Sukkaputki

Olin jo pohtinut mielessäni tämän maanantain Elämänlangan aiheeksi sukkia. Sopivasti sitten Neulontai julisti sukka-bingoloton, joskin laitoin sukka-aiheen vielä hetkeksi uudelleenharkintaan kun tuntui siltä, että puoli neuleblogistaniaa tarttui aiheeseen. Toisaalta, eikö tämä osoita, että sukka-aihe on neulojilla sydäntä lähellä?



Oman neuleurani alkutaipaleella vältin sukkia pitkään. Kuvittelin, että sukka olisi vaikea neulottava, erityisesti se kantapää josta moni kauhistellen puhui. Sukkien neulomiseen ajauduin yksinkertaisesti ylpeydestä: kaveri pyysi tekemään sukat, enkä kehdannut tunnustaa etten osaa. Ensimmäisistä sukista tuli oikein hyvät eikä se kantapääkään ollut niin vaikea. Vaikka en jäänytkään kerrasta koukkuun, eivät sukat enää pelottaneetkaan. Nykyään osan aloittaa sukan sekä varresta että useammalla tavalla kärjestä ja osaan tehdä ilman ohjetta ainakin kolme erilaista kantapäätä. Mukavimmalta ja omimmalta tällä hetkellä tuntuu ranskalainen eli kiilakantapää.



Minulla meni vuosia myös ymmärtää, miksi sukkia markkinoitiin mukavasti mukana kannettavaksi projektiksi. Pakkasin miten hyvin tahansa, aina silmukat putosivat puikoilta ja pitkä pätkä purkautui. Addin puikkonallet toivat minulle aivan uuden valaistuksen, ja ostettuani ensimmäiset nalleni olenkin kantanut sukkia lähes aina laukkuneuleena. Himoitsen itselleni Lean esittelemää Knitziä, mutta en ole saanut hankittua sellaista.



Pyöröpuikoilla en ole sukkia oppinut neulomaan, vaikka osaankin magic loopin tarvittaessa. Sukkapuikoissa on sitä jotain, erityisesti puisissa sukkapuikoissa. Ainoat aktiivikäytössä olevat metallipuikkoni ovat Tuulian minulle lähettämät värikkäät alumiinipuikot. Muuten suosin esimerkiksi bambua, tosin viimeksi olen ihastunut Knitpicksin koivuviiluisiin Harmony-sukkapuikkoihin ja erityisesti niiden teräviin kärkiin. Vaikka en neulokaan parin molempia sukkia rinnan, en kärsi erityisen pahasta toisen sukan syndroomasta.



Sukkapuikoille neulekäsialani ei ole erityisen ystävällinen, sillä vaikka muissa töissä joudun usein ottamaan pienemmät puikot kuin ohjeessa, neulon sukkia niin tiukasti että tutut ovat lanseeranneet käyttöön termin Kristel-pelti kuvaamaan syntyvää neulepintaa. Eniten neulon 2,5-millisillä puikoilla, joskin erityisesti ohuissa sileissä sukissa 2,25 tekee mukavan napakan pinnan. Puikkoni ovat aina jonkinlaisella kiemuralla, ja joitain puikkoja olen onnistunut jopa katkaisemaan neuloessani.



Alkuvuodesta Elämänlangalla on ollut vallalla sukkaputki, ja valmistuneita parejakin taitaa olla neljä tai viisi. Tällä hetkellä kesken ei ole kuin kolme paria: yhdet perussukat, yhdet sukat valmiista ohjeesta ja yksi oma neulesuunnittelukokeilu. Sukkien neulominenhan on melkoisen pehmeä lasku myös neulesuunnittelupläähin jälkeiseen elämään, sillä periaatteessa tarvitsee vain sommitella pintaneule perussukkaan. Pidän pitsi- ja palmikkosukkien neulomisesta, mutta sileitä perussukkiakin tulee tehtyä. Sukkarintamalla kokemuksistani puuttuvat lähes kokonaan kirjoneulesukat. Uutta opeteltavaa olisi myös sukkien perusrakenteessa. Hyllystä tosin löytyy Cat Bordhin New Pathways for Sock Knitters, joten minun ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Olen neulonut useiden suunnittelijoiden sukkia ja ihastunut moniin ohjeisiin. Ykköspaikalla mielessäni on kuitenkin edelleen Nancy Bush, joka on ilmielävä sukkien jumalatar.



Sukkalangoissa olen kokeillut niin täysvillaa kuin keinokuitu-, puuvilla-, silkki- ja jopa kashmirsekoitteita. Bambusukkalankaakin on hyllyssä, mutta siihen en ole vielä ehtinyt. Tällä hetkellä olen ihastunut sävyvärjättyihin merinovillasukkalankoihin, esimerkiksi Jitterbugiin ja Shibuiknitsin Sockiin, mutta mielellään neulon myös Opalin, Regian tai Fortissiman tapaisia perusvillasekotteita. Kuviovärjättyjä sukkalankoja olen neulonut hyvin vähän.

Tällaisia sukkaeväitä siis Elämänlangalla. Kukahan aloittaisi seuraavaksi huivimeemin?