maanantai 7. huhtikuuta 2008

Juhlallista

Koska usein on niin, että läheisille muistaa liian harvoin kertoa kuinka paljon heitä arvostaa, teemme Elämänlangalla tänään jälleen lyhyen vierailun lapsuudenkotiini.

En muista omasta teini-iästäni tuntemusta, että vanhemmat olisivat jotenkin kovasti vanhoja, ja mitä vanhemmaksi itse ehdin, sen pienemmältä ikäero edeltävään sukupolveen tuntuu. Sen vuoksi tulikin hieman puun takaa se, että erittäin nuori ja vetreä isäni aivan yhtäkkiä ja yllättäen täyttää 60 vuotta. Varsinainen syntymäpäivä on vasta tällä viikolla, mutta koska päivänsankari matkaa (laskujeni mukaan kolmannen kerran tänä keväänä) Lappiin hiihtämään, juhlittiin alkukodissani viime viikonloppuna.



Isällä on ollut suuri vaikutus siihen, miten itse ryhdyn tekemään asioita. En muista että minun tai veljeni olisi koskaan kotona annettu ymmärtää, että joku projekti johon ryhdyimme olisi ollut mahdoton. Käsillä tekeminen oli lapsuudenkodissani aina esillä ja itse tekemistä arvostettiin. Toisaalta vaikka itse olin pikemminkin kirjatoukka kuin käsityöläinen aina yliopistoikään asti, sain aina kotoa omaan teoreettisempaan suuntautumiseeni tukea. Isälläni ei ollut itsellään mahdollisuutta nuorena opiskella, mutta meille lapsille hän lupasi tukea kouluttautumiseen juuri niin pitkälle ja juuri niille aloille kuin itse haluamme.



Vaikka isä koneneulomisensa kautta on vaikuttanut omaan neuleharrastukseeni, ovat erilaiset teknillisemmät kädentaidot hänelle omempaa alaa. Isä osaa aina auttaa, jos täytyy koota noin kuusisataaosainen Ikea-huonekalu, remontoida kylpyhuone tai vaikka vaihtaa autoon uusi moottori. Siksi päädyimmekin perheen kesken lahjomaan päivänsankaria akkuporakoneella, joka varmasti tulee käyttöön. Tosin ehkä vasta sen tuoreimman hiihtoreissun jälkeen. Isällä on vuosien tausta aktiivina paikallisessa latuyhdistyksessä, ja nyt vähälumisena talvena harmittelimme yhdessä ettei vielä kannattanut hankkia Nealle omia ensimmäisiä suksia. Toiveissa on, että mofa saisi tartutettua tyttöön hiihtoharrastuksen: itse jäin Suomen ladun hiihtokoulussa luokalle.

Näissä tunnelmissa siis tällä viikolla. Nyt vielä kaikki kuorossa: Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan... Ja ensi viikolla sitten uutta Elämänlankaa.

P.S.



Aiheeseen liittymättä en malttanut olla laittamatta kuvaa omasta perheestäni, joka näin sievästi rivissä kokosi voimia ennen syntymäpäivävastaanoton alkua.

6 kommenttia:

Tui kirjoitti...

isät <3

Liina kirjoitti...

kaunis tarina :)

Satu H kirjoitti...

Onnea isällesi! Toivottaa toinen aktiivilatulainen. :)

Seijasisko kirjoitti...

Onnea isällesi. Minun isäni täyttää loppukuusta 80 ja vieläkin on vetreä urheilullinen mies:)

Ihana kuva tuo päikkäreillä potköttävästä perheeseäsi.<3

gehenna kirjoitti...

ihana päikkärikuva <3 ja kovasti onnea isällesi!

hekku kirjoitti...

Palaan aina vaan uudelleen lukemaan tätä kirjoitusta. Hienoa tekstiä!