kuorot sotivat ja tähdet tanssivat ja lapsetkin näkevät oleellisen pikkukakkosensa.

Ensi viikkoon mennessä Elämänlangalla päästään ehkä näkemään jotain valmista, sillä hihatin on loppusuoralla ja samoin yhdet tilatut polvisukat. Viikonloppuna on kuitenkin luvassa myös vaarin hautajaiset, joten katsellaan tunnelmia sitten tuonnempana.

2 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Minäkään en pysty neulomaan yhtään ilman televisiota, joten eilen tuli katsottua urakalla 8 kappaletta tallennettuja 24. Tänä aamuna olen opetellut lukemaan blogeja neuleen kanssa. Tässä vaan joutuu välillä käyttämään hiirtä, joten neulominen keskeytyy... :-)

Unknown kirjoitti...

Kuka keksisi katseella ohjautuvan scrollauksen!? Ärsyttää, kun koneellanotkumisaika on aina pois neuleajasta.

Kristelille paranemista!