maanantai 20. syyskuuta 2010

Valmistautumisia

Elämänlangalla elo on tällä hetkellä hyvin roolipelipainotteista. Tänään pitäisi pelinjohtaa session verran pöytäroolipeliä ja sunnuntaina on edessä ensimmäinen liveroolipeli useisiin vuosiin. Pöytäroolipelissä sentään seikkaillaan tällä kertaa suurin piirtein nykyajassa, mutta liveroolipeliä varten pitää sonnustautua viktoriaaniseen asuun.

Larpin nimi on Gloriana ja se sijoittuu teatteriesitykseen ja sen jälkeisiin ensi-iltajuhliin vuoden 1890 Lontoossa. Itse teatteriesitys on yleisölle avoin, eli mikäli sunnuntaina on aikaa käydä katsomassa viktoriaanishenkistä viihdettä niin tulkaa ihmeessä katsomaan. Esitys on sunnuntaina kello 18 kulttuuriareena Gloriassa aivan Helsingin keskustan tuntumassa ja lipputulot menevät pelin kulujen kattamiseen.



Eilisessä pelaajatapaamisessa oli hauska nähdä, kuinka monella pelaajalla oli käsityö meneillään. Tekeillä oli korsettia, tossua ja virkattua pitsikäsinettä, joista varmasti ainakin osa oli peliin tulossa olevaa puvustustarviketta. Itse olen ulkoistanut pelivaatteet täysin ompelutaitoiselle ystävälleni lukuunottamatta sitä, että viikonloppuna epätoivoisesti etsin valkoista paitapuseroa liivin alle. Totesin, että mikäli on suurempi kuin kokoa 42, ei ilmeisesti nykymuodilla halua käyttää paitapuseroista ja päädyin loppujen lopuksi ostamaan miesten paidan. Oma hahmoni on varhaisia feministejä, joten voin hyvin mekon asemesta pukeutua hameeseen, kauluspaitaan, herrainmalliseen liiviin ja solmukkeeseen.

Seuraavaksi suuntaankin jatkamaan viime viikolla esiteltyä punaista palmikkojakkua, sillä neulomalla sen kuittaan itselleni yllämainitut liivin ja hameen. Ensi viikolla sitten kenties viktoriaanisia poseerauskuvia, tai sitten kenties jotain aivan muuta Elämänlankaa.

1 kommentti:

Anna kirjoitti...

Kuulostaa tosi hauskalta! Muista ehdottomasti ne viktoriaaniset poseerauskuvat ja raporttia larpista, olisin tosi utelias. Itse en ole koskaan larpannut, mutta pöytäroolipelit (ja niiden aikana neulominen!) on tuttuakin tutumpaa.