Herra tohtori

Vaikka maisteri Elämänlanka on viime vuodet lähinnä viettänyt aikaansa kotona lapsia hoitaen ja neuloen, on perheessä sentään joku tehnyt jotain akateemisten pyrkimysten eteen. Lapset pakattiin keskiviikkoiltana Tuusulaan isovanhempien hoivaan, ja neulojan mies pääsi potemaan todenteolla rimakauhua, sillä torstaina häämötti väitöstilaisuus.



Kysyin hyvissä ajoin Teemulta lupaa neuloa väitöksessä. Arvelin nimittäin kaukaa viisaasti, että sammuisin kuin saunalyhty ellei käsillä olisi mitään tekemistä. Kuvassa poseeraa siis väitössukan nimellä kulkeva sileä perussukka, lankana Step jota ostin joltain käsityömessuilta ties koska. Lisäksi kuvassa näkyy väitöskirjan kansi, kiinnostuneille tiedoksi että otsikko oli "Advances in unlimited-vocabulary speech recognition for morphologically rich languages". Suomeksi siis suurinpiirtein, jotta kuinka opettaa tietokone tunnistamaan paremmin puhetta sellaisissa kielissä kuin suomi tai esimerkiksi viro, joissa on paljon taivutusmuotoja.



Koska ymmärrän suurin piirtein mitä Teemun väitöskirja käsittelee, mutta tietoteknisen toteutuksen yksityiskohdat (joita väitöstilaisuudessa ymmärrettävästi enimmäkseen käsiteltiin) menivät yli hilseen niin että vihellys vain kuului, sukka eteni kuin siivillä. Kuten kuvasta näkyy, keskeytin neulomisen välillä selatakseni esiin sen sivun jota vastaväittäjä kulloinkin sanoi käsittelevänsä, mutta en voi väittää ymmärtäneeni kaavoja ja kuvaajia. Todettakoon, että noin 2,5-tuntisen väitöksen aikana ehtii neuloa varren lisäksi kantapään ja ensimmäiset kiilakavennukset, ennen kuin on aika kuunnella vastaväittäjän asiaankuuluvan ylistävät loppusanat ja mennä nauttimaan kakkukahvia.



Kakkukahvilta liftasin pikaisen kyydin kotiin Harmonia-kämppiksen vanhemmilta jotka olivat paikalla autolla, ja ryhdyin leikkimään tyttöä. Väitöksessä minulla oli pörröinen letti, T-paita ja pitkät housut, ja koska tilaisuus venyi pitkäksi uhkasi tulla suorastaan kiire sonnustautua juhla-asuun, laittaa tukka ja maalata naama. Ropeconissa neulomani pikkujakku joutui Con-kirouksen uhriksi eikä valmistunut, mutta vihreä Springtime Swirl -huivini sointui onneksi ihan sievästi vanhaan roosaan iltapukuun. Mekko on muuten Nean valitsema, sen siitä saa kun ottaa prinsessaikäisen makutuomariksi. Omat tuntemukseni vaaleanpunaisen kaikkia sävyjä kohtaan ovat tutummille sen verran hyvin tiedossa, että esimerkiksi armas äitini repesi epäuskoiseen nauruun kuullessaan asuvalinnasta. Aika hyvältä väri sitten kuitenkin näytti.

Karonkkaillallisen ja jatkot hoiti kunnialla oikein mukavaksi ja viihtyisäksi osoittautunut tilaus- ja teatteriravintola Alberga, jota toimitus voi lämmöllä suositella. Lisäksi ravintolaan on meiltä kotoa sen verran lyhyt matka, että ehdin laittautua valmiiksi suorastaan ruhtinaallisella marginaalilla ennen kun hilpaisin bussiin joka toi minut paikalle kokonaisen vartin etuajassa.



Loppuun vielä kasvokuva, sillä suorastaan ylitin itseni ja marssin viime viikolla Sellon meikkikauppaan. Pyysin palvelua myyjältä joka oli huomattavan ystävällinen mutta selvästi kovasti hämmentynyt asiakkaasta, jolla ei ollut kotonaan ainuttakaan niistä kuulemma aivan arkisista kosmetiikkatuotteista joita tarvitaan perusmeikkiin. Minulle myytiin meikkivoidetta, puuteria ja huulipunaa, joilla näemmä täysin kädetön tampiokin saa maalattua itselleen juhlanaaman, vaikka tytön leikkiminen harjoitusmeikkiä tehdessäni aiheuttikin lähinnä hysteeristä hihtystä ja ihmettelyä siitä missä järjestyksessä asiat pitäisi tehdä ettei meikki sotke kynsiä ja huulet kampausta, ja niin edelleen. Laittautuminen oli lopulta ihan hauskaakin, mutta onneksi normaaleissa kotioloissa riittää se, että muistan pistää vaatteet päälle ennen kun vien lapset ulos, ja hiusten harjaaminen on hyvää bonusta.

Tällaisissa juhlallisissa tunnelmissa Elämänlangalla siis tällä kertaa. Ensi viikolla taas uutta asiaa.