Jouluneulojan tunnustukset

Minä pidän joulusta. Pidän ajan viettämisestä perheen ja sukulaisten kanssa, hyvästä ruuasta ja rauhallisesta tunnelmasta. En koe tarvetta viettää joulunalusaikaa siivoten, enkä osaa ottaa stressiä kodin koristelusta.

Pidän myös lahjoista, sekä niiden saamisesta että niiden antamisesta. Tänä vuonna neulovat ystävät Rovaniemeä myöten ovat muistaneet minua pienillä lahjapaketeilla. Suurkiitos kaikille! Nyt minulla on monta lahjaa avattavana aattona. Yhtä pakettia pikkuisen raotin, että sain kortista kurkistettua kuka sen oli lähettänyt, mutta pistin sitten äkkiä kiinni ja joulupukkia odottamaan.



Oma lahjafilosofiani on sellainen, että ostan tai teen lahjoja jos inspiraatio iskee. Viime vuonna en tainnut neuloa ensimmäistäkään lahjaa, toissavuonna taas lahjoin useamman sukulaisen kotikutoisilla. Pakkoneulontaa yritän välttää, ja neulon lahjaksi joko jos keksin jonkun hyvän ja sopivan idean tai jos joku jo tekeillä oleva neule ilmoittaa haluavansa jollekin tietylle vastaanottajalle.

Aivan erillinen laji on se outo pakkomielle, joka joskus iskee. Minun on aivan pakko tehdä juuri tämä neule juuri tietylle henkilölle, ja jos joku merkkipäivä sattuu lähelle, juuri tiettyyn päivään mennessä. Tekeillä olevien sukkien suhteen kävi juuri näin. Ensin ajattelin, että ei edes kannata yrittää ehtiä jouluksi, mutta kun ensimmäinen sukka valmistui yllättävän nopeasti, iski tarve saada toinenkin valmiiksi niin että lahja ehtii pukinkonttiin.



Päätöstä olen ehtinyt katua jo useaan otteeseen, kuten esimerkiksi torstaiyönä puoli yksi kun huomasin pudottaneeni neuletapaamisessa silmukan taitteen palmikonkierrosta kahdeksan kerrosta alempana. Samaten alkoi epäilyttää siinä vaiheessa, kun väänsin ja käänsin punoksia koko viikonlopun, enkä vielä ollut päässyt sukanvarressa edes niin pitkälle, että työ vielä edes näkyisi valmiissa sukassa taitteen alta.

Asiahan valitettavasti on niin, että minä en ole erityisen nopea neuloja. En nyt poikkeuksellisen hidaskaan, mutta ei näillä nopeuksilla suomenmestaruuksista kilpailla. Tästä tiedosta ja runsaasta kokemuksesta huolimatta minun deadlineneulepakkomielteeseeni liittyy ikävä "kyllä tämä tästä nopeasti" -todellisuushäiriö ja aliarvioin katastrofaalisesti joko käytössä olevan neuleajan, projektin syömän aikamäärän tai kummatkin. Sama todellisuushäiriö iskee tavallisesti myös kun neule on loppumetreillä, tai kun viimeistelystä on vain pari hassua saumaa jäljellä, ja johtaa tyypillisesti surkeaan tappioon aikaa vastaan noin kello kaksi aamuyöllä.

Koska jouluun on enää viikko aikaa, poistun nyt takavasemmalle jatkamaan sukanvartta. Pohjekavennukset häämöttävät onneksi jo. Ensi viikolla toivottavasti joulurauhallista Elämänlankaa.