Yhtä huivia sentään aloitin, mutta muutaman sentin jälkeen tuomitsin yritelmän auttamattomasti mörvelöksi, purin sen ja aloitin Arteenin suorastaan huikaisevan ihanaa Aquila-huivia viikonloppuna ilmestyneestä uusimmasta Ullasta. (Pahoittelen huonoa kuvaa. Pingottamaton pitsi on vaikea kuvattava.)
Neuloessani viime aikoina lähinnä peittotilkkuja (niitä on jo yli 40) ja perussukkia olen pohdiskellut suhdettani neuleohjeisiin. Olen alunperin ollut itse ohjeista neulova, mutta en orjallinen ohjeen noudattaja. Ullaan suunnitteleminen ja kirjan tekeminen ovat opettaneet arvostamaan ohjeiden tekijöitä vielä entistäkin enemmän.
Viime kuukausien vakava neulesuunnitteluplääh on opettanut minut nauttimaan valmiista ohjeista aivan uudella tavalla. En ole koskaan neulonut näin paljon ja jatkuvasti muiden tekemistä ohjeista näin vähällä improvisoinnilla. Hyvän ja selkeän ohjeen seuraaminen on monin verroin rauhoittavampaa ja rentouttavampaa kuin ohjeen kirjoittaminen itse. Olenkin nyt yrittänyt lähestyä suunnittelulamaa ajatuksesta, että nyt minulla on aikaa toteuttaa edes joku niistä kymmenistä ihanista ohjeista joita en omien suunnitteluprojektieni keskellä ole ehtinyt neuloa. Nyt pitäisi sitten vain osata olla ottamatta stressiä siitä, että haluaisi neuloa kaiken mahdollisen muiden suunnitteleman ihanuuden.
Nyt maisteri suuntaa takaisin neulepuikkojen ääreen, tai kenties jatkamaan viime viikon siivousterapiaa. Ehkä suunnittelulamakin sitten vähitellen hellittää.
1 kommentti:
Kyllä se siitä rauhoittuu se lama ja käsityövimmasi palaa. Usko pois.
Ja mitä suunnittelijoihin tulee, ymmärrän tunteesi. Minun on aina kirjoitettava ohjeet uudestaan itselleni auki, jotta lisäykset ja kavennukset tulevat oikein. Se on melkoinen työ, joten minäkin alan ymmärtää suunnittelijoita paremmin.
Lähetä kommentti