maanantai 31. maaliskuuta 2008

Jännitysnäytelmä Agatha Christien tapaan


Kymmenen nuorta neulojanaista meni Tallinnaan keskenään.
Kun yksi laivasta putosi oli jäljellä yhdeksän.

Yhdeksän nuorta neulojanaista lähti taksilla matkahan.
Kaikki ei mukaan mahtuneet, pääsi perille kahdeksan.



Kahdeksan nuorta neulojanaista tahtoi lankoja enemmän.
Yksi lankalaariin katosi, jäi jäljelle seitsemän.

Seitsemän nuorta neulojanaista ja lankakauppa uusi:
kun yhdeltä kroonit loppuivat oli jäljellä heitä kuusi.

Kuutta nuorta neulojanaista kutsui tauko ja sushiriisi.
Sai yksi ruodon kurkkuunsa, jäi jäljelle heitä viisi.

Viisi nuorta neulojanaista kovan ujelluksen kuuli.
On neljä vielä jäljellä kun yhden heistä vei tuuli.



Neljä nuorta neulojanaista osti Addin puikkoja kasan.
Kun yhden puikko lävisti oli kolme jäljellä tasan.

Kolme nuorta neulojanaista juhli pitoja Olde Hansan.
Yksi heistä halkesi, vaan kaksi vältti sen ansan.

Kaksi nuorta neulojanaista tuli satamaan aikaiseen.
Vain yksi jatkoi matkaansa, toinen tipahti altaaseen.



Yksi nuori neulojanainen kantoi saalista yksinään.
Kun hän sortui taakkansa alle ei jäänyt jäljelle yhtäkään.


P.S. Tämä Elämänlanka perustuu tositapahtumiin vain löyhästi. Yhtään neulojaa ei vahingoitettu kuvauksissa.

33 kommenttia:

iso gnu kirjoitti...

Neulojanaisetkin toimivat hyvin tässä klassikossa.

Kadehdittava määrä ja ihanan värisiä lankoja!

T: Vihertynyt iso gnu.

Mari kirjoitti...

Ostitko todellakin kaikki nuo alimmassa kuvassa näkyvät langat? Jos, niin kumarran syvään, oi Suurhamsteri Ylimmäinen!

Anonyymi kirjoitti...

Olipas mukaansatempaava tarina, unohdin ihan lankakuvat katsoa =)

tuijam kirjoitti...

heh, olipa hauska tapa aloittaa blogilistan päivitysten kahlaaminen, on jollain runosuoli sykkinyt. ;-)

Eivaan, olette sitten tyhjentäneet Tallinnan langoista?

Kristel kirjoitti...

Mari, ei sentään, tuossa on kaikkien kymmenen ostoksia. :)

Papu kirjoitti...

Ihan loistava :DDDDDD

Laura kirjoitti...

:D

(Gulp, mikä määrä lankaa, mikä määrä addeja..)

TeSa kirjoitti...

Kivasti runo kulki ja kaikki pääsitte takaisin kotiin.
Ihania lankoja, ooh! Ja huivinne, voih!

Villasatu kirjoitti...

Oli muuten täydellisesti matkaa kuvaava runo :-)

Kiitos tämän aamun hymystä!

Lea kirjoitti...

:-)

Maj kirjoitti...

Mistä kaupasta nuo kuvat on otettu?

Anonyymi kirjoitti...

Ja siellä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa, oi jospa oisin saanut olla muu-kaa-naa! No, onneksi rakkaat muulit kantoivat meille rannalle ruikuttamaan jääneillekin oman osamme ;-D

-delenda

Jonna kirjoitti...

Käsiin alkaa jo hiljalleen palailla tunto - oli vaan painavia lankasäkkejä :D

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos leveän hymyn kirvoittaneesta runosta sekä laivamatkaseurasta :D

Markka kirjoitti...

Khihihi!
Mainiota!

Makepeace75 kirjoitti...

Täti Agathan ystävänä tämä lämmitti sydäntä. :o) Matka oli taatusti antoisa ja voi ihq mitä lankoja!

Oranssi kirjoitti...

:-)

En ole ollut ikinä tuolla hamstraamassa. Koskaan. :-(

Jaana kirjoitti...

Mä kanssa unohdin katsella kuvat, kun tarina oli niin ihanan dramaattinen:) Vielä olisi pari viikkoa odotettava ennen kuin pääsee noille apajille...

Anonyymi kirjoitti...

:D Kiitos nauruista.

Aivan upean värisiä lankoja olette kyllä ostaneet.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Huikeat määrät lankaa ja puikkoja ynnä muuta tuiki tarpeellista. Täällä kuolaten kuvia katsoo hän, joka tyytyy kotimaan pikkukauppoihin.
Tuo runo oli iihana. Neulojilla oli kohtalona langat.

Jatta kirjoitti...

Täysin vihreä kateudesta. Nyyh.

Ja runo oli loistava, nyt on pakko lukea ko kirja! (taas)

satumh kirjoitti...

hih. vallan mainio reissutarina! :)

Taija K kirjoitti...

Kääks, Tallinnaanko saa mennä vain Revontuli-huivi harteilla? Mun on siis äkkiä tehtävä omani valmiiksi, kuukauden päästä kun on lankakeikk.. eikun matka tiedossa.

Terhi kirjoitti...

Ehhehee! Hurjaa menoa neulojanaisilla. :-D

Tiina kirjoitti...

KAdehdittava reissu!!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana versio lapsuuteni suosikista ja ennen kaikkea sangen todenmukainen kuvaus reissusta! T. Se, joka katosi lankalaariin... sinne silkki-kashmir-merinolaariin...

Anonyymi kirjoitti...

Mikä kauppa on tämä jossa oli hirrmuisesti puikkoja seinällä?
Oikein hieno runo :)

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava tarina :D

Anonyymi kirjoitti...

Houkuttelevan näköinen kauppa...mistä kuvat on otettu?

Anonyymi kirjoitti...

Olipa ihanasti kerrottu!
Ja Wau, mitä lankoja!

Unknown kirjoitti...

Upeaa lyriikka, ja langatkin kivoja!

hekku kirjoitti...

*reps*
Loistava runo/tarina :)

MysteryKnitter kirjoitti...

You can write and describe.