Myyttejä ja salaisuuksia

Kuten Elämänlankaa pidempään seuranneet tietävät, vietän joka vuosi näihin aikoihin viikonlopun Otaniemessä ostallistuen Ropeconiin. Tänä vuonna tapahtuman teemana oli myytit ja salaisuudet, joten päätin itsekin esiintyä myyttisenä olentona: maksavana asiakkaana. Tähän mennessä olen siis aina Ropeconissa ollessani ollut ilmaislippulainen joko siksi että olen ollut työläisenä tai sitten ohjelmanjärjestäjänä, mutta nyt onnistuin välttämään kaikki nakit ja ihan vain keskittymään tapahtumasta nauttimiseen.



Kaiken muun kivan ohella minun Ropeconiini kuuluvat aina neuleet. Tyypillisesti con-neuleillani on kuitenkin hieman huono historia, koska ne syystä tai toisesta joko ufoutuvat tai epäonnistuvat täysin. Ylläolevan kuvan vihreä monsterimöykky oli tämänvuotinen projektini, pieni jakunkaltainen tuote tai hartialämmitin. Kauluksessa oli suurinpiirtein kuusisataamiljoonaa silmukkaa, joten arvoitukseksi jäi vielä kuvanottovaiheessa tulisiko työstä ihan kamala. (Sunnuntai-iltana kun olin saanut koko kauluksen pääteltyä totesin, että kädentiet ovat hirveän isot, joten nyt arvon teenkö lepakkohihat vai pitääkö kehittää Jotain Aivan Muuta.)



Ropeconissa on joka vuosi paljon erilaisia esityksiä ja esitelmiä, joissa on paitsi kiinnostavaa asiaa myös paljon neuleaikaa. Parhaimmillaan meitä istui viisi henkeä rivissä joko neulomassa tai virkkaamassa, mutta kuvaan osui vain kaksi. Kävin kuuntelemassa kokonaan tai osittain ainakin arabialais-islamilaista mytologiaa, kulttuurimaantiedettä, muinaiseläimiä ja salakirjoituksia. Lisäksi minut kaapattiin lauantai-iltana aivan loistavaksi osoittautuneeseen Lovimatka - loitsulaulutyöpajaan (jossa ei tosin voinut neuloa, mutta jossa pääsin leikkimään loveen lankeavaa shamaania).



Oleellinen osa tapahtumaa on tietysti tuttujen tapaaminen, ja koska neulojia oli paljon saimme aikaiseksi pienen neuletapaamisenkin Dipolin Cantina -ravintolassa eli tuttavallisemmin Keltsussa. Erityisen mukavaa on tietysti tavata kauempaa tulevia tai muuten vain harvoin tavattuja tuttuja, kuten kuvan Punanen joka ei asu pääkaupunkiseudulla.

Huikean hauskaa oli suurin piirtein koko ajan, joten ehkä tämä maksava asiakkuus sopii minulle. Ensi vuonna siis uudestaan, ehkä fiksummin vaikkapa sukkaparin kanssa niin että työn lopputulema on arvattavampi.

Nyt viettämään aikaa lasten kanssa, koska riiviöiden äitiaika jäi sattuneesta syystä vähän vähemmälle viikonoppuna. Ensi viikolla taas sitten lisää Elämänlankaa.